Kohtalokas kolari päätti olympiavoittajan uran – samassa autossa ollut Tapio Rasi muistaa yhä kauhunhetket

Julkaistu:

Seefeldin sankarit
Olympiavoittaja Väinö Huhtalan huippuhiihtäjän ura katkesi rajuun rekkakolariin marraskuussa 1965.
Hiihdon MM-kisat alkavat 20. helmikuuta 2019 Itävallan Seefeldissä. Ennen kuin kisat pääsevät käyntiin, Ilta-Sanomat julkaisee Seefeldin sankarit -juttusarjassaan muistoja legendaariselta kisapaikalta.

Jämsänkosken Ilveksellä oli kova hiihtotalli 1960-luvulla. Kaipolan paperitehdas tarjosi työpaikan, jonka suojeluksessa saattoi treenata tosissaan. Ilves voitti viestissä Suomen mestaruuden neljä kertaa vuosina 1960–66 ja otti joka kerta jonkin värisen mitalin.

Seuran kärkinimiin kuuluivat Huhtalan veljekset Väinö ja Eino. Myös vanhin veli Pauli oli muuttanut Revonlahdelta Keski-Suomeen parempien olojen perässä. Jämsänkoskella Väinöstä kehittyi olympiavoittaja (4x10 km Squaw Valleyssä 1960) ja Einosta arvokisahiihtäjä.

Lempinimellä Pikkuilves tunnettu Väinö kuoli vuonna 2016, mutta hiljattain 80 vuotta täyttänyt Eino on täysissä voimissa. Molemmat veljekset olivat mukana talven 1964 olympiakisoissa Seefeldissä.

– Kuopion karsinta meni hyvin ja pääsin joukkueeseen, Eino muistelee.

Huhtalat olivat pienikokoisia kavereita, joille sopi pehmeä latu ja raskas keli. Olympiakisojen 15 kilometriä hiihdettiin vesisateessa, mikä jäi harmittamaan veljeksiä. Eero Mäntyrannan voittamassa kisassa Väinö sivakoi neljänneksi ja Eino oli 11:s.

Suuri yleisö uskoi Einon mahtuvan myös viestijoukkueeseen, mutta päävalmentaja Veli Saarinen nosti hänen tilalleen oman luottomiehensä Arto Tiaisen.

– ”Annetaan kokeneelle Tiaiselle mahdollisuus”, valmentaja perusteli valintaa muille hiihtäjille, Eino kertoo nyt.

Suomen nelikko hiihti kelpo kisan, mutta parempaankin olisi ollut edellytyksiä.

– Kalevi Laurilan mukaan ankkurina hiihtänyt Mäntyranta antoi kaverinsa Assar Rönnlundin karata voittoon, koska pellolainen ei halunnut Suomelle muita kultamitalisteja, Huhtala paljastaa hiihtäjien voitelukoppikeskustelujen sisältöä.

Seefeldin kisojen jälkeen Huhtalat kiinnittivät katseensa talveen 1966 ja Oslon MM-kisoihin. Sinne tähysi myös Ilveksen kaartiin kuulunut Tapio Rasi, joka oli noussut talven 1965 hyvien esitystensä ansiosta MM-valmennettavien joukkoon.

Rasi ei ehtinyt kauan nauttia eliittihiihtäjien joukkoon nousemisestaan. Kolmikko pakkasi 3. marraskuuta varusteensa Rasin volkkariin ja edessä oli pitkä ajomatka Pallastunturille. Siellä odotti kauden ensimmäinen maajoukkueen lumileiri.

Ilveksen hiihtäjät joutuivat rajuun kolariin Oulun läänin Pyhäjärvellä.

– Näin kuinka vastaantuleva rekka väisti kaarteessa oikealle ja ehdin ajatella, että nyt näyttää pahalta, Rasi kertoo dramaattisesta hetkestä.

Rasi yritti kääntää pientä autoaan tien sivuun, mutta ei aivan ehtinyt alta pois.

– Rekan perävaunu heilahti meitä kohti, mutta onneksi törmäsimme takarenkaisiin emmekä joutuneet rekan rungon alle.

Jälkimmäinen olisi tiennyt varmaa kuolemaa. Rasin reagoinnin ansiosta kolmikko jäi henkiin, vaikka vammat jättivät jälkensä. Huhtalat lensivät autosta penkereelle Rasin jäädessä puristuksiin ratin ja penkin väliin.

– Rautakankien avulla palomiehet minut sieltä kaivoivat, Rasi sanoo.

Hänet kuljetettiin Oulun lääninsairaalaan hoidettavaksi, ja Huhtalat vietiin Keski-Suomen keskussairaalaan Jyväskylään. Lääkärien ensiarviot olivat aika tylyjä. ”Et taida pystyä enää työntekoon”, Rasille todettiin.

– Paljon meni luita rikki, joten on helpompi luetella, mitä ei mennyt poikki, Rasi sanoo nyt puoliksi leikillään.

Vähimmin vaurioin selvisi Eino Huhtala, joka toipui muutamassa viikossa ja ehti mukaan Oslon MM-ladulle. Väinö-veljen lonkka meni sijoiltaan, ja hänen jalkaansa ”vedettiin” kuukauden ajan. Lisäksi kädestä meni viisi jännettä poikki.

– Neljän kuukauden päästä pystyin liikkumaan, mutta tuohon kolariin se huippu-ura suurin piirtein loppui, Väinö sanoi vuonna 1979 Matti Hannuksen haastattelussa.

Päästyään jalkeille Väinö halusi käydä katsomassa uudelleen paikkaa, jossa loukkaantui seitsemän henkilöä.

– Hän löysi kolaripaikalta minun rannekelloni, Eino kertoo.

Lapsuudessaan Huhtalan pojat olivat hiihtäneet kouluun Pohjanmaan lakeuksilla. Hyötyliikunta jatkui työelämässäkin.

– Pyöräilin työmatkan Jämsänkoskelta Kaipolan tehtaalle, Eino sanoo.

Veljesten varsinainen kesälaji oli soutu, jossa Väinö voitti jopa Suomen mestaruuksia.

53 vuoden takainen pimeä iltapäivä jätti jälkensä hiihtäjien kroppaan, mutta mieltä se ei vetänyt matalaksi.

– Tulevaisuuden usko oli nuorilla miehillä kova, emmekä antaneet lääkärin ennusteiden masentaa, Rasi pohtii.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt