Uljas

Maastohiihto

Sami Jauhojärvi vahvistaa lopettavansa – upea ura ohi

Julkaistu:

hiihto
Sami Jauhojärven komea ura on ohi.
Maastohiihtäjä Sami Jauhojärvi vahvisti tiistaina Vuokatti Ski Teamin verkkosivuilla, että hänen kilpauransa on ohi.

– Jos Lahti ei olisi saanut järjestettäväkseen tämän talven MM-kisoja, olisi urani maailmancup-tasolla päättynyt todennäköisesti jo kauteen 2015. Lopetuspäätöstä helpottaa myös se, että tiedän saavuttaneeni fyysiset rajani. Minulla ei myöskään ole jäänyt katkeruutta saavuttamattomista asioista, Jauhojärvi sanoo.

– En ole varsinaisesti kyllästynyt hiihtoon, mutta jossakin vaiheessa vain käy niin, että kilpailuvietti alkaa hiipua. Harjoittelemalla voisin etsiä rajojani vielä muutamia vuosia, mutta kilpailumielessä sen aika on ohi. Suurin syy lopettamiselle on se, että en usko enää taistelevani kultamitaleista tulevissa olympialaisissa. Ikääntymisen myötä kehittyminen on hidastunut selvästi, eikä yhdessä vuodessa ole enää tehtävissä ihmeitä.

Ilta-Sanomat kertoi jo Ylitornion SM-kisojen alla, että Jauhojärvi on lopettamassa uransa. Jauhojärvi kuitenkin ilmoitti kisan jälkeen, että jatkaisi uraansa ensi talven olympiakisoihin.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Jauhojärvi, 35, voitti Sotshin olympiakisoissa 2014 parisprintin kultaa Iivo Niskasen kanssa. Hän saavutti myös kolme MM-pronssia ja yhden osakilpailuvoiton maailmancupissa.

Niskanen julkaisi tiistaina Instagram-tilillään kuvan, jossa hän ja Jauhojärvi juhlivat olympiavoittoa.

Mikäli kuva ei näy selaimellasi, voit katsoa sen tästä.

Jauhojärven uran pituutta kuvaa, että hän ja yhä jatkava Aino-Kaisa Saarinen hiihtivät Suomen MM-joukkueessa jo Lahden MM-kisoissa 2001. Samana talvena Jauhojärvi voitti 30 kilometrillä (v) nuorten MM-kultaa.

– Olen saanut hiihdolta paljon: nähnyt maailmaa, oppinut erilaisia kulttuureja, saanut ystäviä eri puolilta maailmaa. Olen myös päässyt kehittämään välineitä maailman johtaville maastohiihdon merkeille kaikille maailman hiihtäjille. Olen päässyt konkreettisesti mukaan kabinettitason päätöksentekoon kansainvälisellä tasolla toimittuani FIS:n urheilijakomission jäsenenä neljä vuotta. Kaikkia niitä tilanteita ja tunteita, joita olen hiihdon myötä päässyt elämään, ei voi ostaa tai kokea mitenkään muuten.

”Musti” aikoo pitää kuntonsa sellaisena, että pystyy tarvittaessa olemaan viestimiehenä Suomen Cupin kilpailuissa seuransa edustusasussa.

Jauhojärvi kertoo, että hänelle on jo tarjottu muutamia työpaikkoja.

– Viimeiset yli kymmenen vuotta olen ollut reissussa noin 200–220 vuorokautta vuodesta. Minulla on kaksi pientä poikaa, jotka tarvitsevat myös isäänsä kasvunsa tueksi, joten senkään vuoksi en ole hirveän innokas aloittamaan reissuhommia tulevaan pariin vuoteen. Tiedän kuitenkin, että hiihdon myötä saamani elämänkokemuksen ja positiivisen asenteeni vuoksi putoan aina jaloilleni!

Sami Jauhojärvi hiihti talvella Lahden MM-hiihdoissa. Katso alla olevalta videolta tunnelmia MM-hiihtojen jälkeen!

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kuolleen sotilaan äiti vahvisti Trumpin kohutut puheet – ”Hän käyttäytyi epäkunnioittavasti”

    2. 2

      Karmiva kuva: Näin tosi-tv:n lihaskimput muokkaavat ulkonäköään – miesten suosima ovela konsti kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

    3. 3

      Jätkäsaaren tornihotellin asiakas katsoi ikkunasta ja soitti hätäkeskukseen – poliisi löysi paikalta vain tyhjät saunatilat

    4. 4

      Satamasilta romahti kesken Eckerö Linen matkustajien poistumisen laivasta – ”Sen piti olla nyt korjattu”

    5. 5

      Kuva ydinsukellusveneen kannelta käynnisti arvuuttelun: harjoittaako USA Navy Seal -joukkoja Pohjois-Koreaa vastaan?

