Maastohiihto

Karjatilan isäntä Ilkka Tuomisto jahtaa taas paralympiamitalia – ”En ole koskaan tehnyt numeroa käden puuttumisesta”

Julkaistu:

paraurheilu
Hiihtäjä Ilkka Tuomistossa on paljon poikkeuksellista. Vahva luonne on maatilallisen tarinan ydin.
Joulu ei muuta rutiineja hämeenkyröläisellä maatilalla. Esimerkiksi jouluaattoaamuna lihakarjatilan isäntä Ilkka Tuomisto talsii ennen aamuseitsemää navettaan ja tarttuu nöyränä lapion tai talikon varteen. Hän on jälleen yksin päivittäisen urakkansa kanssa. Tai ei nyt aivan.

Seuraa Tuomisto saa noin 70 nälkäisestä sonnista, joiden yölliset sotkut on siivottava ennen ruokintaa. Vasikatkin on taas syötettävä, mutta siinä talvi sentään armahtaa yksinäistä isäntää, ettei pellolle tarvitse sännätä. Viljelysurakat käynnistyvät vasta keväällä.

Traktorille ja monille muille tilan vempeleille on joka tapauksessa käyttöä talvipäivinäkin. Ennen niitä puuhia Tuomisto, 33, säntää kuitenkin pitkälle hiihtolenkille. Hän on siitä poikkeuksellinen maanviljelijä, että haluaa samanaikaisesti urheilla huipulla kestävyyslajissa. Vuosittain ammattimaisia treenitunteja kertyy noin 800 – miltei saman verran kuin Suomen tähtihiihtäjillä.

– Kyllä siinä töiden ja urheilun yhdistämisessä ihan urakkaa piisaa. Ei edes ehdi tuntea itseään yksinäiseksi, Tuomisto sanoo ja hymyilee perään.

Myöhemmin iltapäivällä rutiinit toistuvat niin navetassa kuin ladulla. Etenkään navettahommat eivät armahda.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

– Siinä jos alkaa pitää näitä aggressiivisia sonneja nälässä, ne syöksyvät pian karsinasta ulos, Tuomisto tietää.

Hurja urakka, joka jäisi monelta tekemättä. Varsinkin, jos kaikki tuo pitäisi tehdä ilman toista kättä – kuten Tuomisto tekee.

– Minulla on synnynnäinen käsivamma. Joskus viisivuotiaana sain käsiproteesin, mutta totesin sen käyttämisen niin hankalaksi, että heitin vempaimen suosiolla tuvan nurkkaan, Tuomisto kertoo.

– Maatilan työt ovat kasvattaneet luonnetta pienestä pitäen. Sisukkuutta on ollut pakko löytyä erityisesti sen jälkeen, kun reilu puolitoista vuotta sitten teimme sukupolvenvaihdoksen tällä tilalla.

Tiukka omistautuminen on tuonut tulosta ladulla. Tuomisto on saavuttanut vammaisurheilussa muun muassa paralympialaisten hopeaa 20 kilometrin perinteisellä (2014) ja pronssia sprintissä (2010). Uran ehdottomiin kruunuihin lukeutuu myös vuonna 2009 saavutettu maailmanmestaruus 20 kilometrin perinteisellä.

– Harrastin nuorena yleisurheilua ja suunnistusta sekä kaikenlaista pelailua kavereiden kanssa, hiihtämistä unohtamatta, Tuomisto selvittää.

– Siinä 14 vuoden iässä havahduin siihen, että minullakin voisi olla mahdollista pärjätä parahiihdossa. Kun systemaattinen harjoittelu alkoi 16-vuotiaana, päätin heti tähdätä paralympivoittajaksi.

Tuomiston kaverit tykkäsivät pelata pihalla ennen kaikkea lätkää. Hän ei tuntenut itseään kädettömäksi.

– Jääkiekon pelaamisessakaan ei ole mitään ongelmaa. Tuen katsos mailan tuppipään tuota nysääni vasten, ja sen jälkeen lämäritkin onnistuu vallan hyvin, Tuomisto sanoo ja viittaa kyynärpään yläpuolelta amputoituun käteensä.

– Sama homma se on esimerkiksi lapion tai talikon kanssa. En ole koskaan tehnyt mitään numeroa käden puuttumisesta, ja kesti ylipäätään pitkään, ennen kuin huomasin tekeväni joitakin arkijuttuja eri tavalla kuin terveet ihmiset.

Maatilalla on sentään jotain, johon itsesuojeluvaisto estää tätä rohkeaa ja periksi antamatonta karpaasia tarttumasta.

– Moottorisahaa en ole käyttänyt. Vaatii kovaa treeniä, jotta sitä oppii käyttämään yhdellä kädellä. Raivaussahan kanssa pärjään kuitenkin hyvin metsässä, Tuomisto sanoo.

– Hiihtourani päätyttyä aion kyllä opetella moottorisahan käytön.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt