Visa

Maastohiihto

Hiihtäjäkollega arvuuttelee Aino-Kaisa Saarisen ajankäyttöä vauvan kanssa – ”Jännä nähdä, miten hän selviytyy arjesta”

Julkaistu:

MAASTOHIIHTO
Suomen huippuhiihtäjät ottivat Aino-Kaisa Saarisen vauvauutisen iloisina vastaan.
Vaikka hiihtokausi päättyi vasta muutama viikko sitten, uuden kauden suunnittelu on jo täydessä vauhdissa. Lyhyet lomat on pidetty ja kesäharjoittelu aloitettu.

Ensi kauden kohokohta ja urheilijoiden päätavoite on helmikuussa järjestettävät Lahden MM-kisat. Kisoihin tähtäävät maastohiihtäjät, mäkihyppääjät ja yhdistetyn urheilijat viettivät alkuviikon Vierumäen urheiluopistolla ruotimassa kulunutta kautta ja suunnittelemassa tulevaa.

Leirillä puhuttivat harjoitusmäärät ja tekniikan kehittäminen, mutta kaikkein iloisimmat ilmeet nähtiin, kun hiihtoväki kuuli vauvauutisia Hollolan suunnalta. Aino-Kaisa Saarinen kertoi maanantaina synnyttäneensä tytön. Ilta-Sanomat kysyi Saarisen kolmelta hiihtäjäkollegalta näkemyksiä vauvauutiseen.

Mona-Liisa Nousiainen (o.s. Malvalehto) on itsekin äiti, joten hänellä on kokemusta aktiiviuran jatkamisesta pienen lapsen kanssa.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

– Se oli hieno uutinen. Noi on sellaisia elämän isoja asioita, jotka menevät kaiken urheilun yläpuolelle, Nousiainen sanoo.

– Vaikka sata lasissa tätä tehdään, niin jokainen tietää, että elämässä on oikeasti tärkeämpiäkin asioita.

Toistaiseksi valtaosa naishiihtäjistä on pystynyt keskittymään harjoitteluun ja kilpailemiseen ilman huolta jälkikasvun varttumisesta.

– Meillä on joukkueessa aika monta miestä, joilla on lapsia, mutta nyt tulee Ritun (Riitta-Liisa Roponen) ja minun lisäksi uusi hiihtävä äiti.

Nousiainen, 32, tietää, että lapsi muuttaa väkisin elämänrytmiä ja ajankäyttöä.

– Mielenkiintoista nähdä konkreettisesti, kuinka Aikku selviää arjesta. Tiedän, että siellä on monta mutkaa matkassa, Nousiainen pohtii.

Hänen oma tilanteensa oli aikanaan erilainen, koska hän oli ennen raskauttaan kärsinyt puoli vuotta ylirasitustilasta.

– Harjoittelin rauhallisesti kerran päivässä.

Hänellä oli silti koko ajan suunnitelma uran jatkamisesta synnyttämisen jälkeen.

– Halusin katsoa, onko minusta vielä tähän.

Hän kilpaili vain muutama kuukausi synnyttämisen jälkeen. Ammattimaiseen harjoitteluun hän palasi varsin nopeasti.

– Isabella taisi olla puolivuotias, kun aloin uudelleen treenata täysillä.

Lapsen harrastukset

Nousiaisen ”suorituksen” arvoa nostaa se, että myös hänen aviomiehensä Ville Nousiainen on pystynyt jatkamaan uraansa maajoukkuehiihtäjänä perheenlisäyksestä huolimatta.

Miten saitte arjen toiminnot sujumaan Isabella-tyttärenne syntymän jälkeen?

– Aluksi meidän piti rytmittää harjoittelu siten, että toinen lähti tekemään päivän ensimmäisen treenin kahdeksalta ja toinen sitten kymmeneltä.

Sama proseduuri toistui iltapäivällä.

– Se oli melkoista aikatauluttamista. Koko ajan piti katsoa kellosta, jotta ehti hoitamaan kaiken tarvittavan. Ruoan laittoi se, joka kerkesi.

Nyt Isabella on jo viisivuotias ja aloittaa esikoulun syksyllä.

– Kun hän on ollut tarhassa, olemme pystyneet harjoittelemaan paremmin, mutta toisaalta Isabellalla on jo omia harrastuksia pari kolme kertaa viikossa, joten ne täytyy ottaa huomioon aikatauluja suunnitellessa, jotta paletti pysyy kasassa.

Nousiaiset viettävät ison osan vuodesta harjoitusleireillä, mutta silloin Isabella pääsee mukaan.

– Hän on kaikki leirit mukana ja on viihtynyt tosi hyvin. Eihän sitä voi jättää kotiin. Meillä on ollut jommankumman vanhempi tai joku muu mukana hoitamassa häntä sen ajan, kun meillä on treenejä.

Isabella on saanut maajoukkueväestä sydänystäviä.

– Hän on leireillä kuin kala vedessä. Kun olemme olleet pitkään kotona, hän alkaa kysellä, milloin nähdään taas hiihtokavereita, Nousiainen naurahtaa.

Mitä keksitte tuoreelle äidille?

– Emme ole ehtineet vielä miettiä, mutta kyllä joku pikkulahja täytyy hankkia.

Maajoukkue kokoontuu seuraavan kerran jo ensi viikolla Kilpisjärvellä, mutta Saarinen palannee leiritykseen juhannuksen jälkeen Vuokatissa.

Pärmäkosken harjoitusmäärät kasvavat vieläkin

Krista Pärmäkoski hiihti kuluvalla kaudella paremmin kuin koskaan ja sijoittui maailmancupin kokonaiskilpailussa neljänneksi.

– Täällä on tehty kuluneen kauden analyysiä. Harjoitusmäärät nousivat 110 tuntia aikaisempaan nähden, Pärmäkoski kertoo.

Eikä siinä vielä kaikki.

– Ensi kaudeksi nostamme määrää vielä 50 tunnilla. En ollut riittävän väsynyt viime kesänä. Jos haluaa menestyä, pitää ottaa riskejä.

Talven suhteen Pärmäkoski aikoo järkevöittää ajankäyttöä.

– Pyritään minimoimaan matkustuspäiviä.

Aino-Kaisa Saarisen vauvaonni ilahdutti kilpasiskoa.

– Ainahan se on hienoa, kun tulee perheenlisäystä. Emme ole vielä päässeet vauvaa näkemään, mutta eiköhän pikkutyttö tule jossain vaiheessa näytille.

Pärmäkoski arvelee kokeneen hiihtäjättären palaavan maajoukkueeseen kesän aikana.

– Heidän pitää ottaa nyt oma aikansa ja keskittyä vauvaan, mutta Aikku varmasti palaa leiritykseen jossain vaiheessa.

Jauhojärvi delegoi lastenhoidon puolisolle

Lahden seudulle pari vuotta sitten muuttanut Sami Jauhojärvi on hiihtänyt pääosan kotikulmilla tekemistään lenkeistä MM-kisojen reitillä. Lahden hiihtostadionia ympäröivät maastot ovat tulleet tutuksi myös lumettomaan aikaan.

– Kesällä olen käynyt siellä jalkalenkillä.

Jauhojärven mukaan 15 kilometrin perinteisen reitti on todella raskas, mutta toisaalta hän tuntee 3,75 kilometrin lenkin paremmin kuin pahimmat kilpakumppanit.

– Pystyisin melkein hiihtämään sen silmät ummessa, Jauhojärvi sanoi keskiviikkona Hiihtoliiton tiedotustilaisuudessa.

Myös olympiavoittajan perhe kasvoi tänä keväänä, kun Hollolan kotiin tuli maaliskuussa toinen lapsi.

Miten Jauhojärvi selviytyy perheen arjesta?

– Sehän on vain delegointikysymys, sitä varten on äitiysloma, Jauhojärvi sanoo päättäväisesti.

Jauhojärven mielestä mitalisijoituksia tavoitellessa ei ole varaa kompromisseihin.

– Ammattiurheilijana pitää pystyä keskittymään olennaiseen.

Hiihtäjäsankarin puolison ei kuitenkaan tarvitse päivystää hellan ääressä koko kesää.

– Jollakin leirillä – kuten Vuokatissa – perhe on mukana, mutta muulloin olen yksin matkassa ja palaan sitten sekoittamaan heidän arkeaan, Jauhojärvi sanoo.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Sometähti kärkkyi ilmaista majoitusta – hotelliomistajan raivopäinen reaktio johti käsittämättömään selkkaukseen: julkinen nolaus

    2. 2

      Valkoisen talon kuva Trumpista ”työskentelemässä” nosti pilkkamyrskyn – huomio kiinnittyi työpöytään

    3. 3

      Heikki Lampela erotettiin asianajajista

    4. 4

      Salkkarit-tähti haki avioeroa 14 vuoden liiton jälkeen – avautuu nyt syistä: ”Emme halunneet enää omistaa toisiamme”

    5. 5

      Tuhansia turvapaikanhakijoita halutaan palauttaa Suomeen muista EU-maista

    6. 6

      Asianajajaliitosta erotettu Heikki Lampela voi toistaiseksi jatkaa tehtävissään

    7. 7

      18 eri firmaa rahtaa alkoholia kuninkaanlinnaan – Tanskan hovin ruokatilaukset pöyristyttävät: ”Aivan järjetöntä”

    8. 8

      Lauri Ylösen luksustalo Sipoossa ei käy kaupaksi – laski myyntihintaa miljoonalla eurolla

    9. 9

      IS-raati ruoti illan vaalitentin: ”Alkaa keittää, potuttaa, kohta räjähtää, Niinistö-vaara!”

    10. 10

      Ollin harvinaisesta Ladasta on tarjottu kymppitonneja – ”tuollaisella hinnalla en siitä luovu”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Perheenisä Matti tienaa yli 100 000 € vuodessa, mutta rahat eivät meinaa riittää elämiseen – paljastaa nyt, mihin kovatuloisen rahat menevät

    2. 2

      Valkoisen talon kuva Trumpista ”työskentelemässä” nosti pilkkamyrskyn – huomio kiinnittyi työpöytään

    3. 3

      Ähtärin pandalippujen hinta närkästyttää kansaa verkossa: ”Katson mieluummin vaikka Pandan lakupussia”

    4. 4

      Kaukopartiomies kertoo, miten uskomattomia asioita pervitiini sai aikaan rättiväsyneissä sotilaissa – ”Kaamea näky”

    5. 5

      Reijo Jylhän keskustelua herättänyt päätös tuli Johanna Matintalolle sokkina – ”On kurja olo, miten tässä on toimittu”

    6. 6

      Maria Lund vietiin ambulanssilla sairaalaan kesken teatterinäytöksen

    7. 7

      IS-raati ruoti illan vaalitentin: ”Alkaa keittää, potuttaa, kohta räjähtää, Niinistö-vaara!”

    8. 8

      Naismatkustaja teki valituksen Air Asian lentoemäntien asuista Malesian hallitukselle: ”Näin hänen alushousunsa, kammottavaa”

    9. 9

      Kehonkielen asiantuntija huomasi silmiinpistävän yksityiskohdan herttuatar Catherinen ja Meghan Marklen kuvissa – onko syy selfieissä?

    10. 10

      Lauri Ylösen luksustalo Sipoossa ei käy kaupaksi – laski myyntihintaa miljoonalla eurolla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Radiojuontajaa odotti pankkiautomaatilla muhkea yllätys – edellisen asiakkaan kuitti löi ällikällä

    2. 2

      Perheenisä Matti tienaa yli 100 000 € vuodessa, mutta rahat eivät meinaa riittää elämiseen – paljastaa nyt, mihin kovatuloisen rahat menevät

    3. 3

      Kun Teemu syntyi, isä otti hatkat: sai selityksen 18 vuoden jälkeen Kadonneen jäljillä -sarjassa – Näin kävi, kun kamerat sammuivat

    4. 4

      Näin näännytetty 17-vuotias pakeni ikkunan kautta vanhempiensa kidutusta ja pelasti 12 sisarustaan – keksi kännykän hätäkikan, poliisi ylistää

    5. 5

      Puoliso joutui potkaisemaan alaikäistä tyttöä nuollutta viiden lapsen isää

    6. 6

      Nelihenkinen perhe löytyi kuolleena Ruotsissa – vanhempien allekirjoittama kirje paljasti järkyttävän motiivin

    7. 7

      Ylen juontaja haki asuntolainaa Nordeasta, virkailija kehotti palaamaan kotimaahan – näin vastaa pankki

    8. 8

      Näin Jari Sillanpää kertoi poliisille huumeiden käytöstä – lue kuulustelu sanasta sanaan: ”Nautin polttamalla amfetamiinia”

    9. 9

      Autoilija ajoi ikkunat huurussa ABC-asemalle, eikä poliisi ”ollut 20 vuoden aikana nähnyt yhtä tyhmää miestä”

    10. 10

      Isän karmiva aavistus osui oikeaan: Päätti toimia vastoin poliisin ohjeita ja löysi poikansa viime hetkellä

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Sometähti kärkkyi ilmaista majoitusta – hotelliomistajan raivopäinen reaktio johti käsittämättömään selkkaukseen: julkinen nolaus

    2. 2

      Valkoisen talon kuva Trumpista ”työskentelemässä” nosti pilkkamyrskyn – huomio kiinnittyi työpöytään

    3. 3

      Heikki Lampela erotettiin asianajajista

    4. 4

      Salkkarit-tähti haki avioeroa 14 vuoden liiton jälkeen – avautuu nyt syistä: ”Emme halunneet enää omistaa toisiamme”

    5. 5

      Tuhansia turvapaikanhakijoita halutaan palauttaa Suomeen muista EU-maista

    6. Näytä lisää