Satu, Luukas

Maastohiihto

Olympiavoittaja Niskanen: Minua valokuvattiin dopingkäryn varalta

Julkaistu: , Päivitetty:

Iivo Niskanen nousi viime talvena maastohiihdon eliittiin.
Suomalaishiihtäjän läpimurto huipulle tapahtui tämän vuoden alussa nopeasti. Ennen tammikuuta hänen paras sijoituksensa maailmancupin kisassa oli ruotsalaislehti Expressenin mukaan 40:s.

Tammikuun lopussa Niskanen voitti nuorten MM-kultaa. Helmikuussa käydyissä Sotshin olympialaisissa hän sijoittui ensin neljänneksi 15 kilometrillä ja voitti sen jälkeen olympiakultaa parisprintissä Sami Jauhojärven kanssa.

Niskasen nopea nousu huipulle herätti joissakin ihmetystä ja epäilyjä. Urheilusanomat kertoi Sotshin olympialaisten aikaan nettisivuillaan, että eräs pohjoismaalainen lehti kuvautti Niskasen, kun tämä kävelemässä dopingtestiin.

- Luin jälkeenpäin suomalaisesta lehdestä, että kuvaajat ottivat minusta valokuvia, kun menin dopingtestiin jo 15 kilometrin kisan jälkeen. Siksi, että se kuva olisi hyvä olla olemassa, jos käryän, Niskanen sanoi Expressenin haastattelussa.

Haastattelussa Niskaselta kysyttiin myös, miltä tuosta asiasta lukeminen hänestä tuntui.

- Surulliselta, olympiavoittaja vastasi.

Hiihdon maailmancupin kausi alkaa Rukalla marraskuun lopussa.

Edit klo 20.47: Lisätty, että Urheilusanomat kertoi Niskasen valokuvaamisesta olympialaisten aikaan.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

    2. 2

      Venäläisministeri ehdotti sianlihan vientiä muslimimaahan – Putin purskahti nauruun: ”No ei tosiaankaan”

    3. 3

      Elvis Presleyn harvoin julkisuudessa nähdyt kaksos-lapsenlapset ihastuttivat – poseerasivat äidin rinnalla suloisina

    4. 4

      Hollywoodin supertähti teki shokkipaljastuksen – naismoguli nöyryytti kaunotarta kulisseissa järkyttävällä tavalla

    5. 5

      Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

    6. 6

      Olli Turusella, 33, on yli 30 sijoitusasuntoa ja velkaa yli miljoona euroa

    7. 7

      Italialaisessa ja suomalaisessa Fantassa kaksi selkeää eroa – valmistaja paljastaa taustat

    8. 8

      Katsojat pettyivät Ensitreffit alttarilla -parin riitaisaan suhteeseen – ohjelman asiantuntija purkautui yllättäen somessa: ”We failed”

    9. 9

      Kiinan lähivuosien merkittävin tapahtuma alkaa: 4 asiaa, joita kannattaa seurata – pilaako Pohjois-Korea juhlatunnelman?

    10. 10

      Oikeus jäädytti Trumpin uusimman version maahantulokiellosta vain tunteja ennen kuin sen piti tulla voimaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

    2. 2

      Mikolle, 27, jää Kelan rahoista käteen 480 e / kk, ei halua töihin – ”Juon, luen ja keilaan”

    3. 3

      Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

    4. 4

      Windowsin jättipäivitys tulee tällä viikolla: Näin suojaudut

    5. 5

      Olli Turusella, 33, on yli 30 sijoitusasuntoa ja velkaa yli miljoona euroa

    6. 6

      Radiojuontaja Jenni Alexandrova kertoi rehellisesti kokemastaan seksuaalisesta häirinnästä – ”Kyllä tuohon työmies tarpeensa tekisi”

    7. 7

      Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

    8. 8

      Nainen jäi oman autonsa alle ja kuoli – yritti pysäyttää mäessä valuvan ajoneuvon Sipoossa

    9. 9

      Jane voitti lotossa jättipotin 17-vuotiaana – tuhlasi rahat rintoihin ja peppuun: Jakaa netissä kuvia ylpeänä

    10. 10

      Muumiprostituoidut tulivat Tampereelle

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

    2. 2

      Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

    3. 3

      Onko tässä erikoisin hääkuva ikinä? Kreikkalaiskappeli kielsi ulkomaalaisparien häät rivon kuvan seurauksena

    4. 4

      Aku Hirviniemi katosi vuosi sitten äkisti julkisuudesta – nyt hän kertoo, mitä silloin tapahtui: ”Tuijotin vain tyhjyyteen”

    5. 5

      Jopa miljoonia uhreja – kävitkö vuoden sisällä suositulla pornosivustoilla?

    6. 6

      Tällaisen elämän miljardööri Niklas Herlin eli – muistokirjoitus

    7. 7

      Madonnaa, 59, syytetään räikeästä kuvanmuokkauksesta – tuoreet kuvat kertovat totuuden: ”Tämä on jo noloa”

    8. 8

      Matti Ahde kertoo sairaudestaan ja yhä jatkuvista hoidoista – ”Tilanne on vakava”

    9. 9

      Niklas Herlin on kuollut

    10. 10

      Jymy-yllätys: Maajussi-Heikin morsianehdokas jättää sarjan – paljastaa painavan salaisuutensa

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

    2. 2

      Venäläisministeri ehdotti sianlihan vientiä muslimimaahan – Putin purskahti nauruun: ”No ei tosiaankaan”

    3. 3

      Elvis Presleyn harvoin julkisuudessa nähdyt kaksos-lapsenlapset ihastuttivat – poseerasivat äidin rinnalla suloisina

    4. 4

      Hollywoodin supertähti teki shokkipaljastuksen – naismoguli nöyryytti kaunotarta kulisseissa järkyttävällä tavalla

    5. 5

      Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

    6. Näytä lisää