Enni, Eine

Maastohiihto

Kerttu Niskanen teki Charlotte Kallan kanssa sopimuksen juuri ennen starttia

Julkaistu:

Tour de Ski
Charlotte Kalla kiitti neljännestä sijastaan yhteistyötä Kerttu Niskasen kanssa.
Charlotte Kalla kukisti Kerttu Niskasen Tour de Skin päätösetapin loppukirissä ja sijoittui kokonaiskisassa neljänneksi. Viides sija on Niskasen paras kiertueella.

Ruotsalainen Kalla paljasti kisan jälkeen sopineensa Niskasen kanssa vuorovedosta. Kaksikko lähti matkaan lähes samaan aikaan.

– Hän tuli luokseni muutama minuutti ennen starttia ja kysyi, tekisimmekö yhteistyötä. Päätimme tehdä niin mäkeen asti, ja oli hienoa saada lyhyitä jaksoja vetoapua, Kalla kertoi SVT:lle.

Taktiikka toimi, sillä takaa tulleet Krista Pärmäkoski ja Anne Kyllönen eivät onnistuneet haastamaan Kallaa ja Niskasta.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Itse loppunousussa työt teki Niskanen, kunnes 200 metriä ennen maalia Kalla spurttasi suomalaisesta ohi.

– Suunnitelmani oli roikkua hänen mukanaan niin pitkään kuin mahdollista. Oloni oli lopussa vahva, ja kun hän näytti väsymyksen merkkejä ja hoiperteli, tunsin että minulla oli etulyöntiasema, Kalla sanoi.

Tour de Skin tuloksia

Tour de Skin viimeinen osakilpailu, naiset, 9 km (v): 1) Therese Johaug Norja 33.14,8, 2) Heidi Weng Norja jäljessä 1.25,9 minuuttia, 3) Elizabeth Stephen Yhdysvallat –1.29,5, 4) Ragnhild Haga Norja –1.36,2, 5) Charlotte Kalla Ruotsi –1.38,1, 6) Kerttu Niskanen –1.43,0, 7) Nathalie Von Siebenthal Sveitsi –1.53,3, 8) Maria Rydqvist Ruotsi –1.58,7, 9) Anne Kyllönen –2.15,7, 10) Stefanie Böhler Saksa –2.26,9,... 12) Krista Pärmäkoski –2.45,1, 13) Laura Mononen –2.47,2,...27) Susanna Saapunki –4.04,6.

Tourin lopputulokset: 1) Johaug 2.40.34,8, 2) Östberg jäljessä 2.20,9 minuuttia, 3) Weng –3.13,9, 4) Kalla –7.45,4, 5) Niskanen –7.52, 6) Haga –8.29,7, 7) Kyllönen –8.46,2, 8) Pärmäkoski –9.13,9, 9) Mononen Suomi –10.53,1, 10) Jessica Diggins Yhdysvallat –11.20,4,... 36) Saapunki –23.05,9.

Maailmancupin pistetilanne: 1) Johaug 1384 pistettä, 2) Östberg 1195, 3) Weng 990, 4) Kalla 766, 5) Niskanen 673, 6) Pärmäkoski 626,... 10) Kyllönen 494,... 14) Mononen 370, 33) Riitta-Liisa Roponen Suomi 91,... 65) Katri Lylynperä Suomi 10,... 77) Saapunki 4.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tätä et taatusti tiennyt kaupan paperipusseista – vinkki, joka saa sinut muuttamaan tapasi

    2. 2

      Suora lähetys juuri nyt: Presidenttiehdokkaat loppukiritentissä – haastajilla viimeiset hetket horjuttaa Niinistöä

    3. 3

      Syyttäjä: Madsen kidutti Kim Wallin kuoliaaksi sukellusveneessä

    4. 4

      Helsinki-Vantaan lottomiljonääri löytyi – 1,2 miljoonan euron voittotosite kulki miehen lompakossa ulkomailla

    5. 5

      AKT ja Rakennusliitto päättivät: Työt seis 2. helmikuuta

    6. 6

      Työpaikkasuhteen seurauksena syntynyt Mirva etsii isäänsä tv-ruudussa – juontajan epäilykset heräsivät, kun miestä ei millään löydy

    7. 7

      Prinsessa Eugenien häistä tulossa kiusallinen tilaisuus Meghanille – kohtaa kirkossa prinssi Harryn ex-rakkaan: naisten välit erittäin viileät

    8. 8

      Kuka on terävin presidenttiehdokas IS:n ja HS:n vaalitentissä? Lue kommentoivaa seurantaa hetki hetkeltä

    9. 9

      Nainen ajoi lapsen päälle suojatiellä Vantaalla: ”Erityisen vaarallista, jos ohittaa pysähtyneen auton pysähtymättä”

    10. 10

      Tällainen oli Ismo Leikolan keikka Conan O’Brienin show’ssa – vitsaili kielivaikeuksista: ”Takapuoli on englannin vaikein sana”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Erityisen intiimi ja harvinainen sairaus koettelee Mikaa, 40: Vaikeuttaa seksielämää ja aiheuttaa häpeää

    2. 2

      Työpaikkasuhteen seurauksena syntynyt Mirva etsii isäänsä tv-ruudussa – juontajan epäilykset heräsivät, kun miestä ei millään löydy

    3. 3

      Turkulainen Petteri kuvasi huoltomiehen hulvattoman asennusmokan – some ratkesi nauruun: ”Urakkahomma varmaan painanut päälle”

    4. 4

      Bill Gatesin 21-vuotias tytär elää hillitöntä luksuselämää – isä ei jätä tyttärelleen miljardiperintöä: ”En aio haudata lapsiani rahaan”

    5. 5

      Tällainen on ollut Jari Sillanpään kaksoiselämä

    6. 6

      Seurakunta remontoi Teemu Laajasalon tulevaa virka-asuntoa 100 000 eurolla

    7. 7

      Sometähti kärkkyi ilmaista majoitusta – hotelliomistajan raivopäinen reaktio johti käsittämättömään selkkaukseen: julkinen nolaus

    8. 8

      Alaskan rannikolla erittäin voimakas maanjäristys: ”Vaarallinen tsunami on mahdollinen tai jo tapahtumassa”

    9. 9

      Syyttäjä: Madsen kidutti Kim Wallin kuoliaaksi sukellusveneessä

    10. 10

      Nokkela autoilija voi säästää yhden katsastuskerran – uusi laki voimaan pian

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Perheenisä Matti tienaa yli 100 000 € vuodessa, mutta rahat eivät meinaa riittää elämiseen – paljastaa nyt, mihin kovatuloisen rahat menevät

    2. 2

      Radiojuontajaa odotti pankkiautomaatilla muhkea yllätys – edellisen asiakkaan kuitti löi ällikällä

    3. 3

      Kun Teemu syntyi, isä otti hatkat: sai selityksen 18 vuoden jälkeen Kadonneen jäljillä -sarjassa – Näin kävi, kun kamerat sammuivat

    4. 4

      Näin näännytetty 17-vuotias pakeni ikkunan kautta vanhempiensa kidutusta ja pelasti 12 sisarustaan – keksi kännykän hätäkikan, poliisi ylistää

    5. 5

      Puoliso joutui potkaisemaan alaikäistä tyttöä nuollutta viiden lapsen isää

    6. 6

      Näin Jari Sillanpää kertoi poliisille huumeiden käytöstä – lue kuulustelu sanasta sanaan: ”Nautin polttamalla amfetamiinia”

    7. 7

      Ylen juontaja haki asuntolainaa Nordeasta, virkailija kehotti palaamaan kotimaahan – näin vastaa pankki

    8. 8

      Nelihenkinen perhe löytyi kuolleena Ruotsissa – vanhempien allekirjoittama kirje paljasti järkyttävän motiivin

    9. 9

      Isän karmiva aavistus osui oikeaan: Päätti toimia vastoin poliisin ohjeita ja löysi poikansa viime hetkellä

    10. 10

      Ilmatieteen laitoksen meteorologilta synkkä ennustus: ”Torstaina ihmiset heräävät siihen totuuteen”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tätä et taatusti tiennyt kaupan paperipusseista – vinkki, joka saa sinut muuttamaan tapasi

    2. 2

      Suora lähetys juuri nyt: Presidenttiehdokkaat loppukiritentissä – haastajilla viimeiset hetket horjuttaa Niinistöä

    3. 3

      Syyttäjä: Madsen kidutti Kim Wallin kuoliaaksi sukellusveneessä

    4. 4

      Helsinki-Vantaan lottomiljonääri löytyi – 1,2 miljoonan euron voittotosite kulki miehen lompakossa ulkomailla

    5. 5

      AKT ja Rakennusliitto päättivät: Työt seis 2. helmikuuta

    6. Näytä lisää