Lempi

Maastohiihto

Näin paljon dopinghiihtäjä on lyhentänyt sakkoaan – hiihtopomo odottaa ensi vuoteen

Julkaistu:

maastohiihto
Pienituloinen Tero Similä ei ole lyhentänyt lantillakaan 40 000 euron sakkoaan dopingrikkomuksesta.
Keväällä 2014 veridopingista kärähtäneellä Tero Similällä on ollut nyt vuosi ja kuukausi aikaa lyhentää sakkoaan Hiihtoliitolle. Similälle langetettiin viime vuoden lokakuussa 40 000 euron sakko Hiihtoliiton urheilijasopimuksen dopinginkäyttöä koskevan pykälän rikkomisesta. Summa olisi voinut olla maksimissaan 100 000 euroa, mutta sitä soviteltiin mm. Similän pienituloisuuden takia. Lokakuussa 2014 käytössä olleeseen tuoreimpaan (2012) valtionverotukseen Similä oli sivakoinut 3 602 euron verotettavat vuosiansiot.

– Hän ei ole lyhentänyt ollenkaan sakkoaan, kertoo Hiihtoliiton toiminnanjohtaja Mika Kulmala.

Liiton odottava kanta ja haluttomuus aloittaa esimerkiksi perintätoimet liittyvät siihen, että Similälle on haluttu antaa tilaisuus ensin ansaita rahaa.

– Hänhän oli hyvin pienituloinen, mutta on sittemmin ollut ihan normaaleissa ansiotöissä urheiluvälinekaupassa. Tilannetta katsotaan uudestaan ensi vuonna, Kulmala sanoo.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Toiminnanjohtaja ei osaa sanoa, vaaditaanko Similää maksamaan koko sakkosumma ja missä aikataulussa.

– Se ei ole pelkästään minusta kiinni.

Similän kilpailukielto loppuu 27. huhtikuuta ensi keväänä. Hän kaavailee IS:n tietojen mukaan tosimielistä paluuta kehiin Lahden MM-kaudeksi 2016-17.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tangoprinssi Dimitri Sjöberg kuoli vain 37-vuotiaana – ”Hänen äänessään oli lämpöä ja kaipaus”

    2. 2

      Uusi käänne Trumpin Venäjä-tutkinnassa – ex-neuvonantaja saattaa hypätä syyttäjän kelkkaan

    3. 3

      Aku Hirviniemi sai keskellä yötä viestin ex-puolisoltaan Niina Lahtiselta – ”Alkaako vanha suola janottaa?”

    4. 4

      Länsimetro maksoi 1,2 miljardia – kuljettajat valittavat vessojen puutetta: ”Voiko tällaista oikeasti tapahtua? ”

    5. 5

      Huumorirooleistaan tunnetun Jim Carreyn jättipaljastus – kamppaillut vaikean sairauden kanssa jo vuosia

    6. 6

      Napakympin Marko valitsi Neiti A:n – yhteiselle matkalle lähtikin Neiti B: ”Ei tarvinnut kuunnella naputusta”

    7. 7

      Tarkkaile tätä! Pieni merkki kertoo, onko kotonasi sisäilmaongelmia

    8. 8

      5 pahaa mokaa Kroatiassa – lämmöstä sekoavan Suomi-turistin lempipuuhasta 700 euron sakko

    9. 9

      Euroopassa syntyi harvinainen hirmumyrsky – ”medikaani” runteli Kreikkaa

    10. 10

      Elina, 33, muutti Oulusta Italiaan ja huomasi ison eron työmoraalissa: ”Suomessa se on juuri toisin päin”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Elina, 33, muutti Oulusta Italiaan ja huomasi ison eron työmoraalissa: ”Suomessa se on juuri toisin päin”

    2. 2

      Aku Hirviniemi sai keskellä yötä viestin ex-puolisoltaan Niina Lahtiselta – ”Alkaako vanha suola janottaa?”

    3. 3

      Snackyn ex-johtaja: Näin vauhtisokeus tuhosi hampurilaisketjun – ”Täysin posketonta touhua”

    4. 4

      Jo kahdeksas lapsi menehtyi – Ikea uusi suosittua lipastoa koskevan varoituksensa

    5. 5

      Valepoliisit kyttäävät nyt tietyn nimisiä ihmisiä – kuulutko joukkoon?

    6. 6

      Tarkkaile tätä! Pieni merkki kertoo, onko kotonasi sisäilmaongelmia

    7. 7

      Syksyn rajuin lumimyrsky iski Suomeen – näin myräkkä etenee tunti tunnilta

    8. 8

      Norjan kruununprinsessa Mette-Marit kärsii kristallitaudista – joutuu perumaan tehtäviään

    9. 9

      Katso, kuinka monella suomalaisella on sama sukunimi kuin sinulla

    10. 10

      Ruotsalaiselta yleisurheilun Euroopan mestarilta pysäyttävä väite: joukkuetoveri raiskasi Helsingin yössä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

    2. 2

      Raskasta joulua -konsertti osoittautui raskaaksi pettymykseksi Oulussa – kuulijat raivoissaan: ”Nyt on rahastuksen makua!”

    3. 3

      Katso, kuinka monella suomalaisella on sama sukunimi kuin sinulla

    4. 4

      Kuvassa näkyvän pysähtyneen henkilöauton kuljettaja, soita heti poliisille

    5. 5

      Elina, 33, muutti Oulusta Italiaan ja huomasi ison eron työmoraalissa: ”Suomessa se on juuri toisin päin”

    6. 6

      Aku Hirviniemi sai keskellä yötä viestin ex-puolisoltaan Niina Lahtiselta – ”Alkaako vanha suola janottaa?”

    7. 7

      10 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat syömästä leipää

    8. 8

      Lentokone lähti rajuun nousuun kesken laskeutumisen Helsinki-Vantaalle – matkustajat hämmästyivät

    9. 9

      Kenen Suomi-julkkiksen kanssa olet samanpituinen? Tarkista yli 150 nimen listasta

    10. 10

      Turkkilaisnaisen, 71, uskomattoman nuorekas ulkonäkö lyö ällikällä – kauneuden salaisuus kebab

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tangoprinssi Dimitri Sjöberg kuoli vain 37-vuotiaana – ”Hänen äänessään oli lämpöä ja kaipaus”

    2. 2

      Uusi käänne Trumpin Venäjä-tutkinnassa – ex-neuvonantaja saattaa hypätä syyttäjän kelkkaan

    3. 3

      Aku Hirviniemi sai keskellä yötä viestin ex-puolisoltaan Niina Lahtiselta – ”Alkaako vanha suola janottaa?”

    4. 4

      Länsimetro maksoi 1,2 miljardia – kuljettajat valittavat vessojen puutetta: ”Voiko tällaista oikeasti tapahtua? ”

    5. 5

      Huumorirooleistaan tunnetun Jim Carreyn jättipaljastus – kamppaillut vaikean sairauden kanssa jo vuosia

    6. Näytä lisää