Mihin katosi julkisuudesta yhden kauden ihme Kari Härkönen? Voitti MM-kultaa Seefeldissä 34 vuotta sitten: ”Suuri yleisö ei tiennyt murroksesta mitään”

Julkaistu:

MM-Seefeld
Kari Härkönen juhli Seefeldissä maailmanmestaruutta 34 vuotta sitten. Voitto pohjautui kiukkuun.
Kultamitalin pohjustus alkoi Sarajevon olympialaisissa 1984. Kun 25-vuotias Kari Härkönen putosi Suomen viestijoukkueesta, hän puhisi kiukusta. Sisimmissään hän vannoi, että vuoden päästä sama ei toistuisi.

– Päätin, että seuravana vuonna Suomella saisi olla helvetin kova viestijoukkue, jos minä en mahtuisi mukaan, Härkönen kertoo nyt.

– Voi sanoa, että se Sarajevon viestijoukkueesta putoaminen pohjusti seuraavan kauden menestykseni.

Tämä valtaisa motivaatioruisku oli ensimmäinen tekijä Härkösen matkalla kohti Seefeldin 1985 MM-kisojen 15 kilometrin kuninkuutta.


Toinen oli eittämättä se, että kisat pidettiin poikkeuksellisesti jo tammikuussa, kun ne normaalisti järjestetään helmikuussa. Härkönen tunnettiin siitä, että hän oli parhaimmillaan yleensä alkukaudesta, ja että hänen paras vireensä kesti maksimissaan tammikuun loppuun.

– Härkönen oli hapenottokyvyllisesti joukkueen lahjakkain urheilija, mutta samalla laiskin. Sen vuoksi hänen kestävyyspohjansa ei kestänyt läpi talven, tuon ajan vahva hiihtovaikuttaja kertoo.

Testien mukaan Härkösellä oli 90 millin kone.

Se tarkoitti, että hänen hapenottolukemansa (millilitraa painokiloa kohden minuutissa) oli huippuluokkaa. Seefeldissä ominaisuus kukoisti, kiitos Sarajevon tapahtumien – muutoin harvakseltaan.


Seefeld oli saanut kisat takaportin kautta järjestettäväkseen, ja koska helmikuussa paikan majoitusvaraukset olivat täynnä, tammikuu jäi ainoaksi vaihtoehdoksi.

– Niin, kyllä minulle oli ominaista olla huippuiskussa alkukaudesta. Seefeldin vuosi oli poikkeus, silloin kaikki loksahti kohdalleen, Härkönen sanoo.

– Maailmanmestaruus oli urani suuri täyttymys. Nyt onkin mukava katsella Seefeldin kisoja, koska tulee niin paljon lämpimiä muistoja mieleen.


Vuosaaressa nykyisin asuvan ja tutkijana Suomen luonnonvarakeskuksessa työskentelevän Härkösen ihmeeseen oli kolmaskin syy.

Hän oppi luisteluhiihdon niksit useimpia muita nopeammin – kauden 1984–1985 edetessä. Vapaa hiihtotyyli oli juuri Seefeldissä ensimmäistä kertaa arvokisojen ohjelmassa.

– Se oli Ruotsin Thomas Wassberg, joka pian Sarajevon jälkeen heitti pidot mäkeen Kiirunan maailmancupissa – ja voitti. Seuraavan päivän viestissä suurin osa hiihti pidoitta, ja siitä se suuri murros lähti, Härkönen kertoo.

Seuraavan kauden aikana Härkönen hiihti puolenkymmentä kisaa luistellen tai vapaan tyylin väliversiolla, toispotkutyylillä pitojen kera.

– Ensin ajattelimme, että luistelu toimisi hyvin kunnon liisteriolosuhteissa, mutta jo syksy 1984 osoitti, että toispotku oli pitojen kanssa perinteistä tyyliä nopeampaa, muistelee Härkönen, joka sijoittui luistellen toiseksi yhdessä tuon kauden maailmancup-kisassa.

– Suuri yleisö ei tosin tiennyt vielä mitään käynnissä olevasta murroksesta. Se paljastui vasta Seefeldissä.


Ei kuitenkaan ollut selvää, saako Seefeldissä luistella vai ei. Kisoja edeltäneessä joukkueenjohtajien kokouksessa Suomi ja monet muut kärkimaat suunnittelivat luistelun kieltämistä.

Sen tueksi tarvittiin kuitenkin yksimielinen päätös. Aie vesittyi heti kättelyssä, sillä Australia äänesti luistelun puolesta.

– Lähellä oli, ettei kisoissa luisteltu.

Härkönen on sittemminkin seurannut aktiivisesti hiihtoa. Helsinkiläinen povaa Suomelle neljää mitalia maastohiihdosta ja yhtä yhdistetystä. Hän katselee kisoja myös haikein mielin, sillä Seefedlin täysosuman jälkeen akateeminen luonne ei koskaan yltänyt samalle tasolle.

– Opiskelut veivät aikaa, enkä sitten enää löytänyt samanlaista kipinää, vuoden 1987 Oberstdorfin MM-kisojen jälkeen laduilta vetäytynyt Härkönen kertoo.

Pienessä piirissä hän oli niitä kisoja ennen todennut, että ”suurin virheeni oli, että voitin Seefeldissä kultaa, olisinpa ollut edes toinen”. Maailmanmestaruus riitti hänelle – ja riittää yhä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt