Näillä avuilla Lähteenmäki kiri palkintopallille

Julkaistu:

Seitsemän etapin sarjan alussa vatsavaivoista kärsinyt Krista Lähteenmäki pääsi vauhtiin vasta Italian etapeilla, ja päävalmentaja Magnar Dalen uskoo, että hänellä on enemmän voimia jäljellä kuin monilla kilpakumppaneilla.
Lähteenmäki tuuletti lauantainakin komeaa päänahkaa Val di Fiemmen hiihtostadionilla. Hän ohitti yhteislähtökisan loppusuoralla Norjan Therese Johaugin, ja teki sen vaivattoman näköisesti.

- Lopussa tietysti uskoin itseeni, että pystyn loppukirissä viemään (voiton Johaugista), Lähteenmäki sanoi.

Ennen lauantaita Lähteenmäki oli pitänyt Fiemmen yhteislähtöä itselleen haastavana kisana. Kolmas Tour-kokemus karkotti peikon.

- Ensimmäinen kerta, kun onnistuin täällä. Se on tietysti hyvä, kun tänne palataan helmikuussa, Lähteenmäki viittasi helmi-maaliskuun MM-kisoihin.
 

Roskat suksien pohjiin


Lähteenmäki nautti lauantaina etenkin siitä, että pystyi kiristämään vauhtiaan loppua kohden. Nousujohteisen kisan loppuhuipennuksessa hänellä oli Johaugin kukistamisessa aseenaan vahva tasatyöntö ja erittäin luistavat sukset.

- Meillä oli alussa taktiikka, ettemme lähde ihan keulaan, koska ladulla oli paljon roskia. Jospa he keräsivät niitä roskia vähän enemmän kuin me, Lähteenmäki naurahti.

Hänen edellään hiihtivät Puolan Justyna Kowalczyk sekä norjalaiset Johaug ja Kristin Störmer Steira. Hiukan Lähteenmäkeä harmitti, ettei hän uskaltanut alussa lähteä kolmikon kyytiin, vaan joutui tuulisessa kelissä puskemaan yksin eteenpäin.

Kowalczyk ratkaisi kiertueen voiton käytännössä jo lauantaina. Hän vei kaikki jaossa olleet 45 bonussekuntia ja voitti yli puolen minuutin erolla Steiraan. Neljättä kiertuevoittoaan tavoitteleva Kowalczyk johtaa kisaa yli kahden minuutin erolla Johaugiin ja Steiraan.

- Loppunousu on hankala, mutta minulle hankalampi on sitä edeltävä tasainen osuus. Hyvä, että jalat vähän sattuvat. Jos kaikki olisi ok, se olisi minulle henkisesti vaikeampi tilanne, Kowalczyk sanoi.
 

Hyvät kirittäjät takaa


Lähteenmäen kaikesta tekemisestä paistaa taas samanlainen päättäväisyys kuin viime vuoden Tour de Skillä. Hän on vasta 22-vuotias, mutta ei turhaan kumartele isompiaan ja vanhempiaan.
Kuortanelaisen taistelutahto on arvossaan myös sunnuntaina, kun hiihtäjät kipuavat Alpe Cermisin rinnettä reisiä hiostavalla ankka-tyylillä.

- Aina olisi mukavampi, kun tulisi hyvä taistelu, ja sen pystyisi vielä viemään, Lähteenmäki ennakoi.

Hän lähtee matkaa 3.11 Kowalczykin jälkeen. Takana tulee tasainen kirittäjäjoukko, jossa on paljon vahvoja vapaan hiihtotavan taitajia. Charlotte Kalla starttaa kolme sekuntia Lähteenmäen perään ja lähituntumassa lähtevät myös Astrid Jacobsen ja Kikkan Randall.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt