Severi

Maastohiihto

Sairastunut Anne Kyllönen jää pois Nove Mestosta

Julkaistu:

Maastohiihto
Anne Kyllönen jättää maailmancupin Nove Meston sprinttiviikonlopun jälkeen sairastumisen takia.
Kyllönen epäilee vilustuttaneensa itsensä Tour de Skin viimeisen viikonlopun vesisateessa.

Maastohiihdon maailmancupissa hiihdetään lauantaina vapaan sprintti ja sunnuntaina perinteisen sprinttiviestit.

- Tavallista flunssaa ja ärtynyt keuhkoputki. Palellutin itseni lauantain kisan jälkeen, olin ihan jäässä, Kyllönen viittaa Tour de Skin vesisateessa hiihdettyyn perinteisen viiden kilometrin etappiin.

- Mä joudun aina pakkolepoon, muuten tätä ei naista ei saa pysähtymään.

Alkuviikon rauhallisesti ottanut Kyllönen kävi keskiviikkona lääkärissä, jonka mukaan Kyllönen voi vointinsa mukaan liikkua, mutta keuhkoputki pitää saada rauhoittumaan.

- Jotain rauhallista kävelyä on luvassa. Ehkä jopa hiukan hiihtoakin, mutta ei mitään varsinaista lenkkiä, vaan ulkoilua matalilla sykkeillä. Nyt on tärkeää levätä ja saada keuhkoputki rauhoittumaan, ettei tule jälkitauteja eikä pitkity sairastelu yhtään.

Kyllönen toivoo tervehtyvänsä mahdollisimman hyvään kisakuntoon jo seuraavan viikonlopun SM-kisoihin Vantaalle.

Kisaviikonlopun väliin jättäminen on järkevää ja pakollista, mutta urheilijalle silti raskas valinta.

- Harmittaa ihan hulluna. Mutta aion ehdottomasti seurata kisat televisiosta. Nyt on muutenkin loistava penkkiurheiluviikonloppu, kun on maailmancup, Suomen cup ja mäkihypyssä lentomäki.

Kyllönen naureskelee, että televisiosta kisojen seuraaminen voi toki hiukan hankaloittaa keuhkoputken rauhoittamista turhalta ärsytykseltä.

- Arvaa vaan pysynkö sohvalla hiljaa ja paikallaan. Jos on kisassa tiukkoja tilanteita, niin varmasti huudan. Luulen, että ne kuulee ja kuuntelee, urheilija nauraa.

- Mulla on tunteet pelissä aina. Kun katselen jälkilähetyksenä kisoja, niin huudan ohjeita jopa itselleni, että mitä pitää tehdä ja mistä mennä, Kyllönen paljastaa.

Päävalmentaja Magnar Dalen ei nimennyt Nove Mestoon hiihtäjää Kyllösen tilalle.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Maria Veitola laukoo suorat sanat Tomi Metsäkedon Tähdet, tähdet -potkuista – ”Hänellä on selkeä ongelma”

    2. 2

      Max Verstappenin isä sivalsi Ferraria jäätävästi – kritisoi rajusti Räikkösen nostamista palkintopallille!

    3. 3

      Video: Kaikkien aikojen valtavin luonnonilmiö Suomessa – ”Kuin lähestyvän pikajunan kohina”

    4. 4

      Max Verstappen raivona: ”Noilla typerillä päätöksillä te tapatte lajin”

    5. 5

      Kuva näyttää pettymyksen hetken – Verstappen joutui nielemään katkeran tappion, Räikkönen hyötyjänä

    6. 6

      Räikkönen ei revitellyt palkintojenjaossa – vastaili Usain Boltille aurinkolasit päässään: ”Olin todella pettynyt”

    7. 7

      Thaimaalaista Marisaa vietiin, kun Pattayan baarikadulla asteli vastaan suomalainen Mauri: ”Olen onnen nainen, kun sain hyvän miehen”

    8. 8

      Huimaa draamaa F1-kisassa – Räikkönen nousi sittenkin palkintopallille!

    9. 9

      Työttömät kieltäytyivät työstä aina samalla selityksellä – teollisuuspohatan vastaveto saikin hakijan leuan loksahtamaan

    10. 10

      Usain Bolt nauratti Kimi Räikköstä USA:ssa – juoksijalegenda löysi yhteisen tekijän Kimin kanssa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Työttömät kieltäytyivät työstä aina samalla selityksellä – teollisuuspohatan vastaveto saikin hakijan leuan loksahtamaan

    2. 2

      Thaimaalaista Marisaa vietiin, kun Pattayan baarikadulla asteli vastaan suomalainen Mauri: ”Olen onnen nainen, kun sain hyvän miehen”

    3. 3

      Leivinuunin ”lisälaite” yllätti pariskunnan – tunnelmallinen lauantai-ilta meni pilalle

    4. 4

      Pitkä ennuste julki: Näin talven ensimmäiset merkit saapuvat Suomeen

    5. 5

      Räikkönen nousi dramaattisesti palkintokorokkeelle! Hamilton voittoon – IS seurasi Yhdysvaltain GP:tä

    6. 6

      Video: Kaikkien aikojen valtavin luonnonilmiö Suomessa – ”Kuin lähestyvän pikajunan kohina”

    7. 7

      MTV: Janna joutui äkillisesti sairaalahoitoon – jää pois illan Tähdet, tähdet -lähetyksestä

    8. 8

      Ensi viikon lauha sää peruttu – tilalle lunta ja räntää

    9. 9

      Pelastaja kertoo karmeasta näystä Tehtaankadulla 20 vuotta sitten: ”Täällä on tapahtunut teloitus” – sitten sattuma vei hänet lähelle poliisimurhaajaa

    10. 10

      Harvinainen näky: Kaikki elossa olevat USA:n ex-presidentit saapuivat lavalle hyväntekeväisyyskonsertissa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Työttömät kieltäytyivät työstä aina samalla selityksellä – teollisuuspohatan vastaveto saikin hakijan leuan loksahtamaan

    2. 2

      Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

    3. 3

      Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

    4. 4

      Leivinuunin ”lisälaite” yllätti pariskunnan – tunnelmallinen lauantai-ilta meni pilalle

    5. 5

      Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

    6. 6

      Näin päättyi Napakymppi-parin Ikaalisten matka – piikki auki, Ville jätti taksit maksamatta: ”Odotin, milloin pääsen pois”

    7. 7

      Nuoren Emman netti-ihastus olikin kaljuuntuva, 53-vuotias kauppias – sen jälkeen tapahtui jotain käsittämätöntä

    8. 8

      Lahdesta löytynyt vainaja edelleen tunnistamatta – poliisi julkaisi poikkeuksellisesti kuvan ruumiista

    9. 9

      Kova väite K-Supermarketin kalatiskin kikasta ja takahuoneen tapahtumista – 22-vuotias Miss Tampere kertoo olevansa yksi kauppiaan uhreista

    10. 10

      Thaimaalaista Marisaa vietiin, kun Pattayan baarikadulla asteli vastaan suomalainen Mauri: ”Olen onnen nainen, kun sain hyvän miehen”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Maria Veitola laukoo suorat sanat Tomi Metsäkedon Tähdet, tähdet -potkuista – ”Hänellä on selkeä ongelma”

    2. 2

      Max Verstappenin isä sivalsi Ferraria jäätävästi – kritisoi rajusti Räikkösen nostamista palkintopallille!

    3. 3

      Video: Kaikkien aikojen valtavin luonnonilmiö Suomessa – ”Kuin lähestyvän pikajunan kohina”

    4. 4

      Max Verstappen raivona: ”Noilla typerillä päätöksillä te tapatte lajin”

    5. 5

      Kuva näyttää pettymyksen hetken – Verstappen joutui nielemään katkeran tappion, Räikkönen hyötyjänä

    6. Näytä lisää