Maastohiihto

Hiihtosuuruudet löysivät selvän syyn sille, miksi Suomen maastohiihto rämpii: ”Harjoituksissa on sooloiltu jo vuosien ajan”

Julkaistu:

Maastohiihto
Entiset huippuhiihtäjät vaativat, että päävalmentaja Matti Haaviston on otettava aiempaa suurempaa roolia tehtävässään. Lisäksi parhaat suomalaiset on saatava harjoittelemaan yhdessä.
Suomen hiihtomaajoukkue on ollut kuluvalla kaudella kirkkaammassa valokeilassa kuin vuosikausiin, kun Yle hankki talviurheilun maailmancupit kanavilleen kaiken kansan nähtäväksi. Pyeongchangin talviolympialaisissa neljä mitalia Suomen kuudesta mitalista hankkineelle maastohiihdolle tv-sopimus tiesi loistosaumaa kasvattaa lajin ympärillä ollutta hypeä: menestys kun tuppaa tulemaan menestyksen luokse.

Tämä toive ei ole toistaiseksi toteutunut, kun suomalaishiihtäjien menestys on ollut vaisua alkutalven aikana. Pyeongchangista mitaleja tuoneet Krista Pärmäkoski ja Iivo Niskanen kantavat menestyspaineita harteillaan myös Seefeldin MM-kisoissa, sillä muut maajoukkueen runkourheilijat – etunenässä Kerttu Niskanen, Matti Heikkinen ja Laura Mononen – ovat valovuosien päässä parhaasta kunnostaan.

Miten maajoukkue on ajautunut tilanteeseen, jossa valtaosalle urheilijoista jopa maailmancupin pisteet eli 30 parhaan joukkoon sijoittuminen on tiukassa? Urheilulehti haastatteli 11 arvokisoissa menestynyttä mutta jo uransa lopettanutta hiihtäjää ja kysyi muun muassa, ketä he pitävät päävastuussa nykytuloksista, päävalmentaja Matti Haavistoa vai henkilökohtaisia valmentajia?


Yhdestätoista vastaajasta seitsemän nimesi, että vastuu heikoista tuloksista kuuluu ensisijaisesti henkilökohtaisille valmentajille, kaksi Haavistolle ja kaksi ei antanut suoraa vastausta. Viimeksi mainituista moninkertainen arvokisamitalisti Jari Isometsä ei halunnut sälyttää vastuuta kummallekaan.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

– Pidän vastuussa suomalaisen maastohiihdon yleistä valmennuksen linjaa. Suomessa on hyvin vahva valmennuksellinen filosofia, joka on kiteytetysti harjoittelua liian yksipuolisesti ja vauhdillisesti liian hiljaa. Nyt ei harjoitella riittävästi ominaisuuksia, joilla hiihdetään kilpaa. Tätä filosofiaa, jota syötetään nyt 14-, 16- ja 18-vuotiaille, on tarkasteltava erittäin kriittisesti, Isometsä sanoo ja ilmoittaa olevansa ehdottomasti päävalmentajan vallan kasvattamisen kannalla henkilökohtaisten valmentajien kustannuksella.

– Urheilijat ovat valtaosan vuodesta eli noin 200 vuorokautta leiri- ja kilpailumatkoilla, ja sekin aika kun ollaan kotioloissa, kyse on yleensä kilpailuista tai leireistä palauttavasta ajasta. Henkilökohtaiset valmentajat näkevät urheilijat liian usein palautteluvaiheessa, Isometsä sanoo.

Isometsää valmentanut Urheilulehden hiihto­asiantuntija Harri Kirvesniemi jakaa entisen suojattinsa näkemyksen.

– Sen, joka harjoittelusta vastaa, pitäisi pystyä näkemään läheltä urheilijoiden tekemistä. Jos henkilökohtaiset valmentajat olisivat päätoimisia ja pystyisivät olemaan leireillä jatkuvasti mukana, nykyiselläkin systeemillä homma voitaisiin saada toimimaan paremmin, mutta mikäli läsnäolo ei lisäänny, silloin olisi siirryttävä päävalmentajavetoiseen harjoitteluun, Kirvesniemi sanoo.

Suorapuheisuudestaan tunnettu Sami Jauhojärvi on Isometsää ja Kirvesniemeä varovaisempi vaatimuksissa päävalmentajan roolin kasvattamisesta, mutta olympiavoittaja ehti panna merkille viimeisinä aktiivivuosinaan, että urheilijoiden sooloilu lisääntyi Reijo Jylhän luotsatessa maajoukkuetta vuosina 2014–17.

Jauhojärvi ei ole myöskään havainnut muutosta asiaan Haaviston päävalmentajakauden alkuvaiheessa.

– Vastuuttaisin päävalmentajan sitouttamaan urheilijat siihen sapluunaan, joka hänellä on. Eli jos olet maajoukkueessa, teet niin kuin muut tekevät. Jos et tee, silloin ei tarvitse olla mukana, Jauhojärvi sanoo ja jatkaa:

– Magnar Dalenin systeemi (päävalmentajana vuosina 2006–14) oli hyvä etenkin nuorten urheilijoiden kannalta, kun joka leirillä pystyi mittaamaan oman tasonsa maailman huippuhiihtäjiä vastaan. Nyt harjoituksissa on sooloiltu jo vuosien ajan. Silloin kun pitäisi vetää kovaa, ykköshiihtäjät eivät välttämättä ole mukana, Jauhojärvi sanoi.

Yhteisharjoittelun merkitystä korostaa myös Virpi Sarasvuo, jonka ura päättyi vuonna 2009. Sarasvuo (tunnettiin vielä tuolloin tyttönimellään Kuitunen) voitti muun muassa kuusi maailmanmestaruutta, joista kaksi oli 4x5 kilometrin viestistä Dalenin ottaessa ensi askeleitaan maajoukkueen päävalmentajana Sapporossa 2007 ja Liberecissä 2009.

– Silloin oli selvää, että kaikki osallistuvat leiritykseen. Koen, ettei nais­joukkueemme olisi voinut olla kahdesti peräkkäin maailman paras, jos emme olisi saaneet leireillä toisistamme vetoapua, Sarasvuo sanoo.

– Ymmärrän, että monesti yksilöurheilija ja hänen valmentajansa ovat tehneet tuloksen, mikä on johtanut siihen, että heille annetaan vapaus ja työrauha. Samalla kärsijänä ovat kuitenkin muut urheilijat, jotka hyötyisivät parhaiden harjoitusseurasta. Silloin mennään ojasta allikkoon eli voidaan nauttia hetki siitä loistosta, jota kärkiurheilijat tuovat, mutta lopulta päädytään tilanteeseen, jossa nyt ollaan, Sarasvuo alleviivaa.

 

Koen, ettei naisjoukkueemme olisi voinut olla kahdesti peräkkäin maailman paras, jos emme olisi saaneet leireillä toisistamme vetoapua.

Sarasvuo oli nykytrendiin peilaten poikkeuksellinen hiihtäjä, sillä vaikka hän saavuttikin ensimmäisen henkilökohtaisen arvokisamitalinsa jo 24-vuotiaana, nuorten MM-kisoissa hänen kaulaansa ei ripustettu yhtään mitalia. Vertailun vuoksi: viime vuonna Pyeongchangin talvi­olympialaisissa 21 mitalistista peräti 11:llä oli nuorten MM-mitalistatus alle 20-vuotiaissa ja kuudella alle 23-vuotiaissa.

Nykyisin jälkimmäinen ikäkausikategoria on arvoltaan muovinen, sillä tällä hetkellä nuoret lyövät läpi laajalla rintamalla jo täytettyään 20 vuotta. Vaikka portit olisivat vielä auki alle 23-vuotiaisiin, viime vuonna kolme olympiakultaa ja maailmancupin voittanut Johannes Hösflot Kläbo, 22, tuskin ilmestyy Lahteen tammikuun lopussa taistelemaan »iäkkäämpien nuorten» mitaleista. Sama pätee myös Aleksandr Bolshunoviin ja Denis Spitsoviin. Nämä kolme veisivät alle 23-vuotiaiden mitalit enemmän kuin todennäköisesti päivästä, matkasta tai kelistä riippumatta.

Päävalmentaja Haaviston kannalta onkin huolestuttavaa se, että edellä mainitun kolmikon kanssa nuorten MM-kisoissa taannoin hiihtäneet Suomen mieshiihdon toivot eivät ole tuomassa helpotusta akuuttiin ongelmaan lähivuosina.

Päinvastoin: viime talvena alle 20-vuotiaiden MM-kisoissa kolmella henkilökohtaisella matkalla parhaan suomalaismiehen sijoitus oli 27:s (ero kärkeen 3.58,8) ja viestinelikkokin jäi 12:nneksi (3.33,5 kärjestä). Naisissa kärjen tuntumassa olivat sentään Jasmin Kähärä, 17, Anita Korva, 18, ja 19-vuotias Eveliina Piippo. Korva toi Suomelle sen kisojen ainoan mitalin, pronssin.

Urheilulehden haastattelemat 11 entistä lajiasiantuntijaa ovat jo valmistautuneet laihempiin vuosiin. Se näkyy esimerkiksi heidän maajoukkueelle antamassaan alkukauden suoritusten keskiarvossa, joka kouluarvoasteikolla 4–10 asettui lopulta 6,9:ään.

Mikäli Ruotsin entisille hiihtotähdille teetettäisiin vastaava kysely esimerkiksi naisten maailmancupkauden 2018–19 tähänastisesta annista, yleisarvosanasta löytyisivät todennäköisesti vastaavat numerot kuin suomalaisilla – tosin eri järjestyksessä.

Ennen Tour de Skitä maailmancupia kiertäneet kymmenen ruotsalaisnaista – joiden keski-ikä on 25,7 eli lähes kolme vuotta Suomea pienempi (28,3) – olivat tuoneet kahdeksassa kisassa 12 palkintokorokesijoitusta kuuden eri naisen voimin. Suomen ainoasta podiumsijoituksesta oli vastannut Pärmäkoski, 28 vuotta.

Tässä artikkelissa omalla äänellään puhuneet suomalaisen hiihdon menestyjät suosittelevat Haavistoa muokkaamaan valmennuslinjaa tehoharjoitteisempaan suuntaan.

– Viime vuosina Suomessa nuorten harjoittelussa on puhuttu ihan liikaa siitä, kuinka paljon vuositasolla harjoitellaan tunneissa. Sisältö on jäänyt sivuseikaksi. Karrikoidusti sanottuna tällä hetkellä Suomessa pääpaino on valitettavasti hidasvauhtisessa ja pitkässä peruskestävyysharjoittelussa, jolla tapetaan kaksi kilpahiihdon tärkeintä ominaisuutta eli räväkkyys ja nopeus, Isometsä sanoo.


 

Pääpaino on valitettavasti hidasvauhtisessa ja pitkässä peruskestävyysharjoittelussa, jolla tapetaan kaksi kilpahiihdon tärkeintä ominaisuutta.

– Jokaisen olisi syytä miettiä, onko herkkyyskausina tehty riittävän paljon tehoharjoituksia? Hitautta ja kestävyyttä pystyy harjoittelemaan vaikka loppuelämän ajan, toteaa puolestaan Jauhojärvi ja kertoo, mitkä kaksi asiaa muuttaisi heti nuorten harjoittelussa.

– Nakkaisin nuorilta sykemittarit pois ja vähentäisin rullahiihdon määrää alle 14-vuotiailta.

– Valmentaminen ei ole mikään Amerikan-homma. Se on yksinkertaisten asioiden toistamista. Pitää vain keksiä, mitä toistamalla hiihtovauhti paranee, ja vaatii myös uskallusta sitouttaa porukka tekemään sitä, Jauhojärvi lisää.

Matti Haaviston päävalmentajasopimus on mallia 2+2, eli se kattaa ainakin myös ensi kauden. Sen jälkeen Hiihtoliitolla on mahdollisuus päättää, käyttääkö se sopimuksesta löytyvän option kahden lisävuodesta.

UL:n 11:stä haastattelemasta menestyshiihtäjästä yksikään ei antanut Haavistolle epäluottamuslausetta, mutta yksimielisyys on selvä: tulosten on parannuttava.

Keinotkin ovat selvät: huippuhiihtäjät yhteen ja Haavisto johtamaan nykyistä väkevämmin kokonaisuutta.

– Suomalaiset valmentajat on saatava puhumaan samaa kieltä. Varsinkin nuorten sarjoissa olevilla valmentajilla pitäisi olla pääpiirteittäin sama näkemys kuin niillä, jotka tekevät valmennustyötä huippu-urheilijoiden kanssa, Sarasvuo linjaa.

Artikkeli on julkaistu Urheilulehden numerossa 2/2019.

Urheilulehti on maailman toiseksi vanhin urheilujulkaisu. Lehti ilmestyy jatkossa keskiviikkoisin. Sen tilausohjeet löydät täältä.

TARJOUS: Urheilulehti puoleksi vuodeksi

49,00 €/6 kk * (norm. 87 €)

Tilaa »
  • Painettu Urheilulehti viikoittain kotiin kannettuna
  • Kaikki tilausjakson aikana ilmestyvät kausioppaat, mm. Veikkausliiga

* Määräaikainen 6 kk:n tilaus, joka ei jatku automaattisesti.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt