Satu, Luukas

Maastohiihto

Kowalczyk ja Cologna korjasivat kunnon rahapotin

Julkaistu:

Dario Cologna ja Justyna Kowalczyk tienasivat kumpikin kahdeksan kisan rupeamasta 160 000 euroa.
Norjalaishiihtäjien vahva panos Tour de Ski -kiertueen päätöspäivänä ei uhannut Justyna Kowalczykin ja Dario Colognan uran toisia voittoja maastohiihtokiertueella. Yhteinen nimittäjä puolalaiselle Kowalczykille ja sveitsiläiselle Colognalle oli myös se, että he kumpikin tienasivat kahdeksan kisan rupeamasta noin 160 000 euroa.

Puolalainen Kowalczyk ylitti sunnuntaina maalilinjan minuutti ja 21 sekuntia ennen hurjasti Alpe Cermisin rinnettä kivunnutta Therese Johaugia, joka nousi hiihdollaan MM-kisojen 30 kilometrin kisan suosikiksi.

Johaug paransi viidenneltä sijalta toiseksi. Italialaiset Marianna Longa ja Arianna Follis taipuivat hänen vauhdissaan, mutta ottivat sijat kolme ja neljä.

Kowalczyk sai Tourilta 732 maailmancupin pistettä ja johtaa ylivoimaisesti. Follis ja Longa ohittivat hekin alkukautta hallinneen Marit Björgenin, joka keskittyi kiertueen ajan harjoitteluun.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Petter Northug pääsi miesten loppunousussa lähemmäs Colognaa kuin Johaug Kowalczykiä, ja kiritykki tuli maaliin 27,3 sekuntia voittajan perässä. Viime vuoden Tour-voittaja, Tshekin Lukas Bauer oli loppunousun nopein ja paransi 10. sijalta kolmanneksi.

Mieshiihtoa hallitsevalla Colognalla on lähes viiden sadan pisteen cup-johto Northugiin.
 
Kiertuetta ei voita onnella
 
Suomen miehiä ei päätösetapilla nähty, sillä Matti Heikkinen ja Ville Nousiainen jättivät kisan kesken lauantain epäonnistuneen etapin jälkeen. He eivät halunneet rasittaa kehoaan ja ottaa sairastumisriskiä, kun mahdollisuudet kymmenen parhaan joukkoon olivat menneet.
Suomalaismiesten lisäksi loppunousu jäi hiihtämättä muun muassa Ruotsin Anna Haagilta, joka olisi lähtenyt kisaan kuudentena, sekä Anders Södergreniltä.

Kaikkiaan maaliin hiihti 36 miestä kiertueen aloittaneista 75:stä. Yhteensä 32 naishiihtäjää 57:stä hiihti kaikki etapit.

- Ensi vuonna tilanne on toinen, kun Tour de Ski on kauden pääkilpailu, Suomen päävalmentaja Magnar Dalen sanoi ja arvioi kiertueen arvostuksen nousseen vuosi vuodelta.

Dalenin mielestä arvokisoissa voi joskus yltää mestariksi onnellakin, mutta Tour de Skillä onni ei ratkaise voittajaa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Olympiavoittaja rikkoi hiljaisuuden 27 vuoden jälkeen – kertoi joutuneensa 15-vuotiaana lajilegendan raiskaamaksi

    2. 2

      Kommentti: Hallitus on hädässä – Sipilä on jo kysynyt Sdp:tä kokoomuksen tilalle

    3. 3

      TM: Näin käy, jos Audin, Seatin, Skodan tai VW:n öljyä syövän moottorin jättää korjaamatta – ja lisää vain halvinta mahdollista öljyä

    4. 4

      Mies yritti iskeä plusmalli Marjaanaa yökerhossa – ei saanut vastakaikua: lyttäsi järkyttävällä tavalla

    5. 5

      SUORA LÄHETYS: Presidentti Sauli Niinistö vierailee Karstulassa

    6. 6

      Keskustan kansanedustaja aloitti sanasodan kokoomusta vastaan: ”Neuvottelut ovat pelkkää farssia”

    7. 7

      Kolmea Suomen kansalaista syytetään terroristisessa tarkoituksessa tehtävän rikoksen valmistelusta

    8. 8

      Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? Khloé Kardashianin lemmekäs kuva hämmentää faneja

    9. 9

      Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

    10. 10

      Jane voitti lotossa jättipotin 17-vuotiaana – tuhlasi rahat rintoihin ja peppuun: Jakaa netissä kuvia ylpeänä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

    2. 2

      Jane voitti lotossa jättipotin 17-vuotiaana – tuhlasi rahat rintoihin ja peppuun: Jakaa netissä kuvia ylpeänä

    3. 3

      Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

    4. 4

      Olli Turusella, 33, on yli 30 sijoitusasuntoa ja velkaa yli miljoona euroa

    5. 5

      Elvis Presleyn harvoin julkisuudessa nähdyt kaksos-lapsenlapset ihastuttivat – poseerasivat äidin rinnalla suloisina

    6. 6

      Nainen jäi oman autonsa alle ja kuoli – yritti pysäyttää mäessä valuvan ajoneuvon Sipoossa

    7. 7

      Helsinkiläinen Diana, 43, on geneettisesti sekä mies että nainen – päivittäin viestejä innostuneilta miehiltä

    8. 8

      Mies yritti iskeä plusmalli Marjaanaa yökerhossa – ei saanut vastakaikua: lyttäsi järkyttävällä tavalla

    9. 9

      Windowsin jättipäivitys tulee tällä viikolla: Näin suojaudut

    10. 10

      Säilytätkö sinäkin maitopurkin jääkaapin ovessa? Se voi olla virhe – näin täytät jääkaapin oikein

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

    2. 2

      Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

    3. 3

      Onko tässä erikoisin hääkuva ikinä? Kreikkalaiskappeli kielsi ulkomaalaisparien häät rivon kuvan seurauksena

    4. 4

      Aku Hirviniemi katosi vuosi sitten äkisti julkisuudesta – nyt hän kertoo, mitä silloin tapahtui: ”Tuijotin vain tyhjyyteen”

    5. 5

      Jopa miljoonia uhreja – kävitkö vuoden sisällä suositulla pornosivustoilla?

    6. 6

      Tällaisen elämän miljardööri Niklas Herlin eli – muistokirjoitus

    7. 7

      Madonnaa, 59, syytetään räikeästä kuvanmuokkauksesta – tuoreet kuvat kertovat totuuden: ”Tämä on jo noloa”

    8. 8

      Matti Ahde kertoo sairaudestaan ja yhä jatkuvista hoidoista – ”Tilanne on vakava”

    9. 9

      Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

    10. 10

      Niklas Herlin on kuollut

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Olympiavoittaja rikkoi hiljaisuuden 27 vuoden jälkeen – kertoi joutuneensa 15-vuotiaana lajilegendan raiskaamaksi

    2. 2

      Kommentti: Hallitus on hädässä – Sipilä on jo kysynyt Sdp:tä kokoomuksen tilalle

    3. 3

      TM: Näin käy, jos Audin, Seatin, Skodan tai VW:n öljyä syövän moottorin jättää korjaamatta – ja lisää vain halvinta mahdollista öljyä

    4. 4

      Mies yritti iskeä plusmalli Marjaanaa yökerhossa – ei saanut vastakaikua: lyttäsi järkyttävällä tavalla

    5. 5

      SUORA LÄHETYS: Presidentti Sauli Niinistö vierailee Karstulassa

    6. Näytä lisää