Iivo Niskanen mokasi suksien kanssa raskaasti MM-kisoissa – loikkaamassa nyt verivihollisen leiriin isolla rahalla

Julkaistu:

Maastohiihto
Iivo Niskanen on vaihtamassa suksimerkkiään kauden päätteeksi. Sopimus olisi Suomen mittakaavassa erittäin suuri.
Iivo Niskasen kilpailukausi päättyy kahden viikonlopun päästä 70 kilometrin Ylläs–Levi-hiihtoon.

Sen jälkeen on Ilta-Sanomien tietojen mukaan päättymässä kaksinkertaisen olympiavoittajan, maailmanmestarin ja kolminkertaisen Vuoden urheilijan uralla muutakin eli peräti kahdeksan vuotta kestänyt jakso Rossignolin suksitallin hiihtäjänä.

Kevään aikana ahkerasti välineitä testannut ja tarjouksia kuunnellut Niskanen, 27, on päätymässä lajin mahtitallin Fischerin urheilijaksi, kun hänen nykyinen sopimuksensa huhtikuun lopussa päättyy.

Sopimus olisi sisäpiiritiedon mukaan erittäin mittava ja voisi menestysbonuksineen onnistuneella kaudella tuottaa jopa yli 100 000 euroa. Se ulottuisi seuraaviin olympiakisoihin saakka.


Fischerin pohjoismaisten lajien tallipäällikkö Gerhard Urain ja Suomen-tallipäällikkö Emppu Rättö eivät halunneet keskiviikkona kommentoida asiaa. Niskanen viestitti, ettei ”kommentoi huhuja”.

– Ei ole salaisuus, että Iivon nykysopimus umpeutuu, kilpailijoidenkin välineitä on testattu ja tarjouksia kuunneltu. Iivo tekee ratkaisun varmasti ammattimaisuus ja kilpailukyky edellä, kertoi Niskasen pitkäaikainen suksihuoltaja Mika Venäläinen, jolla on mittava historia Fischerin kanssa.

Tarjous myös Rossignolilta

Venäläinen työskentelee osa-aikaisesti Fischerin Suomen-maahantuojan Patrol Oy:n huoltotehtävissä, ja hänen vaimonsa Kati Venäläinen (os. Sundqvist) hiihti itävaltalaismerkillä.

Myös Rossignol on tehnyt Niskaselle jatkotarjouksen.

– Tämän tason hiihtäjien sopimuksissa raha tahtoo ratkaista. Iivon sopimusvuosina markkinaosuutemme on kasvanut, kertoo Tom Jakobsen Rossignolia maahantuovasta Duell Bike-Centeristä.

Takaiskuja välinepuolella

Päättyvällä kaudella Niskanen koki välinepuolella pari merkittävää takaiskua, joita ei kuitenkaan valmistajan piikkiin laittanut.

Ensin hän valitsi Seefeldin MM-kisoissa päämatkalleen 15 km:lle (p) kahdesta kisaparista ”väärän”. MM-kisojen jälkeen heikosti pitäneet sukset pilasivat hänen unelmansa voittaa 50 km (p) Oslon maailmancupissa.

Fischer on pohjoismaisten hiihtolajien markkinajohtaja maailmalla ja Suomessa, jossa sen hallussa on maastohiihtosuksien parimääräisestä markkinasta noin 30 prosenttia.


Seefeldin MM-kisoissa mitalisteista runsas kaksi kolmasosaa urheili Fischerin suksilla (mukana myös mäkihyppy ja yhdistetty). Suomen A-maajoukkueen hiihtäjistä merkillä kilpailevat mm. Ristomatti Hakola ja Anne Kyllönen. Matti Heikkinen lopettaa tähän kevääseen.

Niskanen hiihti ennen Rossignolia Karhulla ja Madshusilla.

Fischerillä hiihti aiemmin myös Iivo Niskasen isosisko Kerttu Niskanen, mutta hän päätyi 2015 päinvastaiseen peliliikkeeseen eli vaihtoi Fischeriltä Rossignolille.

Fischerin urheilijatalliin kuuluvat kärkihiihtäjistä mm. Therese Johaug, Johannes Hösflot Kläbo, Ingvild Flugstad Östberg, Charlotte Kalla, Stina Nilsson ja Martin Johnsrud Sundby.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt