Norjan antidopingtoimikunta munasi pahasti Therese Johaugin tapauksen käsittelyssä - Maastohiihto - Ilta-Sanomat

Norjan antidopingtoimikunta munasi pahasti Therese Johaugin tapauksen käsittelyssä

Antidoping Norgen asianajajan esimerkkitapaus ei vakuuttanut.

Therese Johaug lakimiehensä Christian B. Hjortin kanssa. Kuva keskiviikolta.

26.1.2017 20:13

Keskiviikkona alkanut Therese Johaugin dopingkäryn kuulemistilaisuus saatettiin päätökseen torstaina.

Norjan antidopingtoimikunnan Antidoping Norgen juristi Nils Kiär esitteli iltapäivällä esimerkkejä aiemmista dopingkäryistä ja niistä tuomituista rangaistuksista. Antidoping Norge on esittänyt 14 kuukauden kilpailukieltoa Johaugille.

Yksi Kiärin ennakkotapauksista osoittautui heikoksi, uutisoi ruotsalainen Expressen.

Kiär nosti esiin 17-vuotiaan italialaisuimarin, joka oli sanonut käyttäneensä samaa klostebolia sisältävää voidetta kuin Johaug on kertonut käyttäneensä.

Italialaisuimari selvisi omasta kärystään vain vuoden kilpailukiellolla. Hän oli selityksensä mukaan saanut voidetta äidiltään hoitaakseen varpaiden välissä olevaa ihoaan. Uimarin ei katsottu tavoitelleen parempaa suorituskykyä ja hänen vastuutaan asiassa pidettiin vähäisenä.

Kiärin esimerkki kääntyi antidopingtoimistoa vastaan. Yksi käsittelyn tuomareista huomautti salissa, että Johaugille esitetty kilpailukielto on pidempi – minkä lisäksi norjalainen oli keskustellut lääkärinsä kanssa, toisin kuin italialaisuimari.

– Johaug on kymmenen vuotta vanhempi, joten häneen voidaan kohdistaa suurempia vaatimuksia kuin 17-vuotiaaseen uimariin, Kiär yritti perustella.

Johaugin tuomion odotetaan olevan selvillä kuukauden sisällä.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?