Maastohiihto

Ruotsin uudella maajoukkuehiihtäjällä on suomalaiset sukujuuret – isovanhemmat olympiavoittajia

Julkaistu:

Maastohiihto
Suomussalmelainen sotalapsi Toini Gustafsson voitti Ruotsille kaksi olympiakultaa. Nyt hänen pojantyttärensä hiihtää Ruotsin A-maajoukkueessa.
Kun Elina Rönnlund 11-vuotiaana aloitti kotikaupungissaan Uumajassa kilpahiihdon, sukurasite olisi voinut olla melkoinen.

Isoäiti Toini Gustafsson-Rönnlund, 80, saavutti kaksi olympiakultaa Grenoblen kisoissa 1968. Isoisä, vuonna 2011 edesmennyt Assar Rönnlund oli olympiavoittaja ja kaksinkertainen maailmanmestari.

Varttuneet suomalaiset muistavat hänet parhaiten miehenä, joka kukisti kansallissankari Eero Mäntyrannan olympiaviestin ankkuriosuudella Seefeldissä 1964.

Viikonloppuna soihtu siirtyy eteenpäin, kun 22-vuotiaaksi varttunut pojantytär hiihtää maailmancupia ensimmäisen kerran Ruotsin virallisessa maajoukkueessa Norjan Beitostölenissä.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Vuonna 2016 nuorten MM-kultaa viestissä mm. uuden tähtihiihtäjän Ebba Anderssonin joukkuetoverina voittanut Rönnlund on aiemmin saanut hiihtää maailmancupia Ruotsin kansallisen ryhmän jäsenenä länsinaapurin järjestämissä osakilpailuissa.

– Isovanhemmat eivät ikinä sanallakaan korostaneet omaa menestystään saati asettaneet minulle mitään paineita. Itse asiassa puhuin aina heidän kanssaan hiihdosta hyvin vähän, Rönnlund muisteli keskiviikkona Ilta-Sanomille.


Uumajasta tavoitettu Toini Gustafsson-Rönnlund kertoi Ilta-Sanomille uutisen Per-pojan keskimmäisen tyttären maajoukkuevalinnasta olleen suuri iloinen yllätys.

– Assar oli Elinalle kovin läheinen ja hurjan innoissaan tytön hiihtämisestä. Assar olisi ollut nyt maailman onnellisin mies.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Assar Rönnlund työskenteli vuosikymmenet Ruotsin radion hiihtoasiantuntijana ja pysyi lajissa mukana pidempään kuin pian olympiavoittojensa jälkeen lopettanut, liikunnanopettajana työskennellyt puolisonsa.

– Isovanhemmilla oli kotona palkintokaappi, mutta eivät he sitä esitelleet, Uumajassa urheilun ohessa biologian yliopisto-opinnot aloittanut Rönnlund kertoo.

Elina on hyvin suomalainen nimi, mikä istuu perhehistoriaan.

Toini, alun perin Karvonen, vietiin Suomussalmelta sotalapseksi Ruotsiin 1944. Hänen isänsä kaatui jatkosodassa 1941. Palattuaan hetkeksi Suomeen hän muutti lopullisesti Ruotsiin teini-ikäisenä.

– Veljeni asuu Kajaanissa ja joukko serkkuja Kuusamossa. Elinalle on kerrottu paljon suomalaisista juuristani. Osan kipeimmistä lapsuusmuistoista olen kuitenkin tarkoituksellisesti halunnut unohtaa, tuplaolympiavoittaja tunnustaa.


Vaikka Elina Rönnlund valittaisiin Seefeldin MM-kisoihin, isoäiti ei aio matkustaa Itävaltaan.

– En missään tapauksessa. Nautin tv-lähetyksistä.

– Ruotsin tv:ssä on aivan loistava nainen asiantuntijana (Johanna Ojala). Sellainen olisi ollut minun aikanani aivan mahdoton ajatus, samoin kuin hiihtolukio, jollaisen Elina kävi Lyckselessä.

Elina Rönnlundin kauden päätavoite ei ole Seefeldissä vaan sen sijaan Suomessa.

– Lahdessa järjestetään nuorten MM-kisat. Ne ovat realistisempi tavoite kuin Seefeldin MM-kisat. Ruotsin taso on tällä hetkellä niin uskomattoman kova.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt