Kaino

Maastohiihto

Lähteenmäki paransi asemiaan Tourilla

Julkaistu:

Krista Lähteenmäen vauhti maastohiihdon Tour de Ski -kiertueen kolmanneksi viimeisellä etapilla oli niin hyvää, että hän pääsee viimeistä edelliselle etapille neljäntenä.
Tänään kisattu 15 kilometrin takaa-ajo kohensi suomalaisen sijaa kahdella.

Lähteenmäki ohitti takaa-ajossa Ruotsin Charlotte Kallan ja Yhdysvaltain Kikkan Randallin, ja myös ero kiertueen kolmantena jatkavaan Norjan Therese Johaugiin kaventui. Johaug on ennen ylihuomenna hiihdettävää 10 kilometrin yhteislähtöä puolitoista minuuttia edellä Lähteenmäkeä, ja Randall on takana 16 sekunnin erolla.

- Näköjään kulki tänään ihan hyvin. Kyllä minullakin painaa, mutta tämä on niin paljon päästä kiinni, kuka uskoo vielä, että pystyy puristamaan ja latautumaan näihin kisoihin, Lähteenmäki kertoi.

Kiertueen kärkeen nousi Norjan Marit Björgen, joka kukisti loppukirissä Touria avausetapilta asti johtaneen Puolan Justyna Kowalczykin. Björgenin johto Kowalczykiin on seitsemän sekuntia, Johaug on kaksikosta jo reilusti yli kolmen minuutin päässä.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Vapaan hiihtotavan tekniikkansa vasta lopussa toimimaan saanut Aino-Kaisa Saarinen putosi seitsemänneltä sijalta 12:nneksi. Väsyneeksi itsensä tuntenut Riikka Sarasoja-Lilja on kiertueella 13. sijalla ja päivän hiihtoonsa pettynyt Riitta-Liisa Roponen 14. sijalla. Kerttu Niskanen on 17:ntenä, Anne Kyllönen 18:ntena ja Laura Ahervo 24:ntena.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Lordista tuttu Awa puhuu ensimmäistä kertaa bändin menestysvuosista – huippuhetkien jälkeen kaikki romahti: ”Ei ollut kotia eikä työtä”

    2. 2

      Työnantajansa pakastimesta kuristettuna löytynyt Joanna, 29, palasi kotiin puuarkussa – ”Pyysin tyttäreltäni, ettei hän lähtisi”

    3. 3

      Putous-tähti Ernest Lawson julkaisi herttaisen kuvan lähes 30 vuoden takaa – poseerasi yhdessä Saara Aallon kanssa jo vuonna 1989

    4. 4

      HS: Suvi Lindén hälytettiin kuolleen liikemiehen huoneeseen aamiaiselta – valepoliisit kuulustelivat ex-ministeriä

    5. 5

      Naisleijonien kiusaamisongelmat yhä kuuma aihe – Noora Räty: ”Naisille ei voi puhua kuin miehille”

    6. 6

      Yksi asia unohtuu talvella – 3 vinkkiä: Näin suojelet arvokasta ilmalämpöpumppuasi

    7. 7

      Supertähti Ilja Kovaltshuk suututti Venäjän naiskiekkoilijat lausunnollaan – ”Ei se kiinnosta minua”

    8. 8

      Iivo Niskanen yllytti Leijonia lyömään Tre Kronorin – ruotsalaislehti pillastui

    9. 9

      Voiko olympialaisten katselu työajalla johtaa irtisanomiseen? Työoikeuden professori vastaa

    10. 10

      Therese Johaug saa palata tänään Norjan maajoukkueen harjoituksiin – pitkä dopingpanna pian ohi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pentti Matikainen löysi Matti Nykäsen vetämässä kovaa treeniä aamuyöllä Calgaryssa 1988 – ”Kyllä se havahdutti”

    2. 2

      Riitta-Liisa Roponen perusteli kohtalokasta ratkaisuaan Ylellä – Harri Kirvesniemi: ”Ihmettelen sitä suuresti”

