Ristomatti Hakola ylsi yhdeksänneksi Kanadassa: ”Kun Kläbo lähti, se katosi horisonttiin”

Julkaistu:

Maastohiihto
Pärmäkoski venytti hieman kaulaa Johaugiin.
Ristomatti Hakola ja Joni Mäki ylsivät parhaimpaan suomalaisesitykseen maastohiihdon maailmancup-kauden viimeisenä sprinttipäivänä Kanadan Quebecissa.

Välieriin eli 12 parhaan joukkoon selvinnyt suomalaiskaksikko jäi välierässään kahdelle viimeiselle sijalle ja lopputuloksissa sijoille 9 (Hakola) ja 11 (Mäki). Naisten sprintissä Krista Pärmäkoski oli 14:s ja Kerttu Niskanen 28:s.

Mäki oli karsinnassa viides ja Hakola kymmenes. Pudotushiihtojen avauskierroksella samassa erässä hiihtäneet suomalaiset nappasivat komeasti kaksoisvoiton, Mäen ehtiessä Hakolan edelle 0,19 sekunnilla. Välierässä vauhti ei kuitenkaan enää riittänyt.

– Harvoinhan noita tulee, että kaksi suomalaista voittaa saman erän, Hakola myhäili Hiihtoliiton äänitteessä.

– Välierässä ei sitten kuitenkaan riittänyt jalkaa. Kun Johannes (Hösflot Kläbo) lähti, se katosi horisonttiin.

Hakolan sprinttikausi alkoi marraskuun lopulla 11. ja 6. sijalla, mutta sen jälkeen oli vaikeampaa. Siinä mielessä välieräpaikka kauden päätössprintissä tyydytti.

– Ei ollut ihan parasta tämä kausi, ei ilotulitusta kuten viime kaudella. Sairastelut vähän sotkivat pakkaa, mutta ensi kauteen taas uusilla juonilla, Hakola päätti.

– Ensi kaudesta haetaan finaalipaikkoja, vahvisti myös tällä kaudella kolmesti kymmenenneksi sijoittunut Mäki.

”Olisi ollut tärkeää päästä välieriin”

Pärmäkoski oli karsinnan kymmenes, mutta pudotushiihtojen avauskierroksella seinä nousi eteen Yhdysvaltain Sophie Caldwellin kiristäessä lopussa niukasti ohi. Niskanen oli eränsä kuudes eli viimeinen.

Pärmäkoski kamppailee maailmancupissa kolmossijasta norjalaishirmu Therese Johaugin kanssa. Quebecin sprintissä suomalainen kasvatti johtoaan 12 pisteellä Johaugin jäädessä 25. sijalle. Pärmäkosken etumatka on 67 pistettä ennen lauantaista 10 kilometriä ja kauden päättävää sunnuntain takaa-ajokisaa.

– Johaug kolkuttelee kannassa, ja sen myötä olisi ollut tärkeää päästä sprintissä välieriin. Yritetään lauantaina, jos nyt ei pysty päihittämään häntä, niin ainakin olemaan aika lähellä, Pärmäkoski mietti cup-taistoa Ylelle.

Kauden päätössprintin voittajat eivät olleet yllätys kenellekään. Ruotsin Stina Nilsson otti kauden kuudennen sprinttivoittonsa johdattaessaan Ruotsin kolmoisvoittoon, ja Norjan Johannes Hösflot Kläbo vei kauden kahdeksannen sprinttivoittonsa. Kumpikin juhli sprintticupin voittoa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt