Rene Rinnekangas pääsee ainoana suomalaisena arvostettuun X Games -kilpailuun - Lumilautailu - Ilta-Sanomat

Olkapäävammasta toipuva Rene Rinnekangas pääsee ainoana suomalaisena arvostettuun X Games -kilpailuun

Rene Rinnekangas loukkasi olkapäänsä harjoitusleirillä Itävallassa.

Kuva Pyeongchangin olympialaisista, joissa Rene Rinnekangas kilpaili big airissa ja slopestylessä.­

21.1. 21:52

Lumilautailija Rene Rinnekangas toipuu parhaillaan olkapäävammasta, jonka hän sai hiljattain Itävallassa. Loukkaantumisen ei pitäisi estää Rinnekankaan osallistumista ensi viikolla Aspenissa järjestettäviin X Games -kilpailuihin, joihin hän on saanut ainoana suomalaisena kutsun.

Rinnekankaan loukkaantuminen tapahtui maajoukkueen harjoitusleirillä.

– Kolmas päivä mäessä ja oli pikkaisen väsynyt olo, niin päätin ottaa iisisti ja kurvailla rinteessä. Oli sen verran hankala näkyvyys, etten nähnyt rinteessä olevia pieniä jääpalloja. Oli ihan oma moka: Yritin niiden yli hypätä, ja takana olikin niitä lisää. Ne heittivät minut olkapää edellä rinteeseen, Rinnekangas kertasi loukkaantumistaan Lumilautaliiton tiedotteessa.

Suomessa tutkimuksissa selvisi, ettei vamma ollut niin paha kuin aluksi näytti. X Games järjestetään Aspenissa 29.–31. tammikuuta. Rinnekangas osallistuu slopestyleen, big airiin ja knuckle huckiin.

Oberstdorfin MM

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?