Aino-Kaisa Saarisen julkaisema kohukuva nousi taas pinnalle Norjassa – Therese Johaugin palkitseminen puhuttaa

Julkaistu:

Maastohiihto
Norjalaisen Dagbladetin kolumnisti väläyttää, että Johaug on joutunut valeuutisten uhriksi.
Norjassa käydään kiivasta keskustelua siitä, pitäisikö hiihtokuningatar Therese Johaugille antaa arvostettu Egebergin kunniapalkinto.

Jo vuodesta 1917 lähtien jaettu palkinto voidaan ojentaa vähintään kahden lajin aktiiviurheilijalle, joka on päälajissaan maailman huipulla ja kakkoslajissaan kansallisessa kärkikaartissa.

Johaug on hiihtäjänä maailman absoluuttinen huippu. Lisäksi hän on Norjan mestari 10 000 metrin juoksussa ja myös maan maastojuoksumestari.
Egebergin kunniapalkinnon ehtona on ollut, että sen saajan pitää olla myös hyvä roolimalli urheilulle.

Syksyllä 2017 Johaug sai 18 kuukauden kilpailukiellon klostebol-nimisen anabolisen steroidin käyttämisestä. Johaug kertoi saaneensa kiellettyä ainetta huulirasvasta. Norjan hiihtomaajoukkueen lääkäri Fredrik S. Bendiksen otti asiasta täyden vastuun.

Dagbladetin kolumnisti Esten O. Saether nostaa voimakkaasti esiin tavan, jolla ulkomainen media on Johaugia kohdellut liittyen dopingsaagaan.

Hänen tuoreen kolumninsa otsikko oli: ”Valeuutisten uhri”

Dagbladetin kolumnisti nosti esiin kuvan, jossa Aino-Kaisa Saarinen pitelee Trodofermin-pakkausta kasvojensa edessä.

Saarinen kirjoitti vuonna 2016 Twitterissä julkaisemansa kuvan yhteyteen pienen saatetekstin.
– Kävin uteliaisuuttani Livignon apteekissa katsomassa miltä pakkaus näyttää. Voiko tästä paketista lääkäri erehtyä dopingin suhteen?

Saarinen ja Suomen maajoukkue olivat Italian Livignossa leireilemässä vuonna 2016 samoihin aikoihin kuin Johaug ja Norjan joukkue. Hän julkaisi kuvan pian sen jälkeen, kun uutinen Johaugiin kohdistuneesta dopingepäilystä alkoi levitä julkisuudessa.

Norjalaiskolumnisti nosti uudelleen esiin kyseisen kuvan ja muistutti, että se oli otettu samassa apteekissa, mistä Johaugin huulirasvan on kerrottu olevan peräisin.


Hänen mielestään se on yksi esimerkki siitä, jolla muut kuin norjalaiset ovat yrittäneet julkisesti horjuttaa Johaugin selontekoa asioiden kulusta.

Kuva sai vuonna 2017 Urheilumuseon jakaman Urheilupostaus-palkinnon. Saetherin mielestä se alleviivaa tapaa, jolla Johaugin asiaa on käsitelty Norjan ulkopuolella.

Kolumnisti muistutti myös monen muun norjalaisen tapaan, että Johaugia ei tuomittu ”dopinghuijauksesta”, vaan siitä, että hän laiminlöi velvollisuutensa tarkistaa sisältäneen huulirasvapaketin sisältö ennen sen käyttämistä.

Saetherin mielestä useat mediat Suomessa ja Ruotsissa ovat jättäneet tämän seikan liian vähälle huomiolle tapaus Johaugia käsitellessään.

Kolumnistin mielestä sillä on kuitenkin vähän tekemistä Egebergin kunniapalkinnon myöntämisperusteiden kanssa. Hän povaa, että se palkinto myönnetään Johaugille ensi keväänä.