Ratkaisu viime hetkellä! Kiista hiihtokauden avauksen televisioinnista ratkesi

Julkaistu:

Maastohiihto
Yle Urheilu näyttää myös hiihdon Suomen cupin seuraavat kaksi kautta.
Kotimainen hiihtokausi alkaa Suomen cupin osakilpailulla Sotkamon Vuokatissa ensi viikonloppuna, mutta vielä tiistaina aamupäivällä oli täysi arvoitus, televisioiko Yle Urheilu tapahtumaa lainkaan.

Mediayhtiön ja kotimaisen hiihdon mediaoikeudet Hiihtoliitolta ostaneen Infront Sports & Median neuvottelut venyivät todella pitkiksi ja vaikeiksi, kunnes Yle Urheilun päälliköllä Joose Palosella oli tiistaina iltapäivällä perinnelajin ystäville iloista kerrottavaa:

– Neuvotteluissa syntyi sopimus. Yle Urheilu näyttää myös hiihdon Suomen cupin kevääseen 2021 saakka. En halua avata neuvottelujen pitkittymistä tai sisältöä. Mutta varmaan tästä venymisestäkin voi päätellä, ettei tämä aina niin helppoa ole, Palonen totesi.

Yle Urheilulla on nyt oikeudet näyttää hiihdon kotimaiset päätapahtumat, maailmancupit ja MM-kisat kevääseen 2021 saakka. Sen jälkeen maailmancupien ja MM-kisojen oikeudet siirtyvät ainakin viideksi vuodeksi NENT Groupille eli käytännössä Viasatille.

Yle Urheilun tiimin maaliin viemät neuvottelut koskivat Vuokatin osakilpailun lisäksi Vantaan (14.–15.1.) ja Pyhäjärven (28.–29.3.) cup-osakilpailuja. Rovaniemellä kilpaillaan marraskuun viimeistä edellisenä viikonloppuna.

Hiihtoliitto ei ole ollut oikeudet Infrontille myytyään tv-neuvottelujen osapuoli, mutta Ilta-Sanomien tietojen mukaan liitto on ollut raivoissaan Infrontille neuvottelujen venyttämisestä kalkkiviivoille saakka.


Tapahtumien televisiointi lineaarisella kanavalla, ei netti-tv:ssä, oli ehtona, kun liitto myi oikeudet Infrontille 2016. Jos kansainvälinen, mediaoikeuksia meklaroimalla bisnestä tekevä yhtiö olisi epäonnistunut neuvotteluissa, ja Suomen cupista ei olisi tullut tv-signaalia, Hiihtoliitto olisi sopimuksen nojalla voinut vaatia erittäin merkittävää sopimussakkoa. Infront on haalinut Hiihtoliitolta salkkuunsa myös Suomessa kilpailtavien maailmancupien eli Kuusamon ja Lahden tv-oikeudet.

Cup-lähetykset ovat keränneet jopa 400 000–550 000 tv-katsojaa, ja kilpailuihin ovat säännönmukaisesti osallistuneet myös Suomen kansainväliset huippuhiihtäjät. Yle Urheilu on ollut tyytyväinen cup-tuotteeseen, jota se itsekin oli vuosikymmenen alussa Hiihtoliiton kanssa kehittämässä.

Hiihtoliiton markkinointiyhtiön Nordic Ski Finlandin toimitusjohtaja Jari Töykkä sanoi viikko sitten Ilta-Sanomille, että aluksi taloudellisesti kannattamaton cup-tuote on käännetty voitolliseksi sekä liitolle että järjestäjille muun muassa mittavan mainosmyynnin avulla. Mainosmyynti taas perustuu täysin varmaan tv-näkyvyyteen.

– Tietysti televisiointi on täysin avainasia. Suomen Cup on vaikeiden alkuvuosien jälkeen käännetty taloudellisesti liitolle ja järjestäjille kannattavaksi tuotteeksi ja urheilullisesti viihdyttäväksi paketiksi. Se perustuu nimenomaan laajaan ja vapaaseen tv-näkyvyyteen. Aika harva muu kansallinen urheilutapahtuma liimaa puoli miljoonaa suomalaista tv:n ääreen, Töykkä totesi viime viikon lopulla, kun televisioinnista ei vielä ollut syntynyt neuvotteluratkaisua.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt