Kohusiirto varmistui – Iivo Niskanen hyppää pääkilpailijan talliin

Julkaistu:

Maastohiihto
Iivo Niskanen jättää suksivalmistajansa Rossignolin seitsemän vuoden yhteistyön jälkeen.
Hiihtäjä Iivo Niskanen vahvisti perjantaina sosiaalisen median kanavillaan uutisen, jonka Ilta-Sanomat kertoi jo tasan kuukausi sitten.
Hän siirtyy Rossignolilta maailman suurimman ja menestyvimmän suksivalmistajan Fischerin palvelukseen erittäin merkittävällä sopimuksella. Niskanen hiihti Rossignolilla seitsemän vuotta, tuloksena mm. nuorten MM-kulta, kaksi olympiakultaa, maailmanmestaruus ja kolme valintaa Vuoden urheilijaksi.

Niskasen ja Fischerin sopimus ulottuu seuraaviin olympiakisoihin saakka, ja kuopiolainen siirtyy käyttämään myös Fischerin monoja ja siteitä.

Seefeldin MM-kisoissa päättyneenä talvena mitalisteista runsas kaksi kolmasosaa urheili Fischerin suksilla (mukana myös mäkihyppy ja yhdistetty). Suomen A-maajoukkueen hiihtäjistä merkillä ovat jo aiemmin hiihtäneet mm. Ristomatti Hakola ja Anne Kyllönen. Matti Heikkinen lopetti tähän kevääseen.

Fischerillä hiihti aiemmin myös Iivo Niskasen isosisko Kerttu Niskanen, mutta hän päätyi 2015 päinvastaiseen peliliikkeeseen eli vaihtoi Fischeriltä Rossignolille.

Fischerin urheilijatalliin kuuluvat maailman kärkihiihtäjistä mm. Therese Johaug, Johannes Hösflot Kläbo, Ingvild Flugstad-Östberg, Charlotte Kalla, Stina Nilsson ja Martin Johnsrud Sundby.

Fischerin Suomen-maahantuojan Oy Patrol Ab:n tiedotteessa Niskanen korosti perjantaina, että pääsy merkin vaihtoon ei ollut taloudellinen, vaan urheilullinen.

Ilta-Sanomien tietojen mukaan Niskanen pettyi Rossignolin kykyyn tuottaa ykköstykilleen tasalaatuista huippukalustoa kaikkiin sää- ja lumiolosuhteisiin. Seefeldin MM-kisoissa Niskanen ei päämatkallaan 15 kilometrillä kilpaillut huippuvälineillä, mutta laittoi valintavirheen omaan piikkiinsä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt