Maastohiihto

Therese Johaugin käryä edelsi hämmentävä tauko dopingtesteistä – näin kovaan testirumbaan hän joutui käryn jälkeen

Julkaistu:

Maastohiihto
Therese Johaug oli intensiivisen dopingvalvonnan kohteena kilpailukieltonsa ajan.
Kun norjalainen hiihtäjätähti Therese Johaug jäi kiinni dopingtestissä syksyllä 2016, lajin seuraajat yllättyivät tapauksen jälkilöylyissä toisestakin faktasta.

Kansainvälinen hiihtoliitto FIS ja Norjan antidopingtoimisto myönsivät, että Johaug oli ollut dopingtestaamatta 10. toukokuuta–16. syyskuuta eli peräti 129 päivää.

Juuri 16. syyskuuta otettu dopingnäyte sisälsi anabolista steroidia, josta Johaug monimutkaisten vetoomusprosessien päätteeksi lopulta sai 18 kuukauden kilpailukiellon. Sen takia hän menetti sekä Lahden MM- että Pyeongchangin olympiakisat.

Koko perusharjoituskauden kestänyttä dopingtestaustaukoa pidettiin tuolloin esimerkkinä epäonnistuneesta antidopingtyöstä, kun kyse oli Johaugin tasoisesta urheilijasta.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Tahti muuttui täydellisesti, kun Johaug kärsi kilpailukieltoaan 19. lokakuuta 2016–19. huhtikuuta 2018.

Yli 10 testiä

Ilta-Sanomille kerrottiin Kansainvälisestä hiihtoliitosta, että häntä testattiin noiden 18 kuukauden aikana yli 10 kertaa. Intensiivisen testauksen mahdollisti se, että Johaug ei halunnut eroon ns. testauspoolista, koska tiesi ja ilmoitti heti kilpailukieltonsa aluksi palaavansa kilpailemaan sanktion umpeuduttua.

Testauspooliin kuuluneena urheilijana hän oli koko ajan velvollinen raportoimaan olinpaikastaan dopingtestaajille: näille tulee ns. Adams-järjestelmään ilmoittaa jokaisesta vuorokaudesta yksi tunti ja paikka, josta tuolloin on varmasti tavattavissa.

Jos Johaug olisi halunnut irti testauspoolista kilpailukieltonsa ajaksi, hänen olisi täytynyt sanktion umpeuduttua toimittaa olinpaikkatietojaan testaajille jopa 18 kuukautta eli kilpailukiellon mitta ennen kuin olisi saanut palata kilpailemaan.

Johaug lähestyy ensi hiihtokautta erinomaisessa kunnossa. Hän osallistui elokuun alussa kotimaassaan Blink-rullahiihtotapahtumaan, jonka Lysebotnin-osakilpailussa antoi melkoisen todisteen siitä, miten kesän harjoittelu on sujunut.

Lysebotnissa noustaan rullasuksilla vapaalla tekniikalla 7,5 kilometrin pituinen, 640 nousumetrin ylämäki. Johaug paineli ylivoimaiseen voittoon ajalla 31.46, joka rikkoi entisen reittiennätyksen peräti 50 sekunnilla. Hänen ensi talven päävastustajistaan Krista Pärmäkoski hävisi 4.36 ja ampumahiihdossa kilpaileva Kaisa Mäkäräinen 5.10.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt