Anja, Anita

Maastohiihto

Heikkinen taipui ranskalaisille Tour de Barentsin loppunousussa

Julkaistu:

Päätöspäivään johdossa lähtenyt Matti Heikkinen taipui kolmanneksi Tour de Barentsin rankalla päätösosuudella. 
Ranskalaiset Jean-Marc Gaillard ja Maurice Manificat tavoittivat johtoasemassa maastohiihdon etappikisan Tour de Barentsin päätösosuuteen lähteneen Matti Heikkisen toisen kierroksen jälkeen.

Kun Heikkinen ei kauan jaksanut roikkua kaksikon perässä, ratkaistiin hiihtoviikon voitto ranskalaisten kesken loppukirissä.

Siinä Gaillard on niukasti parempi kuin Manificad ja kuittasi kokonaisvoitostaan 10 000 euroa. Lisäksi hänen palkintopussinsa pullistui osakilpailusijoituksista saaduilla rahoilla.

- Olipa raskas päivä. Hyvä, että pystyin pitämään Lukas Bauerin takanani, totesi Heikkinen, joka myönsi reilusti ranskalaisten olleen häntä kovempia.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Kilpailu ei ollut ranskalaisillekaan kauden päätöksen leikkitapahtuma. Gaillard kertoi, etteivät he keskustelleet Manificatin kanssa mitään kisan aikana. Kolmesti suurmäen vierustaa vaaran laelle johtanut nousu vei varmasti muiltakin kuin ranskalaisilta myös puhehaluja.

Kauteensa tyytyväinen Heikkinen aikoi hieman muuttaa ensi kauden harjoitteluaan.

- Siitä tulee entistä rajumpaa, hän suunnitteli.

Naisissa Slovenian Petra Majdic piti viikolla hankkimansa kärkipaikan vaivatta loppuun asti. Uransa tähän kauteen päättävä Majdic kertoi kuitenkin kilpailevansa vielä sotilasurheiluliiton kisoissa.

Majdic kertoi, että paluu huipulle loukkaantumisen jälkeen ei ollut helppo.

- Olen kuitenkin tyytyväinen, että voitin sprintin maailmancupin, hän totesi.

Suomen Kerttu Niskanen oli päätöskisassa muutaman sekunnin nopeampi kuin kokonaiskilpailun voittanut slovenialainen. Kertun kauden murheena olivat sairastelut.

- Toivuttuani niistä alkoi vauhti löytyä, Niskanen sanoi.
Vauhti riitti parhaimmillaan nuorten maailmanmestaruuteen ja pronssimitaliin. Yleisen sarjan puolella paras saavutus oli arvokisojen kahdeksas sija.

Esko Paavolan valmennuksessa oleva Niskanen näki parannettavaa olevan kaikilla osa-alueilla.

- Ylävartaloon pitää saada lisää voimaa. Kummankin lajin tekniikassa on parannettavaa. Pikkuhiljaa aletaan panna palasia kohdilleen. Kyllä tekemistä riittää, Niskanen kertoi.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Leivinuunin ”lisälaite” yllätti pariskunnan – tunnelmallinen lauantai-ilta meni pilalle

    2. 2

      Harvinainen näky: Kaikki elossa olevat USA:n ex-presidentit saapuivat lavalle hyväntekeväisyyskonsertissa

    3. 3

      Nuori nainen julkaisi paljonpuhuvan kuvaparin: jo pieni kuvanmuokkaus muuttaa ulkonäköä hätkähdyttävästi – huomaatko eron?

    4. 4

      Lewis Hamilton paalupaikalle Yhdysvalloissa! Räikkönen hävisi Ricciardolle identtisellä kierrosajalla

    5. 5

      Olisitko tiennyt vastauksen 60 000 euron arvoiseen kysymykseen? Haluatko miljonääriksi? -kisailija jäi vain kolmen kysymyksen päähän jättipotista!

