Lahden MM-hiihtojen tuplamestarin elämä mullistui täysin – terveysongelmat eivät rajoitu aivohalvaukseen

Julkaistu:

Maastohiihto
Per Elofsson kertoi Expressenille vaikeuksista, joita viimesyksyinen aivoinfarkti aiheutti.
Maastohiihdon kolminkertainen maailmanmestari Per Elofsson, 42, on toipumassa aivoinfarktista. Hän sai halvauksen viime syyskuussa kotonaan Ruotsissa.

Hän luuli aluksi saaneensa migreenin. Myöhemmin sairaalassa selvisi, että hän kärsi halvauksesta. Merkit olivat selvät: toinen puoli kasvoista roikkui ja puhuminen ei onnistunut.

Nyt, yksitoista kuukautta myöhemmin, hänen tilansa on jo parempi, mutta toipuminen ottaa aikansa.

– Moni asia ei toiminut aluksi. Kolmen viikon kuluttua (infarktista) pystyin joten kuten kävelemään makuuhuoneesta kylpyhuoneeseen, mutta en pystynyt esimerkiksi kantamaan pientä vauvaani. Kaikki oli vaikeaa. Hampaidenpesu, syöminen, deodorantin laittaminen, Elofsson kertoi Expressenin erikoishaastattelussa.

Sairastumisen jälkeen esimerkiksi etäisyyksien arviointi oli niin vaikeaa, että ruotsalainen törmäili kotonaan ovenkarmeihin. Portaita kulkeminen ei onnistunut lainkaan.

Ruotsalainen harjoitteli myöhemmin neljästi päivässä saadakseen motoriikkaansa, kuten kävelyn ja käsien liikuttamisen, kuntoon. Kun hän ei harjoitellut, hän lepäsi. Hän nukkui useita kertoja vuorokaudessa.

”Pirun uskomatonta”

Entisen hiihtotähden terveysongelmat eivät rajoittuneet aivohalvaukseen. Viime helmikuussa hän kävi sydänleikkauksessa sydämestä löytyneen reiän korjaamiseksi.

– Kehoni on ollut työvälineeni lähes koko elämäni, ja yhtäkkiä se oli minua vastaan. Kaikki tapahtunut on niin pirun uskomatonta, Elofsson sanoi.

Elofsson menestyi maastohiihtoladuilla erinomaisesti 2000-luvun alussa. Hän voitti Lahden MM-kisoissa 2001 maailmanmestaruudet 15 kilometrin perinteisellä tavalla hiihdetyssä kisassa ja yhdistelmäkilpailussa.

2002 hän hiihti olympiapronssille Salt Lake Cityn yhdistelmäkilpailussa.

Seuraavana vuonna hän juhli yhdistelmäkilpailun maailmanmestaruutta Val di Fiemmessä.

Lisäksi hän voitti maastohiihdon maailmancupin kokonaiskilpailun kausilla 2000–01 ja 2001–02.

”Olin onnekas”

Entinen mestarihiihtäjä uskoo aiemman huippu-urheiluelämän auttavan häntä toipumisessa lähinnä henkisesti.

– Fyysisesti minulle ei ehkä ole ollut mitään hyötyä eliittiurheilutaustastani. Toisaalta henkisesti voi olla. Olen tottunut harjoittelemaan orjallisesti tietäen, että tulosten saamiseen voi mennä pitkä aika, Elofsson sanoi Expressenille.

Uumajan liepeillä asuva Elofsson pystyy lehden mukaan nyt puhumaan ja kävelemään normaalisti. Energiataso ei luonnollisesti ole samalla tasolla kuin se oli ennen halvausta.

– Olen vasta nyt alkanut ymmärtää, että olin lähellä kuolemaa ja olen onnekas, etten kuollut.

Elofsson toivoo toipuvansa täysin, mutta siitä ei ole takeita.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt