Jari, Jalmari

Maastohiihto

Ruotsalaisasiantuntija jyrähtää Therese Johaugin tapauksesta: ”Kortit pöytään, Norja!”

Julkaistu:

Johaugin käry
SVT:n hiihtoasiantuntija Johanna Ojala haluaa Therese Johaugin dopingtestitulokset julki.
Norjan hiihdon supertähti Therese Johaug kertoi viime viikolla kärähtäneensä klosteboli-steroidin käytöstä. Johaug selitti käyttäneensä dopingainetta sisältänyttä rasvaa hoitamaan auringon polttamia huuliaan Italiassa.

Hän oli jo toinen korkean profiilin norjalaishiihtäjä, jonka dopingkäry tuli tänä vuonna julkisuuteen. Heinäkuussa selvisi, että Martin Johnsrud Sundby oli käyttänyt astmalääkettä reilusti yli sallittujen rajojen vuodenvaihteessa 2014–2015.

Ruotsin yleisradioyhtiön SVT:n asiantuntija Johanna Ojala sanoo, että käryt langettavat varjon koko Norjan hiihtomaajoukkueen ylle tulevalla kaudella.

– Jokainen Norjan voitto tulee jatkossa herättämään epäilyksiä, Ojala kommentoi Aftonbladetin mukaan.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Ojala, 34, kilpaili hiihtäjänä nuorten MM-kisoissa vuosituhannen alussa. Sen jälkeen hän lähti tekemään uraa valmentajana ja tv-asiantuntijana. Johaugin ja Sundbyn käryt ällistyttävät Ojalaa, joka on työskennellyt myös Norjassa.

– Minusta on uskomatonta ja lähes epätodellista, että he olisivat tehneet tällaisia mokia, Ojala sanoi.

Ojalan mielestä Norja tekee nyt hallaa itselleen salailemalla faktoja Johaugin kärystä. Hän haluaa maan hiihtoliiton julkaisevan Johaugin testitulokset. Väitteiden mukaan Johaugin näytteestä löytyi vain vähän kiellettyä ainetta.

– Haluan nähdä avoimuutta. Kortit pöytään, Norja! Ojala jyrähtää.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      90-metrinen risteilyalus katosi vuonna 2013 – ratkaiseeko Kaliforniaan ajautunut ruosteinen hylky aavelaivan arvoituksen?

    2. 2

      188-senttinen sairaanhoitajaopiskelija ei kelvannut muotialalle – sai tylyä palautetta vartalostaan: työskentelee nyt alusvaatemallina

    3. 3

      Huippuvireinen Markkanen heitti omat ennätyspisteensä NBA:ssa – valmentaja hehkutti: ”Lauri oli ilmiömäinen”

    4. 4

      Selena Gomez räväytti platinablondina nahkaminimekossa – katso kuvat AMA-gaalan upeimmista ja oudoimmista puvuista

    5. 5

      Maapallon pyöriminen hidastuu – tutkijat arvioivat, että vuonna 2018 tapahtuu rajuja maanjäristyksiä

    6. 6

      Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

    7. 7

      Lentokone lähti rajuun nousuun kesken laskeutumisen Helsinki-Vantaalle – matkustajat hämmästyivät

    8. 8

      Helsinki–Tallinna-tunnelista uusia yksityiskohtia: Pituus rikkoisi ennätyksiä

    9. 9

      Mikä viikko! Teräväinen ja Aho takovat hurjaa jälkeä

    10. 10

      Kiekkovalmentaja Tihonovin tytär palasi Suomeen – muistelee rankkoja kouluvuosiaan Porissa: ”Päätäni lyötiin seinään”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

    2. 2

      Lentokone lähti rajuun nousuun kesken laskeutumisen Helsinki-Vantaalle – matkustajat hämmästyivät

    3. 3

      57-vuotias Matti ei ole seurustellut koskaan: ”Jos sattuisi tulemaan vastaan vähään tyytyväinen ihminen, en panisi vastaan”

    4. 4

      Titanic-elokuvan poistettu kohtaus paljastaa elokuvan entistä surullisemman lopun – ”Harmi, että nämä leikattiin pois”

    5. 5

      Korsut olivat jatkosodassa seksin peruskouluja – saksalaisten tekniikoita kadehdittiin

    6. 6

      Rallikatsojilta järjetöntä toimintaa Latvalan ja Rovanperän edessä – tällaista idioottimaisuutta ei ole ennen nähty

    7. 7

      Moni suomalainen pilaa salaattinsa – tärkeä yksityiskohta unohtuu usein

    8. 8

      Talo Thaimaassa ja citykämppä Espanjassa: Annika, 63, kertoo, miten Lahti vaihtui halpaan elämiseen auringossa

    9. 9

      Maapallon pyöriminen hidastuu – tutkijat arvioivat, että vuonna 2018 tapahtuu rajuja maanjäristyksiä

    10. 10

      Janne Katajan pikkujouluesitys meni täysin mönkään – Niina Lahtinen jäi noloon kiipeliin: ”Hän makasi siellä ilmassa leijumassa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Isänsä leikkipuistossa puukottama kolmi­vuotias kuoli – poliisi joutui pysäyttämään väkivallanteon voimakeinoin

    2. 2

      Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

    3. 3

      Yleisö häkeltyi: Sihteeri Katja kertoi seksielämästään tv-ruudussa – paukautti totuuden Napakympissä

    4. 4

      Kahden viikon päästä ei enää selviä sakoilla – huolimatonta autoilijaa uhkaa vähintään tonnin lisävero

    5. 5

      Frederik palasi matkoilta kotiin ja purskahti itkuun – avovaimo oli pakannut tavaransa ja lähtenyt

    6. 6

      Porvoon puukotusmurhasta epäillyn veli varoitti surmatun 3-vuotiaan äitiä: Vaihda lukot

    7. 7

      Mitä sinä näet kuvassa? 1800-luvulla maalattu teos häkellyttää – naisen kädessä on tutunnäköinen esine

    8. 8

      Juho muutti Puolaan töihin palvelemaan suomalaisia – ”Muistan yllättyneeni katsoessani ensimmäistä palkkakuittia”

    9. 9

      6 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat juomasta maitoa

    10. 10

      Nuoren naisen pyörätuoli horjahti bussin ovella kohtalokkain seurauksin – kuskin reaktio tyrmistytti

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      90-metrinen risteilyalus katosi vuonna 2013 – ratkaiseeko Kaliforniaan ajautunut ruosteinen hylky aavelaivan arvoituksen?

    2. 2

      188-senttinen sairaanhoitajaopiskelija ei kelvannut muotialalle – sai tylyä palautetta vartalostaan: työskentelee nyt alusvaatemallina

    3. 3

      Huippuvireinen Markkanen heitti omat ennätyspisteensä NBA:ssa – valmentaja hehkutti: ”Lauri oli ilmiömäinen”

    4. 4

      Selena Gomez räväytti platinablondina nahkaminimekossa – katso kuvat AMA-gaalan upeimmista ja oudoimmista puvuista

    5. 5

      Maapallon pyöriminen hidastuu – tutkijat arvioivat, että vuonna 2018 tapahtuu rajuja maanjäristyksiä

    6. Näytä lisää