Jelena Välben lähettämä votkapullo sai Juha Miedon häkeltymään suorassa lähetyksessä - Maastohiihto - Ilta-Sanomat

Jelena Välben lähettämä votkapullo sai Juha Miedon häkeltymään suorassa lähetyksessä

Julkaistu: 16.1. 18:03

Juha Mieto ja Jelena Välbe löysivät iloisen kemiansa uudelleen Lahdessa 2017.

Juha Mieto sai hienon yllätyksen Urheilugaalan punaisella matolla. Ilta-Sanomat sai kunnian ojentaa Miedolle 70-vuotislahjan, jonka hänelle antoi toinen hiihtolegenda Jelena Välbe.

Miedolle ojennettiin lahja kesken haastattelun. Hiihtojätti herkistyi silminnähden ja innostui valtavasti saamastaan lahjasta – pullollinen siperialaista vodkaa.

– Voi herran jumala! Eikä ole laittanut edes pakettihin, Mieto sai huudahdetuksi ensi hätään.

– Pidän tätä kuin kukkaa kämmenellä. Olemme Jelenan kanssa erittäin hyviä ystäviä, Mietaa jatkoi mielissään.

Välbe kertoi Ilta-Sanomille Lahden MM-kisoissa 2017 siitä, miten Mieto oli hänen suosikkihiihtäjänsä nuorena.

– Kaikki tiesivät, että olin hulluna Juha Mietoon. Teini-iässä keräsin leikekirjaa hänen kuvistaan. MM-kisoissa 1989 hän jakoi meille palkinnot ja antoi minulle pusun. Sanoin, etten enää ikinä pese kasvojani, Välbe kertoi tuolloin Ilta-Sanomille.

Mietaa ja Välbe läheisissä tunnelmissa Lahdessa 2017.

Mietaa ja Välbe läheisissä tunnelmissa Lahdessa 2017.

Mieto ja Välbe tapaavat eri yhteyksissä, useimmiten hiihtoon liittyen, silloin tällöin. Yksi mieleenpainuva kohtaaminen tapahtui vajaa kolme vuotta sitten. Mieto ja Välbe tapasivat Lahden MM-hiihdoissa 2017 ja muiskauttivat pusun uudelleen.

– Olen kuullut, että Jelena pikkutyttönä seurasi hiihtoa hyvin tarkasti, ja makuuhuone oli vuorattu meikäläisen kuvilla! Sopii hyvin, karski pohojolan jätkä. Voi olla, etten tätä pulloa tule aukaasemahan. Katson tätä ja vieritän muistoja lokerosta, lahjasta silminnähden häkeltynyt Mieto sanoi.

Mieto kertoi, ettei ole pitkään aikaan juonut enää paljoa alkoholia. Pieni korkillinen lahjavotkaa voisi ropsahtaa mämmin päälle, muutta ”annetaan olla näin”, Mieto vakuutti lahjastaan.

Hiihtolegenda vakuutti olevansa myös hyvässä kunnossa seitsenkymppisenä ja kuvaili asiaa tyylilleen uskolliseen tapaan.

– Terveys on hyvä ja se johtuu osittain siitä, jotten ole naisihin sekaantunu. Olen ollut 23 vuotta leskenä. En edes tiedä, kuinka tällä hetkellä homma pelaa! Ainakin suupielet pelaa! Ihan rehellisesti sanottuna kaikki on hyvin.

Mieto kertoi itse gaalasta ja palkittavista, että Suomen jalkapallomaajoukkueen hyökkääjä Teemu Pukki on ansainnut Vuoden urheilijan tittelinsä ”ehrottomasti”, jos sen voittaa.

ISTV:n juontaja Antti Virolainen sai kunnian ojentaa Juha Miedolle Jelena Välben lahjaksi lähettämän votkapullon.

ISTV:n juontaja Antti Virolainen sai kunnian ojentaa Juha Miedolle Jelena Välben lahjaksi lähettämän votkapullon.

Kuvituskuva

Tuoreimmat osastosta