Median eteen asteli tiistaiaamupäivänä Italian Seiser Almissa murtunut urheilija. Norjan hiihdon supertähti Therese Johaug piti tiedotustilaisuuden kuultuaan dopingtuomionsa pidentyneen 18 kuukauteen.
Johaug, 29, jäi syyskuussa 2016 kiinni anabolisen steroidin klostebolin käytöstä. Hiihtäjä sanoi saaneensa ainetta elimistöönsä Trofodermin-lääkevoiteesta, jota hän käytti lääkärinsä Fredrik Bendiksenin suosituksesta palaneiden huuliensa hoitoon.
Norjan urheiluliiton tuomiovaliokunta määräsi Johaugin 13 kuukauden kilpailukieltoon, mutta kansainvälinen hiihtoliitto FIS valitti keväällä tuomiosta CASiin. Nyt, viisi kuukautta myöhemmin, CAS päätti pidentää tuomiota viidellä kuukaudella.
Päätös tarkoittaa, että Johaugilta jää väliin ensi kausi – ja haaveena olleet Etelä-Korean talviolympialaiset.
– Aluksi haluan sanoa, että olen täysin murtunut. Haaveilin olympialaisista, ja se haave meni murskaksi. Tämä on shokki. Tunnen itseni väärin kohdelluksi, Johaug sanoi itkien medialle.
Pyysi saada olla rauhassa
Myös Johaugin lähipiiri manageri Jörn Ernstin johdolla ilmoitti CASin ratkaisun tulleen järkytyksenä.
Johaug itki läpi pitämänsä lyhyen puheenvuoron. Hän sanoi yrittävänsä koota itsensä seuraavien kuukausien aikana.
– Minun pitää tehdä itseni kanssa töitä, mutta minulla on yhä palo hiihtää. Haluan palata takaisin lähtöviivalle ja seistä korkeimmalla korokkeella.
Yksi paikalla olleista norjalaistoimittajista kysyi urheilijalta, mitä tämä aikoo tehdä seuraavaksi.
– Yritän käsitellä tämän järkytyksen ja ymmärtää, että unelmani ei toteudu, Johaug sai vastatuksi.
Moninkertainen maailmanmestari päätti lehdistötilaisuuden kiittämällä tukijoitaan ja Norjan kansaa. Hän korosti olevansa yhä sitä mieltä, ettei toiminut mielestään tietoisesti väärin. Johaug vetosi myös mediaan saadakseen käsitellä suurta pettymystä jatkossa rauhassa.

