Kommentti: Suomeen tulee kolme varmaa mitalia hiihdon MM-kisoista – jopa vuosikymmenen mitalisade on mahdollinen!

Julkaistu:

Kommentti
Suomen joukkue saattaa kolkutella jopa kovinta pottia sitten Liberecin vuoden 2009 kahdeksan mitalin kisojen, kirjoittaa Ville Touru Itävallasta.
Vielä pari kuukautta sitten optimistisimmissakaan arvioissa Suomen ei voinut laskea taistelevan MM-kisoissa kuin korkeintaan parista mitalista. Nyt tilanne on toinen.

Usean hiihtäjän ja yhdistetyn joukkueen roiman tasonnoston ansiosta Suomi kamppailee MM-mitalista jopa 11 kilpailussa. ”Varmoja” mitaleja on kolme. Niiden lisäksi sopii odottaa ainakin paria venymistä korokkeelle.

Suomen joukkue saattaa kolkutella jopa kovinta pottia sitten Liberecin vuoden 2009 kahdeksan mitalin kisojen.

Oslossa 2011 Suomen saldo oli neljä mitalia, Val di Fiemmessä ja Falunissa vain yksi molemmissa. Kaksi vuotta sitten Lahden kotikisoissa Suomi ylsi viiteen mitaliin. Lahden saldoon yltämistä voidaan nytkin pitää varsin hyvänä ja realistisena suorituksena.

Suomen ensimmäinen ohut sauma koittaa perjantaina yhdistetyssä. Ilkka Herola ja Eero Hirvonen kykenevät loisto-onnistumisella mitaleille, mutta viime aikojen nousukaudesta huolimatta mäkivireen tasaisuus on MM-kisojen kynnyksellä iso kysymysmerkki. Hiihtokunto kaksikolla on kärkipäätä, joten käytännössä mahdollisuudet ratkeavat jo mäessä.

Lauantaina vuorossa ovat maastohiihdon yhdistelmäkisat. Naisten puolella Krista Pärmäkoski lukeutuu noin 5–6 hiihtäjän joukkoon, joka taistelee tiukimmin kahdesta jaossa olevasta mitalista. Käytännössä kultaiseen lätkään on jo ennen kisaa kaiverrettu Therese Johaugin nimi.

Vaikka Pärmäkosken kausi ei ole toistaiseksi ollut suurta menestyskulkua, reilut pari viikkoa Alpeilla leireillyt suomalaistähti on virittänyt lähes varmuudella itsensä kauden parhaaseen kuntoon MM-laduille.

Pyeongchangista kolme henkilökohtaista mitalia kahmineen Pärmäkosken harteille voidaankin asettaa odotukset yhdestä ”varmasta” mitalista.

Pärmäkoski taistelee jalometallista kaikilla hiihtämillään matkoilla: yhdistelmäkisassa, parisprintissä, 10 kilometrillä (p), viestissä ja 30 kilometrillä (v). Ottelupalloja on niin monta, että arvokisojen metkut oppinut suomalainen ottaa niistä erittäin todennäköisesti ainakin yhden.


Ensimmäisen kisaviikon sunnuntai on ennakkokaavailuissa kisojen kovin suomalaispäivä. Villeimmissä arvioissa siitä voi tulla jopa kolmen suomalaismitalin päivä.

Iivo Niskanen ja Ristomatti Hakola kuuluvat parisprintin suurimpiin MM-kultasuosikeihin. Mitalia voidaan pitää ”varmana”.

Suomen osakkeita nostaa, että Norjan ykköstykit Johannes Hösflot Kläbo ja Emil Iversen urakoivat ennen pariviestiä sekä sprintissä että parisprinttiä edeltävänä päivänä yhdistelmäkisassa.

Myös naisten puolella voidaan elätellä Kerttu Niskasen nousukunnon ansiosta mitalitoiveita. Se sai myös ykköspyssy Pärmäkosken kiinnostumaan parisprintistä. Suomi ei kuulu naisten kisan suurimpiin suosikkeihin, mutta pienten marginaalien taistossa sinivalkoinen mitali ei olisi yllätys.
Sunnuntaina mitaliodotuksia kantaa niskassaan myös Herola–Hirvonen-kaksikko yhdistetyn parisprintissä.

Kaksikko voitti MM-kenraalin puolitoista viikkoa sitten Lahdessa, mutta on syytä muistaa, että kisasta puuttuivat ennakkosuosikki Saksan joukkue ja Norjan ykkösnimi, tämän kauden maailmancupin voiton jo varmistanut Jarl Magnus Riiber.

Suomi lukeutuu kuitenkin mitalikandidaatteihin myös MM-parisprintissä.

Kolmas ”varma” mitalilaji Pärmäkosken ja miesten maastohiihdon parisprintin lisäksi on miesten 15 kilometrin perinteinen. Kilpailu käydään toisen kisaviikon keskiviikkona.

Iivo Niskanen luovutti MM-kenraalissa suurimman ennakkosuosikin viitan Venäjän Aleksandr Bolshunoville. Suomalaisella on kuitenkin yhä täydet mahdollisuudet uusia kahden vuoden takainen maailmanmestaruus.

Kaksikon lisäksi kisan mitalisuosikkeihin kuuluu Norjan Emil Iversen.

Iversenillä ja varsinkin Bolshunovilla saattaa olla tässä vaiheessa alla jo kolme MM-starttia, Niskasella sen sijaan vain yksi. Se sataa suomalaisen pussiin.

Sekä miesten että ennen kaikkea naisten maastohiihtoviestit lukeutuvat potentiaalisiin Suomen mitalilajeihin. Kummassakaan ei kuitenkaan voida puhua ”varmasta” mitalista.

Viestijoukkueiden iskukyky selviää vasta kisojen edetessä, sillä esimerkiksi Matti Heikkisen kunto on koko Suomen kisajoukkueen suurin kysymysmerkki.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt