Maastohiihto

Ladut jättävä takavuosien suomalainen olympiahiihtäjä yllätti sponsorituloillaan – löi viime töikseen pöytään painavaa tekstiä

Julkaistu:

Maastohiihto
Lasse Paakkonen, 31, päättää uransa Taivalkosken SM-hiihtoihin. Hän haluaa rohkaista etenkin nuoria urheilijoita tekemään entistä enemmän töitä sponsorien saamiseksi, toisin sanoen taloutensa turvaamiseksi.
Viikonlopun Taivalkosken SM-hiihdoissa huomio kiinnittyy paitsi mestareihin myös laduilta vetäytyvään Aino-Kaisa Saariseen ja viimeistä kertaa päävalmentajana esiintyvään Reijo Jylhään.

Saarisen ohella hiihtouransa päättää myös Lasse Paakkonen, jonka suomalainen urheiluyleisö muistaa parhaiten Vancouverin olympiatalvelta 2009–10. Tuolloin Paakkonen sijoittui ensin Ville Nousiaisen kanssa parisprintissä kymmenenneksi ja heti perään Oslon maailmancupin henkilökohtaisessa sprintissä kahdeksanneksi.

Nousukiito taittui kuitenkin vakavaan ylikuntotilaan, josta Paakkonen ei enää noussut. Vaikka hänen edelliset Suomen rajojen ulkopuolella saalistamansa maailmancupin pisteet ovat talvelta 2012, Paakkonen sulautuisi edelleen Saarisen ja Jylhän maajoukkueeseen yhdessä asiassa: henkilökohtaisissa sponsorituloissa.

Kesäkuussa Jyväskylän yliopistosta kauppatieteen paperit käteen saava Paakkonen toimi nimittäin uransa päätöskauden peräti 30 000 euron sponsoribudjetilla – siis täysin itse keräämällään rahalla. Sillä hän on kattanut leiritykset, kisamatkat, fysioterapeutit ja peruselämisen eli asumisen ja syömisen.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

– Se oli mielestäni minimi, jolla koin pystyväni hiihtämään ammattimaisesti ja elättämään samalla itseni. Summa tuli yhteistyökumppaneilta, joita on kymmenkunta.

– En ole olympiavoittaja, en maailmanmestari eivätkä viime vuosien tulokset oikeuta suoranaisesti suuriin tukieuroihin mistään suunnalta. Jotta olen voinut hiihtää ammatikseni, on itse pitänyt luoda itse verkostot, markkinoida ja myydä, Suomen cupin pisteissä sijalta 43 löytyvä Paakkonen kertoo Ilta-Sanomille puhelimitse.

Kun Paakkonen aloitti yliopisto-opinnot 2008, hänellä oli vielä manageri. Vain pari vuotta myöhemmin, 23-vuotiaana, nuori mies otti ohjat omiin käsiinsä.

– Vancouverin kisojen jälkeen olen hoidellut kuvioita pääasiassa itse. Verkostoitumisen kautta olen toki saanut apua matkan varrella ja oppinut, että yhteistyö on voimaa, Paakkonen sanoo.


Painavaa tekstiä etenkin nuorille

Paakkonen haluaa lausua painavia sanoja myös rahanjaosta, joka on puhuttanut suomalaisia urheilupiirejä etenkin Pyeongchangin talviolympiakisojen jälkeen.

– Olen seurannut keskustelua, joka on mielestäni ollut sävyltään negatiivista – siis tämä resurssien perään huutelu. Lajit ja urheilijat ovat tietysti erilaisia, mutta näkemykseni on se, että oman tukiverkoston luomisella saa aika paljon aikaan.

– Jos on arvokisaurheilija suositussa lajeissa, esimerkiksi maastohiihdossa tai yleisurheilussa, niin näkisin, että omalla aktiivisuudella pitäisi pystyä luomaan edellytykset ammattimaisuudelle. Minusta huudellaan liian paljon sen perään, ettei järjestelmä tue, että järjestelmältä ei saa yhtään tukea, ja jos saa, niin ainoastaan minimaalisia määriä. Mielestäni se on aiheeseen väärä tulokulma, varsinkin jos on nuori ja uran alkuvaiheessa. Tuen varaan ei pitäisi koskaan laskea mitään. Oman verkoston on oltava sellainen, ettei ole riippuvainen järjestelmästä, Paakkonen alleviivaa.

