Jari, Jalmari

Maastohiihto

Jälleen sairastunut Iivo Niskanen: ”Olen ollut koko maajoukkueen terveimpiä urheilijoita”

Julkaistu:

HIIHTO
Olympiavoittaja terve koko harjoituskauden, ongelmat alkoivat vasta, kun kilpailutkin.
Kun muu hiihdon A-maajoukkue valmistautuu Italian Livignossa Toblachin ensi viikonlopun maailmancupiin, olympiavoittaja Iivo Niskanen vastasi köhäisenä puhelimeen kotonaan Kuopiossa. Häneltä jäi sairastelun takia väliin jo Lillehammerin maailmancup toissa viikonloppuna, ja Davosin 30 kilometrin kilpailun mies joutui lauantaina keskeyttämään. Edessä oli kotimatka.

Sairastelukierteen poikanen on saanut hiihtoväen huolestumaan, sillä nuorempana Niskanen tunnettiin nimenomaan siitä, että hän kesän erinomaisen harjoituskauden jälkeen saattoi sairastella jopa koko syksyn, mikä söi tuloksenteon mahdollisuudet. Sotshin olympiakisojen huippukuntoonkin nuorukainen joutui kaivamaan itsensä syvästä kuopasta toissa talvena.

Viime kaudella Niskanen sairastui kesken Tour de Skin ja joutui matkustamaan kotiin. Falunin MM-kisoissa häneltä jäi sairastumisen takia väliin 50 kilometrin kilpailu helmi-maaliskuun taitteessa.

– Ymmärrän kysymykset, mutta muistutan, että Falunin ja ennen Lillehammeria iskeneen flunssan välillä en ole ollut kertaakaan kipeänä. Olen ollut koko A-maajoukkueen terveimpiä urheilijoita. Tietysti olisin halunnut hiihtää Toblachissa, kun tarjolla on mielimatka eli 15 kilometrin väliaikalähtö perinteisellä, Niskanen kertoi tiistaina.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Juuri tällä matkalla ja Toblachissa Niskanen rymisteli kansainväliselle huipulle, kun sijoittui Sotshin olympiakisojen alla maailmancupin osakilpailussa 8:nneksi.

Pohjoissavolainen sanoo, ettei ole laiminlyönyt maajoukkueen terveydenhoito-ohjeita. Hän otti myös influenssarokotteen, josta osa urheilijoista kieltäytyi loppuvuodesta 2014.

– Sen ottivat täksi kaudeksi maajoukkue ja tukihenkilöstö lähes 100-prosenttisesti. Tämänvuotisen version antama influenssasuoja näyttää olevan parempi kuin viimevuotisen version. Kaikkia sairauksia influenssarokote ei kuitenkaan torju, sanoo maajoukkueen lääkäri Maarit Valtonen.

– Olen sairastunut ihan perusflunssaan. Joko sama tauti on jyllännyt koko ajan tai sitten sairastan jo toista. En ota mitään peikkoa tästä, tilanne on joka tapauksessa parempi kuin aiemmilla kausilla ja kisoja valtavasti jäljellä. Tämä ei ole vielä mikään sairastelukierre, Niskanen kertoi.

Hän uskoo pystyvänsä harjoittelemaan Kuopion laduilla loppuviikosta ja valmistautuu lähtemään joulun jälkeen Tour de Skille.

– Se on kauden päätavoite Holmenkollenin 50 kilometrin ohella.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Eteläisellä Tyynellämerellä erittäin voimakas maanjäristys – tsunamiaaltoja havaittu

    2. 2

      Maapallon pyöriminen hidastuu – tutkijat arvioivat, että vuonna 2018 tapahtuu rajuja maanjäristyksiä

    3. 3

      Selena Gomez räväytti platinablondina nahkaminimekossa – katso kuvat AMA-gaalan upeimmista ja oudoimmista puvuista

    4. 4

      188-senttinen sairaanhoitajaopiskelija ei kelvannut muotialalle – sai tylyä palautetta vartalostaan: työskentelee nyt alusvaatemallina

    5. 5

      Trump pelasti maanmiehensä vankilalta Kiinassa – omaisen lausunto johti presidentin käsittämättömään ärähdykseen

    6. 6

      Lentokone lähti rajuun nousuun kesken laskeutumisen Helsinki-Vantaalle – matkustajat hämmästyivät

    7. 7

      Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

    8. 8

      57-vuotias Matti ei ole seurustellut koskaan: ”Jos sattuisi tulemaan vastaan vähään tyytyväinen ihminen, en panisi vastaan”

    9. 9

      Platinahymy! Kuningashuone julkaisi lisää 70-vuotishääpäiväkuvia kuningatar Elisabetista, 91, ja prinssi Philipistä, 96

    10. 10

      Tv-katsojat pöyristyivät: Mr. Lordi lipoi Laura Frimanin korvaa Tähdet, tähdet -lähetyksessä – ”Naisia ei nuolla luvatta”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

    2. 2

      Lentokone lähti rajuun nousuun kesken laskeutumisen Helsinki-Vantaalle – matkustajat hämmästyivät

    3. 3

      57-vuotias Matti ei ole seurustellut koskaan: ”Jos sattuisi tulemaan vastaan vähään tyytyväinen ihminen, en panisi vastaan”

    4. 4

      Titanic-elokuvan poistettu kohtaus paljastaa elokuvan entistä surullisemman lopun – ”Harmi, että nämä leikattiin pois”

    5. 5

      Korsut olivat jatkosodassa seksin peruskouluja – saksalaisten tekniikoita kadehdittiin

    6. 6

      Rallikatsojilta järjetöntä toimintaa Latvalan ja Rovanperän edessä – tällaista idioottimaisuutta ei ole ennen nähty

    7. 7

      Talo Thaimaassa ja citykämppä Espanjassa: Annika, 63, kertoo, miten Lahti vaihtui halpaan elämiseen auringossa

    8. 8

      Moni suomalainen pilaa salaattinsa – tärkeä yksityiskohta unohtuu usein

    9. 9

      Janne Katajan pikkujouluesitys meni täysin mönkään – Niina Lahtinen jäi noloon kiipeliin: ”Hän makasi siellä ilmassa leijumassa”

    10. 10

      Maapallon pyöriminen hidastuu – tutkijat arvioivat, että vuonna 2018 tapahtuu rajuja maanjäristyksiä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Isänsä leikkipuistossa puukottama kolmi­vuotias kuoli – poliisi joutui pysäyttämään väkivallanteon voimakeinoin

    2. 2

      Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

    3. 3

      Yleisö häkeltyi: Sihteeri Katja kertoi seksielämästään tv-ruudussa – paukautti totuuden Napakympissä

    4. 4

      Kahden viikon päästä ei enää selviä sakoilla – huolimatonta autoilijaa uhkaa vähintään tonnin lisävero

    5. 5

      Frederik palasi matkoilta kotiin ja purskahti itkuun – avovaimo oli pakannut tavaransa ja lähtenyt

    6. 6

      Porvoon puukotusmurhasta epäillyn veli varoitti surmatun 3-vuotiaan äitiä: Vaihda lukot

    7. 7

      Mitä sinä näet kuvassa? 1800-luvulla maalattu teos häkellyttää – naisen kädessä on tutunnäköinen esine

    8. 8

      Juho muutti Puolaan töihin palvelemaan suomalaisia – ”Muistan yllättyneeni katsoessani ensimmäistä palkkakuittia”

    9. 9

      6 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat juomasta maitoa

    10. 10

      Nuoren naisen pyörätuoli horjahti bussin ovella kohtalokkain seurauksin – kuskin reaktio tyrmistytti

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Eteläisellä Tyynellämerellä erittäin voimakas maanjäristys – tsunamiaaltoja havaittu

    2. 2

      Maapallon pyöriminen hidastuu – tutkijat arvioivat, että vuonna 2018 tapahtuu rajuja maanjäristyksiä

    3. 3

      Selena Gomez räväytti platinablondina nahkaminimekossa – katso kuvat AMA-gaalan upeimmista ja oudoimmista puvuista

    4. 4

      188-senttinen sairaanhoitajaopiskelija ei kelvannut muotialalle – sai tylyä palautetta vartalostaan: työskentelee nyt alusvaatemallina

    5. 5

      Trump pelasti maanmiehensä vankilalta Kiinassa – omaisen lausunto johti presidentin käsittämättömään ärähdykseen

    6. Näytä lisää