Helmikuun 26. päivä 1997 shokkiuutinen saavutti urheilumaailman.
Trodheimin MM-kisoissa loistanut Venäjän hiihtomaajoukkue ajautui kriisiin, kun maan tähtihiihtäjä Ljubov Jegorova jäi kiinni kielletystä bromantan-piristeestä.
Moninkertaisen arvokisavoittajan dopingkärystä tuli jättimäinen skandaali. Kansainvälinen media piiritti hanakasti Venäjän joukkueen majapaikkana Trondheimissa toiminutta laivaa. Jegorova ei jäänyt selittelemään tapahtunutta, vaan pakeni Norjasta kesken kisojen salamyhkäisesti Ladalla.
Venäjän leiri oli tapahtumista vaitonainen, kunnes joukkueen ykköstähti Jelena Välbe päätti rikkoa hiljaisuuden.
Tuolloin 28-vuotias Välbe astui ennen naisten viestikilpailun alkua monituhatpäisen yleisön eteen ja anoi saksaksi anteeksiantoa hiihtofaneilta ja kisoja seuranneelta kuningas Haraldilta.
– Tämä on koko joukkueellemme shokki. Haluan pyytää joukkueeni ja omasta puolestani anteeksi Ljubov Jegorovan tilannetta, vakavailmeinen Välbe sanoi mikrofoniin lähes sadan tuhannen katsojan edessä.
– Se ei ollut erityisen mukava hetki. Oli järkyttynyt. Päätin edellisenä iltana, että minun on pyydettävä anteeksi. Valmentajamme vastusti ensin ajatusta ja piti sitä hyödyttömänä. Joukkueemme tunsi, että olimme kaikki syyllisiä Jegorovan käryyn, 50-vuotias Välbe muistelee nyt.
– Huoltajamme eivät halunneet tulle kisapaikalle, koska pelkäsivät, että meitä heitettäisiin tomaateilla. Tulkki ei saapunutkaan paikalle, ja jouduin muotoilemaan asiani itse.
Välben esiintulo oli lopulta maajoukkueen pelastus. Norjalaisyleisö rakasti vaaleanpunaisesta pipostaan tunnettua urheilijaa.
– Suhtautuminen meihin muuttui täysin. Toimittajat eivät esittäneet enää kysymyksiä aiheesta, kukaan ei muistellut tapahtunutta, Trondheimissa historialliset viisi kultaa voittanut Välbe sanoo.
Jelena Välbe pyysi Trondheimin MM-kisoissa julkisesti anteeksi Ljubov Jegorovan dopingkäryä.
Jegorovasta tuli puolestaan hiihtourheilun musta lammas, jonka uran ylle MM-kisojen tapahtumat heittivät ikuisen varjon.
Välbe ryöpytti jo tuolloin joukkuekaveriaan.
– Uskon, että Ljubov Jegorova on saavuttanut aiemmankin menestyksensä kiellettyjen aineiden avulla. Minulla ei ole mitään syytä ajatella toisin, Välbe kommentoi IS:lle Trondheimissa 1997.
Välbe ja Jegorova olivat olleet ennen käryä hyviä ystäviä. Trondheimissa he asuivat vierekkäisissä hyteissä ja viettivät paljon aikaa yhdessä. Dopingskandaalin jälkeen välit muuttuivat jäisiksi.
– Olen vieläkin erittäin loukkaantunut, ettei Ljuba kerännyt meitä silloin koolle. Hän ei pyytänyt meiltä anteeksi, ei järjestänyt lehdistötilaisuutta, ei kertonut, että se oli hänen henkilökohtainen virheensä, johon ainoastaan hän oli syypää. Hän veti meidät kaikki lokaan.
Venäjän Jelena Välbe (vas.) ja Ljubov Jegorova (kesk.) sekä Italian Manuela Di Centa tuulettivat palkintokorokkeella Val Di Fiemmen MM-kisojen 30 kilometrin kilpailun jälkeen. Välbe ja Di Centa ovat nykyäänkin hyviä ystäviä.
Kaksikko ei ole puinut tapahtunutta tai mitään muutakaan enää keskenään. Välbe kertoi aiemmin tänä vuonna venäläislehdistölle, ettei usko antavansa Jegorovalle ikinä anteeksi.
– Emme ole missään tekemisissä. Valitettavasti. Se on erittäin vaikea aihe, Välbe sanoo nyt.
”Asioita alkoi selvitä”
Nykyään Venäjän hiihtoliiton puheenjohtajana toimiva Välbe lopetti kullanhohtoisen uransa vuoden 1998 Naganon olympiakisojen jälkeen. 2000-luvun alussa myös Välben joukkuekaverit Larisa Lazutina ja Olga Danilova ja joukko aktiivivuosien vastustajia kärähti kielletyistä aineista.
Suuri dopingvyyhti alkoi purkautua. Välben mukaan hän ymmärsi silloin, miksei koskaan saavuttanut urallaan henkilökohtaista olympiakultaa.
– Kollegani jäivät kiinni yksi toisensa jälkeen, ja asioita alkoi selvitä. Olen kuitenkin ylpeä, että voitin silti niin paljon kaikkea.
Venäjän hiihtoliiton puheenjohtaja Välbe asuu nykyään Moskovan vauraalla esikaupunkialueella Sokolnikissa. Kuvassa Välbe syntymäpäivälahjaksi saamansa karhun kanssa.
Välbe sanoo pysyneensä vehkeilystä huolimatta aina puhtaana urheilijana.
– En ajatellut koko asiaa. Tein vain työtäni – ja tein sitä mielelläni. Heti kun tunsin, etten saa harjoittelusta nautintoa ja oloni oli väsynyt, lopetin urani.
Jegorova yritti paluuta hiihdon huipulle 2000-luvun alussa kärsittyään dopingtuomionsa. Aika oli kuitenkin ajanut takavuosien mestarin ohi. Jegorova oli parhaimmillaan viides Salt Lake Cityn olympialaisten 15 kilometrillä (p) vuonna 2002. Hän lopetti uransa vuotta myöhemmin.
Toisin kuin valtaosa entisistä kollegoistaan, Jegorova ei hakeutunut urheilu-uransa jälkeen valmennustöiden pariin. Nykyään hän asuu Pietarissa ja työskentelee pietarilaisen urheilukoulun vararehtorina. Valtapuolue Yhtenäiseen Venäjään kuuluva Jegorova on mukana myös aluepolitiikassa.
Välben laaja henkilökuva julkaistiin Urheilulehden joulunumerossa 51–52/2018. Urheilulehden voi tilata täältä.