Heikki, Henna

Maastohiihto

Suomalainen sprinttiekspertti muutti voimaharjoitteluaan – hyvästit selkävaivoille

Julkaistu:

Maastohiihto
Sprinttimies haluaa kehittyä yleishiihtäjänä.
Keskivartalon lihasvoiman reipas parantaminen on hiihtäjä Martti Jylhän lääke aiempia kisakausia haitanneiden selkävaivojen selättämiseen. Jylhällä on synnynnäinen selkävaiva, mutta viime kevätlumilla Salpausselällä hän lupasi hoitaa selän sellaiseen kuntoon, ettei se vaivaa enää loppu-uran aikana.

– Yhtään harjoitusta ei ole tarvinnut jättää kesken tai tekemättä selän takia, Jylhä kertoi perjantaina maajoukkueen tiedotustilaisuudessa Helsingissä.

Jylhän mukaan etenkin voimaharjoittelun laatu on parantunut aiemmasta.

– Olen mennyt lihasryhmittäin, ettei esimerkiksi juoksemalla tehdyn tehoharjoituksen jälkeen kuormittaisi jalkoja.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

– Kun tekee tunnin ja vartin muun harjoittelun ohessa keskivartalon voimaa, se on helppo tapa nostaa harjoitusmääriä, Jylhä selvitti.

Arvokisaton kilpailukausi antaa vapautta isoillekin muutoksille. Jylhä, 28, on harjoitellut kesällä noin sata tuntia kuukaudessa.

– Harjoittelukunto nousi kesällä nopeammin kuin koskaan ennen. Määräharjoittelun kautta on tullut matkavauhdin helppous. Myös jaksaminen kilpailuvauhdissa on parantunut, Jylhä ennakoi.

Taito ei auta lotossa

Jylhä haluaa kehittyä yleishiihtäjänä, mutta parhaiten hänet tunnetaan sprinttimiehenä. Tähtäin on jo vuoden 2017 MM-hiihdoissa. Lahdessa sprintti hiihdetään vapaalla hiihtotavalla, jolla Jylhä on yltänyt parhaaseen maailmancup-sijoitukseensa, toiseksi.

Suomalaishiihtäjät pääsivät kesällä kertomaan Lahden MM-isännille toiveitaan maailmanmestaruuskisojen sprinttiladusta. Viime talven maailmancup-kisan tapaisia kolarointeja Jylhä ei halua arvokisoihin, vaikka onkin itse taitava suksilla.

– Jos rata on lottoa, ei auta, vaikka olisit kuinka taitava tahansa.

– Urheilijan näkökulmasta toivoisin, että se, joka on parhaassa kunnossa, voittaa varmasti. Nykyisellä Lahden sprinttiradalla on sattuman vara, Jylhä sanoi.

Hänen mielestään arvokisaradan ei välttämättä tarvitse olla kauden raskain sprinttilatu, vaan se voisi olla nopeatempoinen latu, jossa hiihtäjät ovat mahdollisimman paljon yleisön näkyvillä.

– Toivottavasti rata on viihdyttävä myös katsojille, Jylhä sanoi.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Nelihenkinen perhe löytyi kuolleena Ruotsissa – vanhempien allekirjoittama kirje paljasti järkyttävän motiivin

    2. 2

      Las Palmasin lentokaaos: Ilmasilta Ouluun häämöttää – matkassa yksi mutka

    3. 3

      Jari Sillanpään kodista löytyi nestepusseja – poliisi hämmästyi käyttösyystä: ”En ole koskaan kuullut tällaisesta”

    4. 4

      Menikö tuttu hieroja liian pitkälle? 47-vuotiasta miestä syytetään naisasiakkaan seksuaalisesta ahdistelusta

    5. 5

      Uusi pakastepizza sai legendan maineen, mutta monessa Lidlissä ovat vastassa vain tyhjät laarit: ”Nähty täällä”, ihmiset vinkkaavat toisilleen

    6. 6

      Apu: Nina Mikkonen isoon leikkaukseen – ”Leikkauspäivänä tulee kuluneeksi tasan vuosi Timo T. A:n kuolemasta”

    7. 7

      Kotiporno ja 4 muuta seksiasiaa, jotka lyövät asiantuntijan mukaan tänä vuonna kunnolla läpi

    8. 8

      Meghan Markle rikkoi räikeästi protokollaa kouluvierailulla – teki kuninkaallisilta tiukasti kielletyn eleen

    9. 9

      Muistatko vielä Maxi-Marketin ja Elannon myymälät? Nostalgiset kuvat vievät arkeen vuosien taakse

    10. 10

      8 liian yleistä alusvaatemokaa, joihin sinäkin olet luultavasti sortunut

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Meghan Markle rikkoi räikeästi protokollaa kouluvierailulla – teki kuninkaallisilta tiukasti kielletyn eleen

    2. 2

      Järisyttävän elämänmuutoksen tehnyt Ringa Ropo saapui Urheilugaalaan ensi kertaa uuden rakkaansa kanssa – pari hehkui onnea punaisella matolla

    3. 3

      Näin Jari Sillanpää kertoi poliisille huumeiden käytöstä – lue kuulustelu sanasta sanaan: ”Nautin polttamalla amfetamiinia”

    4. 4

      Pikkulapsi sairaalaan Las Palmasin lentohelvetistä – kapinoivat matkustajat vaativat tavaroitaan lentokoneesta

    5. 5

      Espoosta paljastui järkyttävä suhdehelvetti: Oma mies hakkasi naista vuosien ajan joka viikko ja raiskasi kerran kuussa

    6. 6

      Alma Median tutkimus: Sauli Niinistön kannatus on pudonnut selvästi

    7. 7

      Mitä kuuluu Poliisiopisto-elokuvien tähdille? Näin heille kävi 80-luvun hittielokuvien jälkeen: lääkeyliannostus, traaginen kuolema...

    8. 8

      ”Lapset oksentavat, vanhukset pyörtyvät” – Las Palmasissa 36 tuntia odottanut Olli-Pekka haukkuu matkanjärjestäjän

    9. 9

      Uusi pakastepizza sai legendan maineen, mutta monessa Lidlissä ovat vastassa vain tyhjät laarit: ”Nähty täällä”, ihmiset vinkkaavat toisilleen

    10. 10

      Perheenäiti päätti viimein lopettaa alkoholistimiehensä hyysäämisen: ”Kaksi meistä kolmesta selvisi”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Äiti aavisti pahaa, kun Sanna-Marin Facebook-kuva oli vaihtunut yöllä – kodista paljastui kauhein mahdollinen painajainen

    2. 2

      Kun Teemu syntyi, isä otti hatkat: sai selityksen 18 vuoden jälkeen Kadonneen jäljillä -sarjassa – Näin kävi, kun kamerat sammuivat

    3. 3

      Näin näännytetty 17-vuotias pakeni ikkunan kautta vanhempiensa kidutusta ja pelasti 12 sisarustaan – keksi kännykän hätäkikan, poliisi ylistää

    4. 4

      Tällaisia ovat vanhempien naisten seksimatkat Gambiassa – nuoret ”rantapojat” tarjoavat seuraa häkellyttävän aktiivisesti

    5. 5

      Autoilija ajoi ikkunat huurussa ABC-asemalle, eikä poliisi ”ollut 20 vuoden aikana nähnyt yhtä tyhmää miestä”

    6. 6

      Isän karmiva aavistus osui oikeaan: Päätti toimia vastoin poliisin ohjeita ja löysi poikansa viime hetkellä

    7. 7

      Anna-Leena Härkönen ärsyyntyi Teneriffan-lennollaan rasittavasta ilmiöstä koneen vessajonossa – oletko huomannut tällaista käytöstä?

    8. 8

      Palkittu muusikko kävi käsiksi ja roikkui juontajan rinnuksissa – haukkui gaalassa Ylen, helsinkiläiset ja Lilli Paasikiven

    9. 9

      Hugh Hefnerin leski Crystal, 31, palasi julkisuuteen täysin muuttuneena – povipommityyli on nyt historiaa: elelee elatusmaksuilla

    10. 10

      13 sisarusta löydettiin kammottavista oloista kotoaan Yhdysvalloissa – vanhemmille syytteet kidutuksesta

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Nelihenkinen perhe löytyi kuolleena Ruotsissa – vanhempien allekirjoittama kirje paljasti järkyttävän motiivin

    2. 2

      Las Palmasin lentokaaos: Ilmasilta Ouluun häämöttää – matkassa yksi mutka

    3. 3

      Jari Sillanpään kodista löytyi nestepusseja – poliisi hämmästyi käyttösyystä: ”En ole koskaan kuullut tällaisesta”

    4. 4

      Menikö tuttu hieroja liian pitkälle? 47-vuotiasta miestä syytetään naisasiakkaan seksuaalisesta ahdistelusta

    5. 5

      Uusi pakastepizza sai legendan maineen, mutta monessa Lidlissä ovat vastassa vain tyhjät laarit: ”Nähty täällä”, ihmiset vinkkaavat toisilleen

    6. Näytä lisää