Kommentti: Perinteinen hiihtotapa on vaarassa kadota arvokisojen ohjelmasta – pelastukseksi on tarjolla kaksi vaihtoehtoa

Perinteisenä hiihdon ystävänä en voi itsekään käsittää, miksi perinteisen arvostus horjuu pahasti, kirjoittaa Marko Lempinen.

4.3.2019 21:47

Nikka-viski oli tehnyt kauppansa. Se oli maistunut myös kolminkertaiselle olympiavoittajalle Eero Mäntyrannalle, Mr. Seefeldille.

Sapporon 1972 olympialaisten 50 kilometrin hiihto oli siintänyt seuraavan päivän ohjelmassa, mutta se ei ollut hiihdossa kaiken saavuttanutta Mäntyrantaa enää motivoinut. Suomalaistähti oli viihtynyt yöhön asti erityisesti Suomen jääkiekkomaajoukkueen pelaajien kanssa, jotka niin ikään olivat ottaneet Nikka-kilauksia – seuraavan aamun hikka-kohtauksia varomatta.

– Taitaa mennä minulta suksi huomenna kesken kisan poikki, Mäntyranta oli virnistellyt suomalaispelaajille.

Seefeldissä 1964 kaksi olympiakultaa voittanut Mäntyranta keskeytti Sapporon viisikymppiä seuraavana päivänä. Legendan aikakausi hiihtokuninkaana oli päättynyt – ja niin oli myös puusuksien tarina. Mäntyranta, jos kuka, oli tehnyt puusuksilla hiihtämisestä taidetta. Suomalaisen eleganttia tyyliä katsellessa yleisön silmä oli levännyt, mutta jo seuraavissa arvokisoissa, Falunin MM-laduilla 1974, huiput siirtyivät lasikuitusuksiin.

Elettiin maastohiihdon ensimmäistä suurta murrosvaihetta. Seuraava koitti yksitoista vuotta myöhemmin Seefeldin MM-kisoissa 1985, joissa vapaa hiihtotapa oli ensimmäistä kertaa arvokisojen ohjelmassa. Nyt Seefeldin MM-kisojen 2019 aikaan puhetta riittää käynnissä olevasta, potentiaalisesta kolmannesta murroksesta: katoaako perinteinen hiihtotapa tulevaisuudessa kokonaan arvokisojen ohjelmasta?

Juha Mieto

Hiihtolegenda Juha Mieto koki hiihtäjänä kaksi ensimmäistä murrosta, ja on viime vuosina seurannut läheltä kolmannen kehittymistä.

– Oma arvioni on, että perinteinen tyyli katoaa kokonaan. Siltä tämä nykymeno valitettavasti vaikuttaa, ”Mietaa” sanoo.

– Ei olisi Eero (Mäntyranta) halunnut näitä päiviä nähdä.

Raha ratkaisee

Suomessa perinteistä hiihtotapaa on aina rakastettu, ja se on myös Suomen nykyisten maajoukkuehiihtäjien mieleen selvästi enemmän kuin vapaa. Perinteisenä hiihdon ystävänä en voi itsekään käsittää, miksi perinteisen arvostus horjuu pahasti.

Ongelma juontuu Keski-Euroopasta, siellä tehtävistä rahakkaista tv-sopimuksista. Keski-Euroopassa hiihtotapahtumista on haluttu tehdä koko ajan enemmän ja enemmän karvenaalihenkisiä. Kilpailut vedetään joko aivan stadionin liepeillä tai kaupunkien keskustoihin rakennetuissa keinotekoisissa maastoissa. Muutoksen myötä kisojen latuprofiilit ovat muuttuneet radikaalisti, ja juuri se on käynnistänyt perinteisen hiihtotavan joutsenlaulun.

Latuprofiilit ovat esimerkiksi monissa maailmancupin kisoissa selvästi aiempaa helpompia. Paikoittain niin ”junnutasoa”, ettei kaunista vuorohiihtoa nähdään enää lainkaan perinteisen starteissa, vaan kisat vedetään läpi puhtaasti tasatyönnöllä. Samaan aikaan Ski Classic -luokan pisimmätkin, noin 90 kilometrin kisat, hiihdetään tarkoituksella tasatyönnön mahdollistavissa maastoissa.

Kuvaavaa on, että nyt Seefeldin maastoissa korkeuseroa syntyy korkeintaan 60–70 metriä merenpinnan yläpuolelle, kun vielä 34 vuotta sitten Seefeldin MM-kisojen reiteillä vastaavaa ero saattoi olla jopa 130–140 metriä.

Kaksi vaihtoehtoa

Perinteinen on perinteistä vain, jos siinä nähdään ”eeromäntyrantamaista” tai ”iivoniskasmaista”, tyylikästä ja teknistä vuorohiihtoa. Tasatyöntö-kisat ovat kokonaan oma lajinsa, eikä niissä ole pitemmän päälle tarvittavaa vetovoimaa. On pirun tylsää katsoa, kun joku lykkii alusta loppuun ikään kuin pyllistellen.

Kansainvälinen hiihtoliitto FIS tietää tämän, ja siksi se joutuu miettimään myös Seefeldin MM-kisojen yhteydessä kuumeisesti eri vaihtoehtoja. Seefeldissä nähdään vielä vuorohiihtoa, mutta entä kahden tai neljän vuoden päästä?

Harri Kirvesniemi

Perinteisen pelastamiseksi on Ilta-Sanomien hiihtoasiantuntijan Harri Kirvesniemen mukaan vain kaksi vaihtoehtoa: joko myös maailmancupin kisoja käydään tasatyöntämisen kannalta mahdottomissa, raskaissa maastoissa tai sitten tasatyöntö kerta kaikkiaan kielletään tietyillä alueilla, kuten on jo paikoin tehtykin.

– Paras ratkaisu olisi ehdottomasti se, että kisoja käytäisiin sellaisissa maastoissa, jotka tekevät oikeutta kestävyysurheilulle, Kirvesniemi linjaa.

Perinteinen hiihtotapa on tavallaan ollut jo kerran aiemmin samassa murrosvaiheessa, Seefeldissä 1985. Pian kisojen jälkeen maailmanhuipuista muun muassa Kirvesniemi alkoi treenata korostetusti tasatyöntämistä, koska pelkäsi perinteisen hiihtotavan katoavan nopeasti ohjelmasta vapaan hiihtotekniikan rajun murroksen myötä.

Siitä uhasta selviäminen oli maastohiihdon pelastus. Perinteinen on paljon lähempänä hiihdon tavallisia harrastajia kuin vapaa, eikä hiihdolla olisi ollut varaa vieraannuttaa massoja lajin parista. Ei välttämättä ole jatkossakaan, ja siinä mielessä Mäntyranta voi levätä rauhassa – hikottelematta.

– Maailma muuttuu, mutta kyllä hiihto tarvitsisi perinteistä tyyliä. Onneksi itselläni dementia vaivaa kohta jo siinä määrin, etten välttämättä edes muista, millä tyylillä hiihtäjät ovat maaliin tulleet, Mietaa summaa.

Korjaus klo 23.02: Mäntyranta voitti kaksi, ei kolme olympiakultaa Seefeldissä.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?