    6. 6

      Suomen uintitähti pääsi eroon poikkeuksellisesta maksimisykkeestään – sydän lyö nyt aivan eri tavalla kuin 2 vuotta sitten

    7. 7

      77-vuotias Tina Turner teki yllätyspaluun – tyylikästä naista ei ollut tunnistaa: Upea muodonmuutos

    8. 8

      Hurmaava Manuela Bosco astui lavalle tv-ruudussa – muodikas läpikuultava asu: ”Ihanaa olla täällä”

    9. 9

      Ihmiskaupasta syytetty marjayrittäjä: ”Tämä on firman loppu”

    10. 10

      Testaa! Helppo 3 liikkeen kuntotesti paljastaa, oletko siinä kunnossa, missä sinun pitäisi ikäiseksesi olla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mies yritti iskeä plusmalli Marjaanaa yökerhossa – ei saanut vastakaikua: lyttäsi järkyttävällä tavalla

    2. 2

      Testaa! Helppo 3 liikkeen kuntotesti paljastaa, oletko siinä kunnossa, missä sinun pitäisi ikäiseksesi olla

    3. 3

      17-vuotiaan tyttöystävänsä teippaamalla murhannut tuomittiin elinkautiseen

    4. 4

      Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

    5. 5

      TM: Näin käy, jos Audin, Seatin, Skodan tai VW:n öljyä syövän moottorin jättää korjaamatta – ja lisää vain halvinta mahdollista öljyä

    6. 6

      Jane voitti lotossa jättipotin 17-vuotiaana – tuhlasi rahat rintoihin ja peppuun: Jakaa netissä kuvia ylpeänä

    7. 7

      Olympiavoittaja rikkoi hiljaisuuden 27 vuoden jälkeen – kertoi joutuneensa 15-vuotiaana lajilegendan raiskaamaksi

    8. 8

      77-vuotias Tina Turner teki yllätyspaluun – tyylikästä naista ei ollut tunnistaa: Upea muodonmuutos

    9. 9

      Elvis Presleyn harvoin julkisuudessa nähdyt kaksos-lapsenlapset ihastuttivat – poseerasivat äidin rinnalla suloisina

    10. 10

      Entinen F1-kuski Johnny Herbert vertaa Mika Saloa ja Mika Häkkistä – ”Kun hänen kanssaan puhui, ajautui riitaan”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

    2. 2

      Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

    3. 3

      Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

    4. 4

      Onko tässä erikoisin hääkuva ikinä? Kreikkalaiskappeli kielsi ulkomaalaisparien häät rivon kuvan seurauksena

    5. 5

      Aku Hirviniemi katosi vuosi sitten äkisti julkisuudesta – nyt hän kertoo, mitä silloin tapahtui: ”Tuijotin vain tyhjyyteen”

    6. 6

      Jopa miljoonia uhreja – kävitkö vuoden sisällä suositulla pornosivustoilla?

    7. 7

      Madonnaa, 59, syytetään räikeästä kuvanmuokkauksesta – tuoreet kuvat kertovat totuuden: ”Tämä on jo noloa”

    8. 8

      Matti Ahde kertoo sairaudestaan ja yhä jatkuvista hoidoista – ”Tilanne on vakava”

    9. 9

      Jymy-yllätys: Maajussi-Heikin morsianehdokas jättää sarjan – paljastaa painavan salaisuutensa

    10. 10

      Jyväskyläläinen Toni, 39, osui kultasuoneen – kotivarastossa kehitetty ”seos” saavutti ilmiömäisen suosion vain 3 viikossa

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kuolleen sotilaan äiti vahvisti Trumpin kohutut puheet – ”Hän käyttäytyi epäkunnioittavasti”

    2. 2

      Karmiva kuva: Näin tosi-tv:n lihaskimput muokkaavat ulkonäköään – miesten suosima ovela konsti kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

    3. 3

      Jätkäsaaren tornihotellin asiakas katsoi ikkunasta ja soitti hätäkeskukseen – poliisi löysi paikalta vain tyhjät saunatilat

    4. 4

      Satamasilta romahti kesken Eckerö Linen matkustajien poistumisen laivasta – ”Sen piti olla nyt korjattu”

    5. 5

      Kuva ydinsukellusveneen kannelta käynnisti arvuuttelun: harjoittaako USA Navy Seal -joukkoja Pohjois-Koreaa vastaan?

    6. Näytä lisää