Martti Jylhä juhlii miesten sprintin SM-kultaa!

Julkaistu:

hiihto
Martti Jylhä päihitti haastajat miesten sprintissä.
Martti Jylhä todisti sunnuntaisella sprinttihiihdon Suomen mestaruudellaan, että häntä ei voi kokonaan unohtaa Seefeldin MM-kisavalinnoissa. Jylhä, 31, osoitti oivaa taktista pelisilmää hankkimalla Imatralta uran kolmannen henkilökohtaisen Suomen mestaruutensa.

– Olen varmaan istunut tässä keskipallilla viimeksi joskus 2000-luvun alkupuolella, Vuokatti Ski Team Kainuuta edustava Jylhä heitti mitalihaastattelun aluksi.

Ihan niin kauan Jylhän mestaruuksista (2014 ja 2011) ei ole aikaa, mutta tämän kauden selkävaivat ovat saaneet ajan tuntumaan pitkältä.

Jylhä myönsi suoraan, että Suomen mestaruudelle ei kannata laittaa liikaa painoarvoa. MM-valintoja ajatellen häneltä puuttuvat tältä kaudelta kansainväliset näytöt, joten Lahden lauantainen sprintti on avainasemassa.

– Olisi mukava nähdä, että olisi kartalla ja pystyisi vastaamaan kansainväliseen vauhtiin.

MM-kisoihin Jylhä ei halua, jos ei koe olevansa riittävän hyvässä kunnossa. Kaksissa edellisissä arvokisoissa hän on ollut Ristomatti Hakolan takana toiseksi paras suomalaissprintteri. MM-Lahdessa 2017 hän oli seitsemäs ja Pyeongchangin olympialaisissa kymmenes.

Erimakuiset mitalit

Miesten sprintin muut mitalistit olivat ensi kertaa SM-kisassa kolmen parhaan joukossa. Hollolan Urheilijat -46:n Verneri Suhonen oli todella tyytyväinen hopeaan, mutta Pyhäjärven Pohdin Joni Mäelle pronssissa oli karvas maku.

Suhonen, 21, sai Imatralta hyvän väliraportin kahden tärkeän kisan rupeamalleen. Seuraava etappi on Salpausselällä, jossa hän pyrkii vakuuttamaan MM-valitsijat kunnostaan. Sunnuntaina Suhonen osoitti ainakin vahvaa loppukiriä, kun Mäki ja toinen maajoukkuemies Lauri Vuorinen jäivät taakse.

– Lauri on todella tuttu harjoittelukumppani. Olemme treenanneet paljon loppukirejä. Yleensä Lauri on ollut kirissä parempi, mutta nyt oli kiva kääntää tämä toisinpäin, Suhonen jutteli. Hän ja Vuorinen harjoittelevat Ville Oksasen opissa. Imatralla Vuorinen vaikutti väsyneeltä ja oli sprintissä neljäs.

MM-joukkueeseen valittu Mäki, 24, sairasteli viikko sitten ja joutui jäämään pois Ulricehamnin maailmancupista. Hän uskoi, että taudista oli viitteitä vielä SM-areenalla.

– Tänään tuli aika-ajossa kangistumista loppuun, vaikka latu oli lyhyt ja helpohko, mestaruuteen tähdännyt Mäki sanoi.

Hänen lähiviikkojen tavoitteensa on kaivaa alkukauden vire takaisin. Mäki hiihti joulukuussa kahdesti maailmancupin sprintissä kymmenenneksi.

SM-kilpailut ja Suomen cup, 3. päivän sprintit 1,3 km (v):

Finaali:

1) Martti Jylhä Vuokatti Ski Team Kainuu 2.45,60
2) Verneri Suhonen Hollolan Urheilijat -46 jäljessä 0,23 sekuntia
3) Joni Mäki Pyhäjärven Pohti –0,61
4) Lauri Vuorinen Skiteam 105 –0,88
5) Olli Hiidensalo Vantaan Hiihtoseura –1,38
6) Juuso Haarala IF Minken –1,61.



Juttu päivitetty ja muokattu kauttaaltaan klo 16.02.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt