Valmentajalta yllättävä tieto Krista Pärmäkosken huippuhiihdosta – päätös venyi viime hetkille

Julkaistu:

Maastohiihto
Virus on haitannut Krista Pärmäkoskea jo kolme viikkoa.
Empimisen taustalla oli vaihtelevasti häirinnyt räkätauti, johon Krista Pärmäkoski sairastui Rovaniemen Suomen cupin aikaan. Siis jo kolme viikkoa sitten.

Pärmäkosken valmentaja Matti Haavisto kertoi Ilta-Sanomille, että hänen suojattinsa päätti osallistumisestaan Davosin vapaan hiihtotavan väliaikalähtöön eilen vasta 15 minuuttia ennen kilpailun alkua.

Baanalle päästyään Pärmäkoski hiihti kuitenkin kolmanneksi, mikä oli vasta kolmas kerta hänen urallaan vapaan väliaikalähdöissä.

– Omasta kunnosta oli sellainen pieni epävarmuus, enkä uskaltanut lähteä liian lujaa. Tuli sellainen rento, kova ja tasainen suoritus. Olen yllättynyt tästä palkintopallisijoituksesta, Pärmäkoski kuvaili suoritustaan Hiihtoliiton tiedotteessa.


Valmentaja Haaviston mukaan Pärmäkosken terveystilanne on päivittäisessä seurannassa myös jatkossa. Koska kyseessä on virusperäinen infektio, lääkkeet eivät auta.

– Aamulla ajatus oli se, että jos Krista ei lähde kisaan, on hyvä lähteä kotiin rauhoittamaan tilanne, Haavisto sanoi.

Hengitystievaivoihin helpotusta tuo se, että maailmancupin kisat jatkuvat ensi viikonloppuna Italian Toblachissa. Se sijaitsee noin 1 100 metriä meren pinnan yläpuolella.

Davos puolestaan on lähes 1 600 metrissä, joten Toblchiin verrattuna ilma on siellä ohuempaa ja hiihtäminen sen takia raskaampaa.

– Kun hiihdetään korkealla, kaikilla tuntuu pahalta.

– Toblachissa on helpompaa, mutta päätös kilpailemisesta tehdään vasta lähempänä. Tässä mennään päivä ja kisa kerrallaan, Haavisto kertoi.

Poissuljettua ei ole myöskään se, että Pärmäkoski jättäisi 29. joulukuuta alkavan Tour de Skin väliin. Mikäli räkätauti ei hellitä, on ainakin todennäköistä, ettei hän hiihdä yhdeksässä päivässä kaikkia seitsemää starttia.

– Olympialaisten ehdoilla mennään, ja jos Krista ei hiihdä Toblachissa, otamme aikalisän. Olemme jo kesällä suunnitelleet, että Tour de Ski kuuluu suunnitelmaan, mutta kaikkia sen kisoja ei tarvitse hiihtää. Joka tapauksessa olemme aikataulussa, ja olo on luottavainen, Haavisto alleviivasi.

Sunnuntain palkintokorokepaikka oli Pärmäkoskelle toinen maailmancupissa reilun viikon sisään ja tour-luonteiset kilpailut mukaan laskettuna kahdeksas vuonna 2017. Tällä kertaa hän jäi voitosta vain 7,9 sekuntia.

Maajoukkueen päävalmentaja Reijo Jylhä arvioi, ettei Pärmäkosken voittotilin avautuminen vie enää kauan.

– Kun urheilija on tuolla tasolla, niin eihän voitto olisi enää kenellekään yllätys. Kun paukuttaa podiumille noin säännöllisesti, se päivä tulee kyllä, kun urheilija kuittaa ykkössijan, Jylhä myhäili.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt