Aune, Oona

Maastohiihto

Maastohiihto yrittää maihinnousua – Isometsä: ”En ennusta tästä traditiota”

Julkaistu:

maastohiihto
Jari Isometsä ei ennusta Kanadan tourista traditiota.
Maastohiihto on vuosien mittaan monta kertaa yrittänyt maihinnousua Pohjois-Amerikkaan, mutta laji on lyöty rahakkailta urheilumarkkinoilta yleensä verissäpäin takaisin.

Tänään käynnistyvä Kanadan tour on mittavin yritys työntää käärmettä pyssyyn sitten Thunder Bayn vuoden 1995 MM-kisojen. 12 päivän aikana järjestetään 4 paikkakunnalla 8 maailmancupin osakilpailua.

– En ennusta tästä traditiota, ellei sitten löydy niin rahakkaita sponsoreita, että urheilijat innostuisivat hiihtämään tuolla ihan palkintorahojen takia. Mutta eihän vastausta saa, ellei yritä, näkee IS:n hiihtoasiantuntija Jari Isometsä.

Isometsä hiihti juuri Thunder Bayssä arvokisa­uransa ainoan henkilökohtaisen mitalin.

Isometsä muistuttaa, että arvokisaton kausi antaa kokeiluun mahdollisuuden.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

– Kun normivuonna huiput hiihtävät ensin kolmena talvena neljästä Tour de Skin, arvokisat ja sen päälle klassikot eli Lahden, Falunin ja Holmenkollenin, niin paukut ovat lopussa ilman tosi kovia kiihokkeita matkustaa Pohjois-Amerikkaan. Ainakaan näin laajana tätä touria ei voi arvokisavuosina järjestää.

Kilpailupaikkakuntia ovat Gatineau, Quebec City, Montreal ja Canmore.

– Canmoressa on lajikulttuuria, muualla ei.

Suomen yhdeksän urheilijan joukkueesta sprintteri Matias Strandvall hiihti 2008 Canmoressa uransa ainoan palkintosijan maailmancupissa. Anne Kyllönen nousi Canmoressa pallille kahdesti joulukuussa 2012.

Kahdeksasta osakilpailusta kolme on sprinttejä. Suomen viiden miehen joukkueesta peräti kolme on erikoismiehiä.

– Ylikorostunut määrä johtuu tietysti siitä, että Iivo Niskanen, Ville Nousiainen ja Sami Jauhojärvi eivät olleet käytettävissä, Isometsä huomauttaa.

– Sprinttien määrä antaa naisissa Therese Johaugin haastajille pienen sauman voittaa tourin kokonaiskilpailu, ennen kaikkea Ingvild Flugstad Östbergille ja Maiken Caspersen Fallalle. Canmoren kovilla radoilla korkeassa ilmanalassa hiihdetään kuitenkin kolme kestävyysmatkaa, joten sauma on pieni.

Isometsä odottaa Matti Heikkiseltä hyviä yksittäissuorituksia, mutta kokonaiskilpailussa Heikkisen saumat syö sprinttipainotteisuus.

– Kiinnostaa myös nähdä, onko Kerttu Niskanen palannut elävien kirjoihin sairastelujensa jälkeen.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Viveca Lindforsilta kipakat terveiset Emmi Peltoselle olympialaisiin – ”Se paikka on minun selkänahastani otettu”

    2. 2

      Lotossa yksi täysosuma – tässä oikeat numerot

    3. 3

      Nuoret turmelivat laskettelurinteen – käyttivät luvatta jopa hiihtohissiä: ”Voi aiheuttaa pahimmillaan kuolemanvaaran”

    4. 4

      Puoliso joutui potkaisemaan alaikäistä tyttöä nuollutta viiden lapsen isää

    5. 5

      Ruotsin perhesurman taustat alkavat selvitä – pitivät tilannettaan helvetillisenä: ”Elivät mahdollisesti harhaluulon vallassa”

    6. 6

      Teatteriesitys keskeytettiin Tampereella – AL: Näyttelijä sai sairauskohtauksen

    7. 7

      Nousiko Putous-ensikertalaisen hahmo ennakkosuosikiksi? Balettiasuun pukeutunut pikkutyttö naurattaa somessa: ”Ihan ykkönen”

    8. 8

      Putous alkoi! Tässä ovat uudet sketsihahmot – kuka on suosikkisi?

    9. 9

      Ilmatieteen laitoksen meteorologilta synkkä ennustus: ”Torstaina ihmiset heräävät siihen totuuteen”

    10. 10

      Radiojuontajaa odotti pankkiautomaatilla muhkea yllätys – edellisen asiakkaan kuitti löi ällikällä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Radiojuontajaa odotti pankkiautomaatilla muhkea yllätys – edellisen asiakkaan kuitti löi ällikällä

    2. 2

      Puoliso joutui potkaisemaan alaikäistä tyttöä nuollutta viiden lapsen isää

    3. 3

      Ilmatieteen laitoksen meteorologilta synkkä ennustus: ”Torstaina ihmiset heräävät siihen totuuteen”

    4. 4

      Ylen juontaja haki asuntolainaa Nordeasta, virkailija kehotti palaamaan kotimaahan – näin vastaa pankki

    5. 5

      Ruotsin perhesurma: Oliko harvinainen oireyhtymä syy vanhempien julmaan päätökseen?

    6. 6

      Nelihenkinen perhe löytyi kuolleena Ruotsissa – vanhempien allekirjoittama kirje paljasti järkyttävän motiivin

    7. 7

      Las Palmasin kauhulennon matkustajat pääsivät vihdoin Ouluun – liki 55 tunnin piina ohi: ”Väsyneitä ollaan”

    8. 8

      Uusi pakastepizza sai legendan maineen, mutta monessa Lidlissä ovat vastassa vain tyhjät laarit: ”Nähty täällä”, ihmiset vinkkaavat toisilleen

    9. 9

      Tulot nyt 3000 euroa kuussa – tällainen eläkesumma on kasassa 35 vuoden päästä

    10. 10

      JUURI NYT: Remun viimeinen keikka suorana ISTV:ssä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Äiti aavisti pahaa, kun Sanna-Marin Facebook-kuva oli vaihtunut yöllä – kodista paljastui kauhein mahdollinen painajainen

    2. 2

      Radiojuontajaa odotti pankkiautomaatilla muhkea yllätys – edellisen asiakkaan kuitti löi ällikällä

    3. 3

      Kun Teemu syntyi, isä otti hatkat: sai selityksen 18 vuoden jälkeen Kadonneen jäljillä -sarjassa – Näin kävi, kun kamerat sammuivat

    4. 4

      Näin näännytetty 17-vuotias pakeni ikkunan kautta vanhempiensa kidutusta ja pelasti 12 sisarustaan – keksi kännykän hätäkikan, poliisi ylistää

    5. 5

      Autoilija ajoi ikkunat huurussa ABC-asemalle, eikä poliisi ”ollut 20 vuoden aikana nähnyt yhtä tyhmää miestä”

    6. 6

      Nelihenkinen perhe löytyi kuolleena Ruotsissa – vanhempien allekirjoittama kirje paljasti järkyttävän motiivin

    7. 7

      Isän karmiva aavistus osui oikeaan: Päätti toimia vastoin poliisin ohjeita ja löysi poikansa viime hetkellä

    8. 8

      Anna-Leena Härkönen ärsyyntyi Teneriffan-lennollaan rasittavasta ilmiöstä koneen vessajonossa – oletko huomannut tällaista käytöstä?

    9. 9

      Ylen juontaja haki asuntolainaa Nordeasta, virkailija kehotti palaamaan kotimaahan – näin vastaa pankki

    10. 10

      Näin Jari Sillanpää kertoi poliisille huumeiden käytöstä – lue kuulustelu sanasta sanaan: ”Nautin polttamalla amfetamiinia”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Viveca Lindforsilta kipakat terveiset Emmi Peltoselle olympialaisiin – ”Se paikka on minun selkänahastani otettu”

    2. 2

      Lotossa yksi täysosuma – tässä oikeat numerot

    3. 3

      Nuoret turmelivat laskettelurinteen – käyttivät luvatta jopa hiihtohissiä: ”Voi aiheuttaa pahimmillaan kuolemanvaaran”

    4. 4

      Puoliso joutui potkaisemaan alaikäistä tyttöä nuollutta viiden lapsen isää

    5. 5

      Ruotsin perhesurman taustat alkavat selvitä – pitivät tilannettaan helvetillisenä: ”Elivät mahdollisesti harhaluulon vallassa”

    6. Näytä lisää