Therese Johaugin dopingtuomio julki – kilpailukielto lyheni - Maastohiihto - Ilta-Sanomat

Therese Johaugin dopingtuomio julki – kilpailukielto lyheni

Norjan hiihtotähti Therese Johaug on saanut 13 kuukauden mittaisen kilpailukiellon kiellettyjen aineiden käytöstä.

10.2.2017 14:13

Kilpailukiellon langetti Norjan urheilun keskusjärjestö. Norjan antidopingtoimikunta oli esittänyt Johaugille 14 kuukauden kilpailukieltoa, eli hän selvisi odotettua vähemmällä.

Positiivisen dopingnäytteen syyskuussa antanut Johaug on ollut steroidikärynsä jälkeen väliaikaisessa kilpailukiellossa. Johaugin mukaan käry johtui klostebolia sisältäneestä huulivoiteesta, jota hänelle määräsi maajoukkueen lääkäri Fredrik S. Bendiksen.

Tuomion mukaan Johaugilla oli syytä olettaa, että Bendiksenin määräämä lääke ei sisällä kiellettyjä aineita. Hiihtäjää ei voi syyttää siitä, että hän ei selvittänyt asiaa tarkemmin.

Johaug voi palata kilpaladuille 18.11.2017, eli hän pystyy osallistumaan vuoden 2018 olympialaisiin Etelä-Koreassa.

Tuomiosta voi vielä valittaa Urheilun kansainväliseen välitystuomioistuimeen CASiin. Valituksen voivat halutessaan tehdä Maailman antidopingtoimisto Wada, Norjan antidopingtoimikunta tai Kansainvälinen hiihtoliitto FIS.

Jutun pääkuvana olevalla videolla Ilta-Sanomien hiihtotoimittaja Pekka Holopainen arvioi Therese Johaugin saamaa kilpailukieltoa.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?