    6. 6

      Manuela Bosco julkaisi ensimmäisen yhteiskuvan Tuure Kilpeläisen kanssa – hymyilee rakkaansa kainalossa

    7. 7

      Nyt puhuu Tähdet, tähdet -ohjelmasta potkut saanut Tomi Metsäketo: ”Olen hakenut naisseuraa joskus turhankin kärkkäästi”

    8. 8

      Saunatonttu syttyi palamaan Tampereella – oli asunut kiukaalla jo pitkään

    9. 9

      Yli sata suomalaista näyttelijää kertoo tulleensa ahdistelluksi: Kourintaa ja rivoja ehdotuksia kesken työn

    10. 10

      Titanicin 1. luokan matkustajan kirjeestä maksettiin jättisumma – ”Tärkein Titanic-kirje, jonka olemme huutokaupanneet”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nuoren Emman netti-ihastus olikin kaljuuntuva, 53-vuotias kauppias – sen jälkeen tapahtui jotain käsittämätöntä

    2. 2

      Nyt puhuu Tähdet, tähdet -ohjelmasta potkut saanut Tomi Metsäketo: ”Olen hakenut naisseuraa joskus turhankin kärkkäästi”

    3. 3

      Kova väite K-Supermarketin kalatiskin kikasta ja takahuoneen tapahtumista – 22-vuotias Miss Tampere kertoo olevansa yksi kauppiaan uhreista

    4. 4

      Leivinuunin ”lisälaite” yllätti pariskunnan – tunnelmallinen lauantai-ilta meni pilalle

    5. 5

      Työttömyystuki yli 8 600 e/kk – ”Heitä on muutama Suomessa”

    6. 6

      Tallinnan satamassa on paikka, joka on varkaiden suosiossa – näissä kohteissa suomalainen tulee todennäköisimmin putsatuksi

    7. 7

      Metsästysporukka teki pilan kokeneelle hirvimiehelle – nettiin ladattu video leviää kulovalkean tavoin

    8. 8

      Manuela Bosco julkaisi ensimmäisen yhteiskuvan Tuure Kilpeläisen kanssa – hymyilee rakkaansa kainalossa

    9. 9

      Veitsihyökkäys Münchenin keskustassa, useita loukkaantunut – poliisi otti epäillyn kiinni

    10. 10

      Suositun popkaunottaren levynkansi aiheutti valtavan kohun – seksikkääksi tarkoitettu kuva onkin jotain ihan muuta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

    2. 2

      Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

    3. 3

      Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

    4. 4

      Näin päättyi Napakymppi-parin Ikaalisten matka – piikki auki, Ville jätti taksit maksamatta: ”Odotin, milloin pääsen pois”

    5. 5

      Lahdesta löytynyt vainaja edelleen tunnistamatta – poliisi julkaisi poikkeuksellisesti kuvan ruumiista

    6. 6

      Kova väite K-Supermarketin kalatiskin kikasta ja takahuoneen tapahtumista – 22-vuotias Miss Tampere kertoo olevansa yksi kauppiaan uhreista

    7. 7

      Nuoren Emman netti-ihastus olikin kaljuuntuva, 53-vuotias kauppias – sen jälkeen tapahtui jotain käsittämätöntä

    8. 8

      Onko tässä erikoisin hääkuva ikinä? Kreikkalaiskappeli kielsi ulkomaalaisparien häät rivon kuvan seurauksena

    9. 9

      Aku Hirviniemi puhuu hänen ja Niina Lahtisen erosta – tyttären sanat merkitsivät paljon

    10. 10

      Madonnaa, 59, syytetään räikeästä kuvanmuokkauksesta – tuoreet kuvat kertovat totuuden: ”Tämä on jo noloa”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Leivinuunin ”lisälaite” yllätti pariskunnan – tunnelmallinen lauantai-ilta meni pilalle

    2. 2

      Harvinainen näky: Kaikki elossa olevat USA:n ex-presidentit saapuivat lavalle hyväntekeväisyyskonsertissa

    3. 3

      Nuori nainen julkaisi paljonpuhuvan kuvaparin: jo pieni kuvanmuokkaus muuttaa ulkonäköä hätkähdyttävästi – huomaatko eron?

    4. 4

      Lewis Hamilton paalupaikalle Yhdysvalloissa! Räikkönen hävisi Ricciardolle identtisellä kierrosajalla

    5. 5

      Olisitko tiennyt vastauksen 60 000 euron arvoiseen kysymykseen? Haluatko miljonääriksi? -kisailija jäi vain kolmen kysymyksen päähän jättipotista!

    6. Näytä lisää