Maastohiihto

Hiihtotähdiltä kovaa kritiikkiä Holmenkollenilla juopotelleille katsojille: ”Sairaat olosuhteet”

Julkaistu:

Maastohiihto
Katsojien liiallinen alkoholinkäyttö on puhuttanut Holmenkollenin maailmancupin jälkeen.
Viikonloppuna Oslon Holmenkollenilla käydystä maastohiihdon maailmancupin osakilpailusta on riittänyt puhetta kisatapahtumien jälkeenkin.

Etenkin norjalaismediassa lauantaisen miesten 50 kilometrin kisan hiihtolatujen ulkopuolisia tapahtumia on puitu tarkasti. Holmenkollenin hiihtojuhla sai ikävän sävyn, kun joidenkin katsojien alkoholinkäyttö lähti lapasesta.

Myös odottamaton väentungos aiheutti paikoitellen kaaosta, sillä miesten kisaa ahtautui latujen tuntumaan seuraamaan peräti 100 000 katsojaa.


Liiallinen alkoholinkäyttö ja tungos saivat aikaan ikäviä lieveilmiöitä. Ruotsalaishiihtäjä Daniel Rickardsson muun muassa kertoi, että hänen päälleen oli heitetty olutta kesken kilpailun. Norjalaistähti Johannes Hösflot Kläbo puolestaan naarmutti suksiaan ladulle heitettyyn olutpullon korkkiin.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

– Täällä oli sairaat olosuhteet. Norjalaiskatsojat heittivät olutta päälleni. Wow, ajattelin. Se oli totaalinen kaaos, Rickardsson kommentoi.

Norjalaislehti Dagbladetin mukaan ladulle oli heitelty myös olutpulloja.

Esimerkiksi Marit Björgen on kritisoinut ikäviä tapahtumia. Björgen kertoi Expressenille, ettei hän halunnut ottaa poikaansa seuraamaan kisaansa.

– En pitänyt siitä, mitä tapahtui eilen. Se meni ehkä vähän yli. Jotakin olisi pitänyt tehdä ja valmistautua paremmin, kun paikalle ahtautui yli 100 000 ihmistä, Norjan hiihtokuningatar Björgen päivitteli sunnuntaina.

Nyt myös muut norjalaistähdet ovat yhtyneet Björgenin kritiikkiin. Vaikka sunnuntainen naisten 30 kilometrin kisa oli tunnelmaltaan miesten kilpailua rauhallisempi, katsojien liiallinen alkoholinkäyttö ei silti saanut kiitosta Astrid Uhrenholdt Jacobsenilta ja Ingvild Flugstad Östbergiltä.

– Se ei vain ole hyväksyttävää. Vaikka ihmiset tulisivatkin Holmenkollenille juhlimaan, kyseessä ei ole ryyppyjuhla ilman rajoja ja sääntöjä. Jotain on tehtävä, Jacobsen sanoi Dagbladetille.

– Arvostan sitä, että ladun varrella olevat ihmiset ovat kiinnostuneita maastohiihdosta. Mutta heidän pitäisi muistaa, että jokaisella on velvollisuus käyttäytyä alkoholista huolimatta. Vanhemmat eivät uskalla tuoda lapsiaan kisapaikalle lauantaina. Mitä siitä pitäisi ajatella? hiihtäjä harmitteli.

Östberg puolestaan kertoi, että hän oli käynyt lauantaina kävelyllä Holmenkollenilla ja pannut merkille poikkeuksellisen väenpaljouden.

– On hienoa, että (katsomossa) on paljon ihmisiä ja hyvä meininki, mutta tällaisia asioita ei pitäisi tapahtua. Katsojien on pysyttävä merkityllä alueella. Kaikkien pitää pystyä tuntemaan olonsa turvalliseksi, Östberg sanoi.

Yhdysvaltalaishiihtäjä Kikkan Randall oli samoilla linjoilla.

– Innostuneisuus on hyvästä, mutta on valitettavaa, kun mukaan tulee olut ja olutpullojen heitteleminen. Urheilijoiden ei pitäisi tuntea oloaan turvattomaksi, Randall sanoi.

Myös suomalaistähti Krista Pärmäkoski kommentoi hiihtomaailmaa puhuttanutta aihetta Dagbladetin haastattelussa. Pärmäkosken mukaan sunnuntaisen naisten kisan aikana tunnelma oli huipussaan.

– Täällä ei ollut niin paljon katsojia kuin lauantaina. Silloin tunnelma oli hullu. Tänään katsomossa oli paljon suomalaisia, jotka huusivat nimeäni. Se oli hauskaa, Pärmäkoski totesi sunnuntaina.

Holmenkollenin hiihtovoitot menivät naisten 30 kilometrillä Marit Björgenille ja miesten 50 kilometrillä Sveitsin Dario Colognalle.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt