Kauno, Kasperi

Maastohiihto

Anne Kyllönen osoitti kuntonsa - kultaa kympillä

Julkaistu:

HIIHTO
Anne Kyllönen oli tänäänkin kiireisin naishiihtäjä Vantaan Hakunilan SM-laduilla, mutta päivän kakkoseksi hiihtäneellä Aino-Kaisa Saarisella oli kisan jälkeen kovimmat menohalut. Saarinen kiirehti haastattelutilaisuudesta ja verryttelystä Helsingin keskustaan shoppailemaan.
Saarinen oli torstain ostosreissullaan nähnyt kaupungilla vyön, joka sopisi hyvin hänen farkkuhaalariensa kanssa. Toissapäivänä se jäi ostamatta, mutta tänään oli pakottava tarve päästä kaupoille.

Kyllösen mukaan muut naishiihtäjät eivät pysy Saarisen mukana ostosreissuilla. Kun itse on ehtinyt vasta ensimmäiseen kauppaan, "Aikku" on jo kymmenennessä liikkeessä.

Kyllönen voitti eilisen sprintin jatkoksi tänään kymmenen kilometriä perinteisellä hiihtotavalla. Mestaruus oli hänen uransa kuudes.

Hänen menestysreseptinsä oli rento hiihto, jossa piti jättää loppumatkalle vauhdin kiristämisen varaa. Sekuntitaistelu kääntyikin Kyllösen eduksi, sillä väliajoissa johtanut Saarinen taipui hopealle 5,6 sekunnin erolla.

Kolmanneksi hiihtänyt Kerttu Niskanen jäi Kyllösen vauhdista 39,9 sekuntia. Krista Lähteenmäki oli kisan neljäs, jo yli minuutin päässä kärjestä.

Jos ihmeitä ei satu, sama nelikko hiihtää kympin myös Sotshin olympialaduilla.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Näin päättyi Napakymppi-parin Ikaalisten matka – piikki auki, Ville jätti taksit maksamatta: ”Odotin, milloin pääsen pois”

    2. 2

      Moskovan ex-lähettiläs Himanen: Suomen haettava Natoon pian – ja ilman kansanäänestystä

    3. 3

      Kimi Räikköseltä tiukka vastaus toimittajalle: ”En tiedä, mistä puhutte”

    4. 4

      Kommentti: Pitäisikö ”työn välttelijöiltä” viedä tuet? Ei mitään hyötyä

    5. 5

      Pohjois-Korealta uusi varoitus Yhdysvalloille oudossa kirjeessä: ”Äärimmäinen uhkaus tuhota koko maailma”

    6. 6

      Kahdeksan auton ketjukolari liukkaalla Kolmostiellä – heittelehtinyt auto törmäsi muihin autoihin

    7. 7

      British Airways pyysi anteeksi – koneessa ällöttävä yllätys, nukkuville matkustajille puremia

    8. 8

      40 vuotta Lynyrd Skynyrd -yhtyeen tuhoisasta lentoturmasta – näin kaikki tapahtui

    9. 9

      Projektipäällikkö petkutti Kirkon ulkomaanapua – sai perusteettomilla laskuilla 75 000 euroa

    10. 10

      Helsingin Kaivopuiston edustalta löytyi miehen ruumis

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näin päättyi Napakymppi-parin Ikaalisten matka – piikki auki, Ville jätti taksit maksamatta: ”Odotin, milloin pääsen pois”

    2. 2

      Törkyvideolla esiintyvä Niki Juusela pettyi raskaasti ystäväporukkaansa – ”Luottamus on katkennut”

    3. 3

      Härski video leviää – Niki Juusela pilkkaa Juhani Tammista sukuelin kädessään

    4. 4

      Aku Hirviniemi puhuu hänen ja Niina Lahtisen erosta – tyttären sanat merkitsivät paljon

    5. 5

      Presidentti Niinistö ärähti ideologisesti työttömille: ”Se, että asiaa mainostetaan...”

    6. 6

      Uutuuskirja: Naimisissa ollut Olli Lindholm tapasi nuoren Eveliina-rakkaansa saunalla – ”Olin kuin kissa pistoksissa”

    7. 7

      Nyt puhuu Niki Juuselan virtsausvideolla pilkkaama Juhani Tamminen: ”Mitä helvettiä”

    8. 8

      Työpaikan ”pakkohaku” kostautui Kirsille, 41 – unelmatöihin ei ollut enää asiaa

    9. 9

      Me Naiset: Rosa Meriläinen treenaa vaginaansa – ”Nostan esimerkiksi ketsuppipulloa”

    10. 10

      Miljonäärin 20-vuotias tytär ajoi Lexuksen väkijoukkoon Ukrainassa – viisi kuoli, kuusi loukkaantui, katu kuin ”sotatanner”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

    2. 2

      Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

    3. 3

      Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

    4. 4

      Onko tässä erikoisin hääkuva ikinä? Kreikkalaiskappeli kielsi ulkomaalaisparien häät rivon kuvan seurauksena

    5. 5

      Aku Hirviniemi katosi vuosi sitten äkisti julkisuudesta – nyt hän kertoo, mitä silloin tapahtui: ”Tuijotin vain tyhjyyteen”

    6. 6

      Madonnaa, 59, syytetään räikeästä kuvanmuokkauksesta – tuoreet kuvat kertovat totuuden: ”Tämä on jo noloa”

    7. 7

      Matti Ahde kertoo sairaudestaan ja yhä jatkuvista hoidoista – ”Tilanne on vakava”

    8. 8

      Aku Hirviniemi puhuu hänen ja Niina Lahtisen erosta – tyttären sanat merkitsivät paljon

    9. 9

      Jymy-yllätys: Maajussi-Heikin morsianehdokas jättää sarjan – paljastaa painavan salaisuutensa

    10. 10

      Jyväskyläläinen Toni, 39, osui kultasuoneen – kotivarastossa kehitetty ”seos” saavutti ilmiömäisen suosion vain 3 viikossa

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Näin päättyi Napakymppi-parin Ikaalisten matka – piikki auki, Ville jätti taksit maksamatta: ”Odotin, milloin pääsen pois”

    2. 2

      Moskovan ex-lähettiläs Himanen: Suomen haettava Natoon pian – ja ilman kansanäänestystä

    3. 3

      Kimi Räikköseltä tiukka vastaus toimittajalle: ”En tiedä, mistä puhutte”

    4. 4

      Kommentti: Pitäisikö ”työn välttelijöiltä” viedä tuet? Ei mitään hyötyä

    5. 5

      Pohjois-Korealta uusi varoitus Yhdysvalloille oudossa kirjeessä: ”Äärimmäinen uhkaus tuhota koko maailma”

    6. Näytä lisää