Dopingepäilyt järisyttävät Itävaltaa – maan hiihtopomo murahti: ”Mikään ei ole niin alhaista”

rac

Julkaistu:

MM-Seefeld
Keskiviikkoinen dopingpommi iski syvälle Itävallan hiihtoliittoon.
Kotikisat olivat sujuneet hienosti. Aurinkoinen sää, katsomot täynnä, hienoja urheilusuorituksia. Sitten iskee dopingpommi.

Itävallan hiihtoliiton puheenjohtaja Peter Schröcksnadelille keskiviikkona Seefeldin MM-kisoissa julkitullut dopinguutinen lienee vaikea käsiteltävä.

Keskiviikkoaamuna Seefeldissä ja Saksan Erfurtissa tehdyissä ratsioissa otettiin kiinni yhteensä yhdeksän henkilöä, joista viisi veridopingin käytöstä epäiltyä MM-hiihtoihin osallistunutta maastohiihtäjää.
Kiinni otettujen hiihtäjien joukossa on kaksi itävaltalaista, Dominik Baldauf ja Max Hauke.

– Mikään ei ole niin alhaista kuin parempien tulosten ostaminen suoritusta parantavien kiellettyjen aineiden kautta. Olen erittäin tuohtunut siitä, että jotkut urheilijat eivät ole oppineet mitään menneestä. Itävallan hiihtoliitolla on dopingin suhteen nollatoleranssi, Schröcksnadel kommentoi tapausta liiton tiedotteessa, jota on siteerannut muun muassa itävaltalaislehti Tiroler Tageszeitung.


Schröcksnadelin mukaan mikään ei viittaa siihen, että Itävallan liiton johto olisi mukana dopingtapauksessa.

– Tästä huolimatta aion ehdottaa liittoa uudelleenorganisoimaan Itävallan maastohiihdon tämän kauden jälkeen, Schröcksnadel linjasi.

Hän alleviivasi, että vastuu dopingin käytöstä on loppukädessä aina urheilijalla itsellään.

– On selvää, että dopingia käyttävä urheilija suljetaan välittömästi Itävallan hiihtoliiton ulkopuolelle.

Itävaltalaishiihtäjien lisäksi dopingepäilyjä kohdistuu tässä vaiheessa kahteen virolaiseen ja yhteen kazakstanilaiseen.
Näiden hiihtäjien henkilöllisyyksiä ei ole vahvistettu, mutta keskiviikkoisesta miesten 15 kilometrin kisasta jäi viime hetkellä pois Viron Karel Tammjärv ja Andreas Veerpalu sekä Kazakstanin kaksinkertainen MM-mitalisti Aleksei Poltoranin.

Kyseinen kolmikko oli ilmoitettu kisaan, mutta ei koskaan saapunut lähtöviivalle.