    3. 3

      Jennifer Anistonin ja Justin Theroux’n kohuerosta tihkui kiusallista lisätietoa lähipiiristä – ”Liian monet tajusivat, mitä on tekeillä”

    4. 4

      Suosittu radioääni vaikeni Radio Suomessa

    5. 5

      Kaisa Mäkäräinen ja viestijoukkue pettyivät, Naisleijonat komeasti välieriin – IS seurasi lauantain olympiatapahtumia hetki hetkeltä

    6. 6

      40 vuotta täyttävä Heli Palsanmäki paljastaa: Laihdutti 55 kiloa ennen julkisuutta

    7. 7

      Pilvi Hämäläiseltä yllättäen rohkea Putous-tyyli – tv-kulisseissa otettu kuva lumoaa Instagramissa: ”Too Sexy”

    8. 8

      Antti, 40, kävi nettitreffeillä parinsadan naisen kanssa – ”hörröpörrö” ja 7 muuta naistyyppiä tulivat toistuvasti vastaan

    9. 9

      Matkustajilta karu kuvaus perheriidan pilaamasta risteilystä Suomessa rakennetulla laivalla: ”Helvetillinen”

    10. 10

      Kuolleen koiranpennun kohtalo ei ollut sitä, mitä omistaja väitti – lääkäri hoksasi pöyristyttävän totuuden

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Joni-isä toimi lapsensa kanssa kuten Suomessa on tapana – Ranskassa paikalle hälytettiin poliisi

    2. 2

      ”Kuka on tuo pieni poika huoneessasi?” 4-vuotiaan hyytävä kysymys sai videopuhelun toisessa päässä olleen äidin niskavillat pystyyn

    3. 3

      71 kuoli lentoturmassa Venäjällä – ministeriö listasi 3 mahdollista syytä traagiselle onnettomuudelle

    4. 4

      Enni Rukajärveltä napakka vastakuitti mitalisijalta pudonneen norjalaisen kitinään

    5. 5

      Sprinttifinaalin vauhti liikaa Ristomatti Hakolalle, kulta meni Norjaan – IS seurasi olympiatapahtumia hetki hetkeltä

    6. 6

      Norjalaisvalmentajalta katkeraa puhetta Enni Rukajärven pronssilaskun pisteistä – ”Moni muukin on samaa mieltä kanssani”

    7. 7

      Sambatanssijan stringit putosivat kesken kulkueen – yritti korjata tilannetta salamavalojen räiskeessä

    8. 8

      34 800 suomalaista saa pian kirjeen Kelalta – keskimäärin 1 300 euron lasku odottaa

    9. 9

      Antti, 40, kävi nettitreffeillä parinsadan naisen kanssa – ”hörröpörrö” ja 7 muuta naistyyppiä tulivat toistuvasti vastaan

    10. 10

      Suomen ampumahiihtäjät räväyttivät uransa parhaat sijoitukset! IS seurasi sunnuntain olympiatapahtumia

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Lordista tuttu Awa puhuu ensimmäistä kertaa bändin menestysvuosista – huippuhetkien jälkeen kaikki romahti: ”Ei ollut kotia eikä työtä”

    2. 2

      Työnantajansa pakastimesta kuristettuna löytynyt Joanna, 29, palasi kotiin puuarkussa – ”Pyysin tyttäreltäni, ettei hän lähtisi”

    3. 3

      Putous-tähti Ernest Lawson julkaisi herttaisen kuvan lähes 30 vuoden takaa – poseerasi yhdessä Saara Aallon kanssa jo vuonna 1989

    4. 4

      HS: Suvi Lindén hälytettiin kuolleen liikemiehen huoneeseen aamiaiselta – valepoliisit kuulustelivat ex-ministeriä

    5. 5

      Naisleijonien kiusaamisongelmat yhä kuuma aihe – Noora Räty: ”Naisille ei voi puhua kuin miehille”

    6. Näytä lisää