Kuukauden työ

Edustusurallaan, käytännössä joka kevät, Paakkonen on ympyröinyt kalenteristaan toukokuun paksulla punaisella tussilla. Tuolloin Pyhäjärven Pohdin hiihtäjä on kulkenut yrityksestä toiseen ylläpitämässä jo olemassa olevia asiakassuhteita tai hankkimassa uusia, jotta tulevan kauden harjoittelu ja elintaso varmistuisi.

– Siirtymäkaudella tehtävä myyntityö vei aikaa aina noin kuukauden. Siinä vaiheessa budjetti piti olla kasassa.

– Mitä sitten tarjosin yrityksille? Minulla oli yhteistyökumppanuuksia neljää eri tasoa. Pääkumppanuspakettiin kuului muun muassa maksiminäkyvyys, jonka voin itse antaa. Se piti sisällään vierailuja yrityksissä, luentoja urheilijan elämästä ja tavoitteellisuudesta sekä valmennusta. Muilla tasoilla sitten astetta vähemmän, Paakkonen avaa.


Hän korostaa, että sponsorihankinnassa pelkkä lakin ojentaminen ei riitä. Kuten työnhaussa, hakijan – tässä tapauksessa urheilijan – on pystyttävä tarjoamaan huoliteltu esitys.

– Koskaan en lähestynyt yritystä, jos minulla ei ollut selvää ajatusta siitä, mitä yhteistyö olisi. Olin aina miettinyt, mitä tarjoukseni pitää sisällään ja paljonko sen hinta on. Se, mitä olet vailla ja mitä voit tarjota, halutaan kuulla ensimmäisenä. Kun omalla kohdallani se oli käyty läpi, sitten keskusteltiin, Paakkonen kertoo.

Vaikka joka urheilija ei ole synnynnäinen myyntitykki, Paakkonen painottaa silti yrittämisen merkitystä.

– Jos yhdessä paikassa ei tärppää, sieltä voi saada kontaktin toisaalle.

– Tärkeintä on rohkeus, uskallus lähestyä yrityksiä. Se on kaiken a ja o. On tajuttava, ettei ole mitään hävittävää vaan ainoastaan voitettavaa.

Yrittäjyys haaveena

Mitä sitten Taivalkosken SM-viikonlopun jälkeen? Paakkosen arki noudattelee näillä näkymin viime vuosien rytmiä ainakin huhti-toukokuun osalta. Erona aiempaan on silti se, että edellä mainitut vierailut yrityksissä tapahtuvat nyt ansioluettelo kädessä.

– Hiihtouran lopettaminen on ollut prosessi, jonka olen halunnut tehdä huolella ja rauhassa. Sen miettiminen on ottanut oman aikansa. Tulevaisuuden hahmottelu alkaa kunnolla ensi viikolla.

– Kaupallinen ala on juttuni joka tapauksessa, markkinointi etunenässä. Olen rustannut CV:n ja tuotteistanut omia vahvuuksiani, joita voisin hyödyntää jatkossa yritysmaailmassa. Kymmeneltä viime vuodelta on tarttunut paljon arvokasta käytännön työkokemusta asiakas- ja sidosryhmien luomisesta, ylläpitämisestä sekä kehittämisestä – ja ihan mukavalla menestyksellä.


Siitä huolimatta että Paakkonen suuntaa nyt yritysmaailmaan tavallisena työnhakijana, hän on kiinnostunut urheilumanagerin tehtävistä hiihdossa ja mahdollisesti muissakin lajeissa.

– Valmentajaa minusta ei tule, se on selvä, mutta varainhankintapuolelle löytyy intoa jatkossakin, Paakkonen sanoo.

Vaikka puhe on ollut haastattelussa paljon tulevaisuudesta, oman hiihtouransa Paakkonen paketoi pää pystyssä:

– Olen sinut urani kanssa, vaikka muutama vuosi sitten ajattelin epäonnistuneeni. Nykyisin näen asiat hyvin eri tavalla.

– Kiikkustuolissa muistelen varmaan olympiaurheilijan statusta, joka oli pikkupojan haave ja joka toteutui. Sen päälle SM-mitalit (aikuisissa 4), maailmancupin top 10 -sijat, olympiaparisprintin 10. sija... Niiden arvo on noussut koko ajan. Tämä on ollut hieno reissu.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt