Hiihtolegenda Thomas Alsgaard löi pöytään kovan näkemyksen Therese Johaugista – Norjan ykköstähti vastasi: ”Mitä pötypuhetta!” - Maastohiihto - Ilta-Sanomat

Hiihtolegenda Thomas Alsgaard löi pöytään kovan näkemyksen Therese Johaugista – Norjan ykköstähti vastasi: ”Mitä pötypuhetta!”

Norjan hiihtotähti Therese Johaug on tällä kaudella vieläkin ylivoimaisempi kuin ennen.

Therese Johaug on voittanut tällä kaudella kaikki normaalimatkan kilpailut, joihin on osallistunut.

9.12.2019 10:43

Kuluva hiihtokausi on alkanut naisten osalta tutuissa merkeissä – Therese Johaugin täydellisellä dominoinnilla.

Moninkertaisen arvokisavoittajan ylivoima on ollut vielä selvempää kuin viime kaudella. Hyvä esimerkki tästä saatiin viikonloppuna Lillehammerin maailmancupissa, jossa Johaug, 31, vei lauantain yhdistelmäkisan nimiinsä hurjalla minuutin ja kahdeksan sekunnin erolla toiseksi tulleeseen Yhdysvaltain Jessica Digginsiin.

Sunnuntain 4x5 kilometrin viestihiihto ratkesi vähemmän yllättäen kolmososuudella, jossa Johaug karkasi muilta. Kokoonpanolla Maiken Caspersen Falla, Astrid Uhrenholdt Jacobsen, Johaug ja Heidi Weng hiihtänyt Norjan joukkue tuuletti lopulta selvää voittoa ennen Yhdysvaltoja ja Ruotsia. Suomi oli neljäs.

Johaugin murhaava tempo nousi taas kuumaksi keskustelunaiheeksi hiihtoväen keskuudessa. Norjan yleisradioyhtiön NRK:n asiantuntija, moninkertainen olympia- ja MM-voittaja Thomas Alsgaard kertoi viestikilpailun jälkeen oman säälimättömän näkemyksensä.

– Johaug olisi voinut hiihtää tänään kaikki neljä viestiosuutta yksin ja tuoda yksin voiton Norjalle, Alsgaard, 47, ilmoitti.

Alsgaard sanoi myös, ettei nykyään tarvitse olla asiantuntija osatakseen ennustaa Johaugin voittoa.

Ruotsalaislehti Expressen kysyi Johaugilta tämän näkemystä hiihtoekspertin kovaan väitteeseen. Vastaukseksi tuli naurua.

– Mitä pötypuhetta! Johaug kuittasi.

Liian tuttu kaava

Norjalaistähden kollegoita tilanne naurattaa huomattavasti vähemmän. Johaug on voittanut tällä kaudella kaikki normaalimatkan kilpailut, joihin on osallistunut. Useimmiten vastustajien ei ole auttanut kuin jäädä katselemaan maisemaan katoavan norjalaisen kestävyysurheiluihmeen selkää.

Yksipuolinen tilanne on vaikuttanut osin lajin suosioonkin. Venäjän hiihtoliiton puheenjohtaja Jelena Välbe kertoi ennen kauden alkua, ettei maan ykköskanava halua näyttää naisten maailmancupin kisoja, koska ne päättyvät poikkeuksetta aina Johaugin juhliin.

Lillehammerin maailmancup-tapahtumasta ykköskanava näytti ainoastaan miesten viestihiihdon, jossa Venäjän molemmat viestijoukkueet saavuttivat kaksoisvoiton.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?