Rukajärven sissi kuoli 94-vuotiaana – olympiavoittaja hiihti venäläisten luoteja karkuun järven jäällä tavella 1942 - Maastohiihto - Ilta-Sanomat

Rukajärven sissi kuoli 94-vuotiaana – olympiavoittaja hiihti venäläisten luoteja karkuun järven jäällä tavella 1942

Paavo Lonkila (vas.) lähettää Urpo Korhosen matkaan Oslon talviolympiakisojen 4 x 10 kilometrin viestihiihdossa.

Julkaistu: 24.9.2017 14:45

Perjantaina kuolleen hiihdon olympiavoittajan Paavo Lonkilan elämä oli pitkä ja värikäs.

Harva tietää, että Onni Palasteen vuonna 1967 ilmestyneen Rukajärven sissit -kirjan korpraali Rankila oli todellisuudessa mestarihiihtäjä Paavo Lonkila.

Vuoden 1952 olympiakisojen 4x10 kilometrin kultamitalijoukkueeseen kuulunut Lonkila (11.1.1923–22.9.2017) kuoli perjantaina 94-vuotiaana. Lonkila käytti nuorena nimeä Lång, mutta tuli tunnetuksi suomennetulla nimellään.

Kiuruveden Jännettä edustanut savolainen oli vain 157 senttiä pitkä ja painoi 53 kiloa. Sitkeyttä sen sijaan riitti vaikka muille jakaa. Lonkila kertoi vasta uransa päättymisen jälkeen, että hänen polveensa iski lapsena luumätä, joka vaivasi hänen eloaan aina 1950-luvun lopulle, jolloin epämuodostunut polvi leikattiin.

Syvistä savolaismetsistä

Maanviljelijä Lonkila nousi syvistä savolaismetsistä kansalliseen kärkeen 1940-luvun lopulla. Hiihtoa hän oli harrastanut nuoresta lähtien. Suksilla hän oli usein myös vuosina 1942–1944, jolloin hän puolusti isänmaataan 14. divisioonassa Rukajärven suunnalla.

– Kuuluin partioporukkaan, joka kävi Muurmannin radalla saakka, Lonkila kertoi Kultaa, kunniaa, kyyneleitä -teoksessa.

Lonkila oli niin pienikasvuinen, että armeijan asusteet roikkuivat hänen päällään. Epämukavasta vaatetuksesta huolimatta hän suorastaan lensi hangella – tarvittaessa pervitiinin avulla. Elämänsä hiihdon hän kertoo suksineensa talvella 1942, jolloin hän pakeni venäläisten luoteja Ontajärven jäällä.

Paavo Lonkila (vas.) vieraili Rukajärven maisemissa vuonna 2004.

Murtuneella sormella Holmenkollenin sankariksi

Talvella 1949 Lonkila tuli suuren yleisön tietoisuuteen hiihtämällä hopealle Kuusankosken SM-kisoissa. Kun kärppämäinen ”Lonki-Pasi” ohitti maastossa kaksi minuuttia aikaisemmin lähteneen yhdistetyn olympiahopeamitalistin Martti Huhtalan, tämä tiedusteli ”mikä mies”.

Seuraavina vuosina Lonkilan nimen tiesivät kaikki. Lake Placidin MM-kisoissa 1950 hän oli 18 kilometrillä viides ja sai hopeaa viestissä. Vuotta myöhemmin hän räjäytti pankin Oslossa voittamalla Holmenkollenilla 18 kilometriä unelmahiihdolla.

Norjan-matka oli vähällä jäädä väliin, koska Lonkila oli murtanut vain viikkoa aikaisemmin oikean käden nimettömän sormensa. Kaiken lisäksi suomalaisen suksesta irtosi muutama kilometri ennen maalia iso sälö, mutta Lonkila sivakoi voittoon vastoinkäymisistä huolimatta.

Kirves ranteeseen tukkimetsässä

Epäonni jatkui syksyllä 1951, jolloin Lonkila loukkasi kätensä tukkimetsällä. Hän löi vahingossa kirveen oikeaan ranteeseensa.

– Verta tuli tuhottomasti ja siinä oli kuolon kellot lähellä, Lonkila muisteli 1970-luvun lopulla.

Iisalmen sairaalassa hiihtäjä pääsi lääkäri Rainer Nuutisen hoiviin.

– Jänteet piti kuroa uudelleen yhteen.

Nuutinen vakuutti, ettei ura ole ohi.

– Pian hiihdät taas, hän sanoi.

Kovan onnen Lonkila joutui tekemään olympiakisoihin valmistavia lenkkejä yhdellä sauvalla, kun porkka ei pysynyt loukkaantuneessa kädessä. Oslon kisojen lähestyessä käsi kuntoutui, ja Lonkila varmisti katsastushiihdoissa paikkansa olympiamatkalle.

Orkesterin lahja kultamitalisteille

Holmenkollenilla hän oli jälleen elementissään. Henkilökohtaisessa 18 kilometrin kilpailussa tuli pronssia isäntämaan Hallgeir Brendenin ja Tapio Mäkelän jälkeen. Lonkila arasteli kättään avauskisassa, mutta viestissä hän pisti kaiken peliin.

Kakkososuuden hiihtänyt Lonkila lisäsi Heikki Hasun hankkimaa minuutin ja 20 sekunnin kaulaa toisen mokoman, mikä tiesi loppuosuuksien miehille (Urpo Korhonen ja Mäkelä) vapautunutta suoritusta.

Oslon kultamitalijoukkue palkittiin Pro Urheilu -palkinnolla vuonna 2001. Kuvassa Urpo Korhonen (vas.) ja Paavo Lonkila.

Suomi pääsi juhlimaan kultamitalia päivänä, joka oli sinivalkoiselle hiihtoväelle ikimuistoinen. Suomen naiset olivat ottaneet samana aamuna kolmoisvoiton 10 kilometrillä.

– Muistan ikäni, kun menimme kaikki yhdessä illalla kisaravintolaan. Orkesteri vaikeni. Sitten yhtäkkiä kajahti suuressa salissa Maamme-laulu. Minusta tuntuu, ettei sen hienompaa hetkeä urheilija uransa varrella saata kokea.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?