Severi

Maastohiihto

Juha Mieto paljastaa, miten hiihtäminen onnistui 40 asteen pakkasessakin – ”Villisti siellä alkoi pärjätä”

Julkaistu: , Päivitetty:

Pakkanen
Päähineeksi ”Mietaa” suosittaa kurikkalaista karvalakkia.
Hiihtäjälegenda Juha Mieto tietää, että pukeutumalla hyvin selviää vaikka millaisesta viimasta ja pakkasesta. Aikoinaan Mieto harjoitteli Muoniossa 40 asteen pakkasessa. Silloin monon päälle laitettiin sukka, jolloin jalatkin pysyivät lämpiminä.

– Villisti siellä alkoi pärjätä, kun alkoi veri kiertää. Se on yksilöllistä, joillakin ääreisverenkierto on voimakkaampaa kuin toisilla. Minulla ei tarvinnut olla aikoinaan hanskojakaan kädessä pakkasella hiihtäessä, kun sain ensin koneen lämpöiseksi, Mieto muistelee.

Karpaasin mukaan on erityisen tärkeää suojata kylmällä hyvin pää, kädet ja jalat. Mieto suosittelee vanhan ajan karvalakkia. Hänelle niitä on kertynyt vuosien varrella useampi kappale.

– Kurikassa oli aikoinaan lakkitehdas, missä tehtiin erimoisia karvalakkeja, jotka eivät ole miksikään menneet. Niissä pysyy pään seutu lämpimänä ja nehän ovat tyylikkäitäkin.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Mieto muistuttaa myös kerrospukeutumisen tärkeydestä.

– Pitää olla välihousut, välipaita ja tuulen pitävät päällysvaatteet. Mieluummin vaikka kahdet sukat päälletysten ja kunnon talvikengät.

Pitää olla välihousut, välipaita ja tuulen pitävät päällysvaatteet.

Käsineiden pitää hiihtäjälegendan mielestä olla riittävän väljät: lapasmallisissa kintaissa sormet saavat lämpöä toisistaan.

– Talvea ajatellen pitäisi olla numeroa suurempi käsine, niin kädet pysyvät lämpöisinä.

Sama sääntö pätee jalkineisiin: niidenkin pitää olla pari numeroa suuremmat, jotta villasukat mahtuvat jalkaan. Miedolla se tarkoittaa 51–52 numeron jalkineita.

– Jos on normaalikengät, joihin ahtaa talvea varten villasukat, varmana palelee jalkoja. Mutta ihmiset tuppaa olemaan sellaisia, että jos on tietyn kokoinen jalkine, se näyttää niin hurjalta, jos ottaa vielä normaalia suuremman kengän.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Mika Salo julkaisi harvinaisen videon F1-tuomarien huoneesta – tämä sinetöi Verstappenin kohtalon Räikköstä vastaan

    2. 2

      Mies antoi 14-vuotiaalle kannabista ja harrasti tämän kanssa seksiä – ei tuomiota seksuaalisesta hyväksikäytöstä

    3. 3

      Maria Veitola laukoo suorat sanat Tomi Metsäkedon Tähdet, tähdet -potkuista – ”Hänellä on selkeä ongelma”

    4. 4

      Max Verstappenilta kova syytös F1-tuomarille: ”Siellä on se yksi idiootti”

    5. 5

      Yksin keskellä yötä ulos jätetyn Sherin, 3, katoaminen saattoi ratketa – pikkulapsen ruumis löytyi siltarummusta Texasissa

    6. 6

      F1-tallin pomot tyrmistyivät tuomarien päätöksestä – ”Kimi Räikkönen ei itsekään ymmärtänyt, miksi hän oli palkintopallilla”

    7. 7

      Jouni Hynynen koki hurjan muodonmuutoksen – ajoi päänsä kaljuksi: tunnistaisitko rokkaria?

    8. 8

      Jamie sai vankilatuomion kosketettuaan toista miestä Dubaissa – muista nämä 4 tärkeää sääntöä Arabiemiirikunnissa vieraillessa

    9. 9

      Räikkösen ja Verstappenin kohutilanteesta iso meteli – nyt puhuu F1-kisatuomari Mika Salo: ”Ei ollut mitään epäilystä”

    10. 10

      Niki Lauda jyrähti Verstappenin ja Räikkösen kohutilanteesta: ”Tyhmemmin ei voi toimia”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Työttömät kieltäytyivät työstä aina samalla selityksellä – teollisuuspohatan vastaveto saikin hakijan leuan loksahtamaan

    2. 2

      Maria Veitola laukoo suorat sanat Tomi Metsäkedon Tähdet, tähdet -potkuista – ”Hänellä on selkeä ongelma”

    3. 3

      Video: Kaikkien aikojen valtavin luonnonilmiö Suomessa – ”Kuin lähestyvän pikajunan kohina”

    4. 4

      Thaimaalaista Marisaa vietiin, kun Pattayan baarikadulla asteli vastaan suomalainen Mauri: ”Olen onnen nainen, kun sain hyvän miehen”

    5. 5

      Räikkönen nousi dramaattisesti palkintokorokkeelle! Hamilton voittoon – IS seurasi Yhdysvaltain GP:tä

    6. 6

      Räikkösen ja Verstappenin kohutilanteesta iso meteli – nyt puhuu F1-kisatuomari Mika Salo: ”Ei ollut mitään epäilystä”

    7. 7

      Leivinuunin ”lisälaite” yllätti pariskunnan – tunnelmallinen lauantai-ilta meni pilalle

    8. 8

      MTV: Janna joutui äkillisesti sairaalahoitoon – jää pois illan Tähdet, tähdet -lähetyksestä

    9. 9

      Ensi viikon lauha sää peruttu – tilalle lunta ja räntää

    10. 10

      Jouni Hynynen koki hurjan muodonmuutoksen – ajoi päänsä kaljuksi: tunnistaisitko rokkaria?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Työttömät kieltäytyivät työstä aina samalla selityksellä – teollisuuspohatan vastaveto saikin hakijan leuan loksahtamaan

    2. 2

      Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

    3. 3

      Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

    4. 4

      Leivinuunin ”lisälaite” yllätti pariskunnan – tunnelmallinen lauantai-ilta meni pilalle

    5. 5

      Thaimaalaista Marisaa vietiin, kun Pattayan baarikadulla asteli vastaan suomalainen Mauri: ”Olen onnen nainen, kun sain hyvän miehen”

    6. 6

      Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

    7. 7

      Näin päättyi Napakymppi-parin Ikaalisten matka – piikki auki, Ville jätti taksit maksamatta: ”Odotin, milloin pääsen pois”

    8. 8

      Nuoren Emman netti-ihastus olikin kaljuuntuva, 53-vuotias kauppias – sen jälkeen tapahtui jotain käsittämätöntä

    9. 9

      Lahdesta löytynyt vainaja edelleen tunnistamatta – poliisi julkaisi poikkeuksellisesti kuvan ruumiista

    10. 10

      Kova väite K-Supermarketin kalatiskin kikasta ja takahuoneen tapahtumista – 22-vuotias Miss Tampere kertoo olevansa yksi kauppiaan uhreista

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Mika Salo julkaisi harvinaisen videon F1-tuomarien huoneesta – tämä sinetöi Verstappenin kohtalon Räikköstä vastaan

    2. 2

      Mies antoi 14-vuotiaalle kannabista ja harrasti tämän kanssa seksiä – ei tuomiota seksuaalisesta hyväksikäytöstä

    3. 3

      Maria Veitola laukoo suorat sanat Tomi Metsäkedon Tähdet, tähdet -potkuista – ”Hänellä on selkeä ongelma”

    4. 4

      Max Verstappenilta kova syytös F1-tuomarille: ”Siellä on se yksi idiootti”

    5. 5

      Yksin keskellä yötä ulos jätetyn Sherin, 3, katoaminen saattoi ratketa – pikkulapsen ruumis löytyi siltarummusta Texasissa

    6. Näytä lisää