Kovan ratkaisun tehnyt Krista Pärmäkoski näpäytti epäilijöitään Rukalla: ”Helpottunut olo” - Maastohiihto - Ilta-Sanomat

Kovan ratkaisun tehnyt Krista Pärmäkoski näpäytti epäilijöitään Rukalla: ”Helpottunut olo”

Lauantain kärkikolmikko Therese Johaug (kesk.), Krista Pärmäkoski (vas.) ja Natalia Neprjajeva poseerasivat iloisina kameroille kisan jälkeen.

Lauantain kärkikolmikko Therese Johaug (kesk.), Krista Pärmäkoski (vas.) ja Natalia Neprjajeva poseerasivat iloisina kameroille kisan jälkeen.

Julkaistu: 30.11. 13:16

Krista Pärmäkoski oli yhtä hymyä lauantain maailmancupkisan jälkeen.

Suomen naishiihdon ykkösnimi Krista Pärmäkoski yllätti monet viime kauden jälkeisellä ilmoituksellaan. Pärmäkoski, 28, päätti harjoitella kesän ja syksyn maajoukkueen ulkopuolella omaan piikkiinsä.

Pärmäkoski tiedosti ottavansa samalla ison riskin. Tähtihiihtäjän ratkaisulla riitti epäilijöitä, mutta ainakin lauantain kilpailun perusteella riskinotto kannatti.

Pärmäkoski sijoittui Rukan maailmancupin 10 kilometrin perinteisellä toiseksi selvän ennakkosuosikin ja ylivoimaisen voittajan Therese Johaugin jälkeen.

– Fiilikset ovat totta kai hyvät. On helpottunut olo, kun tietää, että on mukana taistelussa. Odotin, että pystyn hiihtämään kovaa. Paikka palkintopallilla ja kakkossija ovat hyvä lähtökohta kauteen, Pärmäkoski kertoi.

Pärmäkoski välitti kilpailun jälkeen erityiset kiitokset kannustusjoukoille, joita oli tullut paljon myös hänen kotiseudultaan. Hiihtäjällä oli napakka viesti epäilijöilleen.

– Epäilijöitä riittää aina, vaikka olisi maajoukkueen mukanakin. Ehkä tästä tuli jonkinlainen näpäytys heille. Hommia on pyritty tekemään hyvin, vaikkei ollakaan oltu maajoukkueen mukana.

Pärmäkosken ja Johaugin ero oli 30,1 sekuntia. Johaug lähti kisaan puoli minuuttia Pärmäkosken perässä. Norjalaisässä saavutti suomalaistähden noin neljä kilometriä ennen maalia.

Pärmäkoski myönsi, että maailman ykköshiihtäjän perässä hiihtäminen auttoi.

– Siitä oli varmasti hyötyä. Tosin kun hyppäsin pitkän laskun jälkeen hänen peesiinsä, olisin voinut hiihtää tasaisia pätkiä jopa kovempaa. Mäessä hänellä oli taas kova tahti. Se oli hyvä kombo.

Venäjän Natalia Nerprjajeva oli lauantaina kolmas 44,4 sekuntia Johaugin perässä. Kerttu Niskanen täydensi hyvää suomalaispäivää sijoittumalla kymmenenneksi. Niskasen ero kärkeen oli 1.07 minuuttia.