Lumilautailu

Näin muhkean tilin euroja Matti Suur-Hamari tekee kultamitalillaan – ”Tulee tarpeeseen”

Julkaistu:

Paralympialaiset
Paralympiakulta helpottaa arkea tuntuvasti.
Paralympiavoittaja Matti Suur-Hamari on jo useamman vuoden pystynyt satsaamaan täysipainoisesti lumilautailuun. Valtion myöntämän vuosittaisen 20 000 euron suuruisen urheilija-apurahan lisäksi Suur-Hamari on elänyt yhteistyökumppaniensa tukieuroilla.

– Lumilautailu on myös saanut lajitukea, jolla on kustannettu myös minun leiri- ja kilpailumatkoja. Olen onnellinen ja kiitollinen tästä ammattimaisesta valmentautumismahdollisuudesta, Suur-Hamari sanoi.

– Itse elämiseen ei kuitenkaan ole juuri jäänyt rahaa. Kädestä suuhun on eletty, eikä kivitalojen rakentamiseen tai mihinkään muuhunkaan ole jäänyt säästöjä.

Nyt Pyeongchangin paralympialaisissa tulleen kultamitalin myötä Suur-Hamarin arki helpottuu. Hänen voi sanoa tekevän vammaisurheilun mittapuun mukaan jättitilin – useita kymmeniätuhansia euroja!

Suomen paralympiakomitean budjetti on oleellisesti pienempi kuin esimerkiksi Suomen olympiakomitean, ja tämä näkyy armotta myös mitalisteille maksettavissa bonuksissa. Maastohiihtäjä Iivo Niskanen saa tuoreesta olympiavoitostaan 50 000 euron bonuksen Olympiakomitealta, kun taas Suur-Hamari tienaa ”vain” 15 000 euron bonuksen Paralympiakomiteltalta.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Lisäksi Suur-Hamarin kassa karttuu omien yhteistyökumppanien mitalibonuksista. IS:n tuoreen selvityksen mukaan tämä summa on yhteensä 20 000–30 000 euroa, eli kaiken kaikkiaan lumilautailutähti saa kultamitalistaan 35 000–45 000 euroa erilaisina bonuksina.

– Tämä raha tulee tarpeeseen. Koska rakastan niin paljon harjoittelua, se mennee omien harjoitusolosuhteiden parantamiseen. Se on paras mahdollinen kohde, Suur-Hamari linjasi.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt