Lääkärit kielsivät kilpailemisen: hiihtotähti jo liian laiha - katso kuva

Julkaistu:

Sairastumisesta ja sydänsuruista talven mittaan kärsinyttä Kristin Störmer Steiraa ei nähdä viikonloppuna hiihdon maailmancupissa.
Norjalaislehti Dagbladetin mukaan maajoukkueen lääkärit ovat kieltäneet Störmer Steiran osallistumisen Venäjän Rybinskissä käytäviin maailmancupin kisoihin.

Lääkäreiden kerrotaan noudattavan Kansainvälisen olympiakomitean viitteellisiä suosituksia, joiden mukaan Störmerin paino on tällä hetkellä liian alhainen.

- Turhauduin, kun sain tietää tästä, Störmer Steira sanoi Dagbladetille.

Norjalaisen talvi on ollut raskas. Hän sairastui Tour de Skin jälkeen ja samaan aikaan hän erosi myös miehestään. Störmer Steira harjoitteli todella kovaa ja menetti ruokahalunsakin.

- Yksinkertaisesti tämä kaikki oli minulle sitten vain liian paljon. Olin fyysisesti ja psyykkisesti voimaton. Kehotin itseäni syömään, mutta ei minulla ollut ruokahalua, hiihtäjä kertoo.

Hän painottaa, ettei ole koskaan kärsinyt eikä kärsi nytkään syömishäiriöstä.

- Olen luonnostani laiha ja olen näyttänyt tältä samalta myös silloin, kun en ole treenannut.

Störmer Steiran oman lääkärin, norjalaisen Hans-Petter Stokken mukaan hiihtäjä ei ole "tehnyt mitään hullua".

- Hän ei vain nyt ole onnistunut saamaan itseensä riittävästi ravintoa, Stokke sanoi Dagbladetille.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt