Arkistomyyrä löysi savuavan aseen – mihin Hiihtoliitto käytti epoa MM-Lahden alla 1989?

Arkistopölystä nousi paperi, joka ei ainakaan vähennä vuoden 1989 MM-mitalisateen salaperäisyyttä, kirjoittaa Pekka Holopainen.

Erja Kuivalainen avasi hiihdon epokeskustelun yhdeksän vuotta sitten.

10.2.2017 14:07

Entinen edustushiihtäjä Erja Kuivalainen avautui keväällä 2008 Neloselle. Hän muisteli marraskuuta 1988 ja maajoukkueelle Sodankylässä pidettyä harjoitusleiriä.

Kuivalainen kertoi käyneensä edellistalven olympiavoittajan, eteerisen supertähden Marjo Matikaisen huoneessa ja nähneensä pöydällä pienen lasipullon. Kuivalainen kertoi sormet vertauskuvallisesti isolla kirjalla, että pullon kyljessä luki erythropoetin.

Se on samaa ainetta, joka sittemmin opittiin kestävyysurheilun dopingkulttuuriin liittyvien uutisten kautta tuntemaan tuttavallisemmin epona: punasolutuotantoa ja sen kautta hapenkuljetuskykyä nostavana epohormonina.

Sekä Matikainen että Kuivalaisen tarkoittamaa aikaa edustanut hiihtonomenklatura leimasivat paljastuksen katkeraksi tilitykseksi vailla totuutta. Yksi argumentti oli, ettei tuolloin uudesta ihmeaineesta Suomessa tiedetty mitään, saati että olisi ollut mahdollista hankkia sellaista.

Neitseellisestä suhtautumisesta kertoo sekin, että Kansainvälinen olympiakomitea kielsi epon vasta 1990, Suomen kansalliseen lääkeaineluetteloon Pharmaca Fennicaan se ilmestyi 1992.

Verrokkiaineistoa

Suomen valmennusjohto oli jutellut eposta mediallekin yleisellä tasolla jo talvella 1988 Calgaryn olympiakisoissa, ja Suomen pyrkimyksistä paljastaa epon ja lisäverenannon käyttö Lahden MM-kisoissa 1989 puhuttiin julkisuudessa täysin avoimesti.

Julki kerrottiin sekin, että uusien dopingtestien pohjaksi myös Suomen edustushiihtäjiltä oli keväästä syksyyn 1988 kerätty verinäytteitä vertailu- ja pohja-aineistoksi.

Tohtori Erkki Vettenniemi kirjoitti torstaina Helsingin Sanomissa tänään julkistettavasta, jo 7. urheilukirjastaan Suomalainen hiihtodoping (SKS). Dopingtestauksen totaalista lopettamista ajava Vettenniemi on väsymätön arkistomyyrä, ja pölyn seasta on löytynyt uutuuskirjankin savuavin ase.

Kuohukerma

Suomen olympiakomitean lääketieteellinen valiokunta päätti kokouspöytäkirjansa mukaan elokuussa 1988 hankkia epohormonia tutkimuskäyttöön, uusien dopingtestien kehittämiseksi.

Kokouksessa istui koko suomalaisen huippuvalmennuksen ja urheilulääketieteen kuohukerma. Tämä tapahtui noin kolme kuukautta ennen kuin Kuivalainen väitti nähneensä epoa Matikaisen pöydällä.

Nyt lienee Vettenniemen arkistolöydöksen ansiosta ainakin näytetty toteen, että Hiihtoliitto oli saanut epoa jo hyvän aikaa ennen Lahden supermenestyksekkäitä MM-kisoja – joissa esimerkiksi Matikainen saavutti viisi mitalia puhtain dopingnäyttein.

Käytettiinkö tutkimusepoa suomalaisurheilijoihin Lahdessa 1989? Vaikka etukäteen mainostettiin sekä epon että omallakin verellä tankkaamisen näkyvän testeissä, propaganda oli vain pelottelua.

Epo ja omaveritankkaus ovat lähes 30 vuotta myöhemminkin isoja haasteita antidopingtyössä. Epon käytöstä ei Lahdessa 1989 olisi voinut jäädä kiinni; ensimmäinen näyttönä pitävä testi valmistui pitkälti yli 10 vuotta myöhemmin.

MM-kisoista annetuissa raporteissa hiihtäjien veriarvot näyttivät kovin alhaisilta verrattuina 1990-luvun epolla räjäytettyihin, jopa yli 200:aan nousseisiin hemoglobiiniarvoihin.

Joko julkisuuteen kerrotut arvot ovat väärennettyjä tai suomalaisten pelottelutaktiikka tehosi, ja Lahteen tultiin kilpailijamaista urheilemaan manipuloimatonta verta suonissa.

Jälkimmäisen teorian puolesta puhuu esimerkiksi silloinen päävalmentaja Pekka Vähäsöyrinki torstaina ilmestyneessä Urheilusanomien MM-Lahti-erikoislehdessä. Ensimmäistä teoriaa taas on esimerkiksi Arto Halosen dokumentissa Sinivalkoinen valhe puoltanut mm. toinen entinen päävalmentaja Kari-Pekka Kyrö.

Lahden MM-kisat 2001 ovat sikäli selvä tapaus, että nyt tiedetään, miksi ja miten toimittiin niin kuin toimittiin. Vuoden 1989 kisojen jättimenestystä on aina leimannut salaperäisyys. Sitä ei Vettenniemen paljastus ainakaan vähennä.

...ja vielä

Ruotsin hiihtäjät olisivat tarvinneet vähintään epoa, jos heidän matkasuunnitelmansa Lahden MM-kisoihin vuonna 1926 olisi toteutunut. Miesten oli tarkoitus hiihtää Västerbottenista Merenkurkun yli Vaasaan ja nousta siellä junaan. Heikoista jäistä varoittaneet raportit pakottivat kuitenkin kiertämään mannerreittiä Haaparannan kautta.

Lue lisää Pekka Holopaisen kolumneja tämän linkin takaa.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?