Lumilautailu

Enni Rukajärven riskinotolle ylistystä: ”Valtavasti kunnioitusta”

Julkaistu:

Pyeongchang 2018
Enni Rukajärvi ei pelannut varman päälle big air -kisan ratkaisuhetkellä.
Enni Rukajärven toisen mitalin jahti päättyi Pyeongchangissa pettymykseen.

Rukajärvi ei onnistunut raivaamaan tietään 12 laskijan finaaliin. Hän oli 26 laskijan karsintakisassa lopulta 16:s.

Rukajärvi sai ensimmäisestä hypystään paremmat pisteensä 68,75. Kuusamolainen oli jo avauskierroksen jälkeen finaalipaikkojen ulkopuolella.

Ennen toista hyppyään Rukajärvi pohti pitkään hyppyvalintaansa. Hän päätyi kokeilemaan 1 080 asteen hyppyä, jota laskijat kutsuvat tonniksi. Hypyssä laskija tekee ilmassa kolme kierrettä.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Rukajärvi, 27, myönsi sen olleen riskivalinta, mutta onnistuessaan se olisi tuonut finaalipaikan.

Miten usein olet tehnyt tonneja kisassa ja miten usein olet onnistunut?

– En ole kisassa onnistunut kertaakaan. Muutaman kerran olen koittanut, ja ne ovat aina olleet tosi lähellä, mutta menneet pieleen.

Harjoituksissa Rukajärvi on onnistunut 1080 asteen hypyssä kerran.

– Mä tiedän, miten se pitää tehdä ja se on ollut koko ajan tosi lähellä onnistua. Olisi pitänyt koittaa sitä harjoituksissa useamman kerran, mutta tänään ehdin vain kerran kokeilla. Silloin se jäi vähän vajaaksi.

Rukajärven toinen kisahyppy oli paljon ensimmäistä ilmavampi, mutta se päättyi alastulon kaatumiseen. Rukajärven suoritus ja päätös ottaa riski tekivät vaikutuksen Alpensian stadionin kuuluttajaan.

– Valtavasti kunnioitusta Enni Rukajärvelle siitä, että hän laittoi kaiken peliin, kuuluttaja ylisti.

”Amatöörivirheitä”

Toisen hyppynsä jälkeen Rukajärvi puisteli haastattelualueella päätään nähtyään pisteensä. Kaatumiseen päättynyt hyppy toi pisteiksi 49,75.

– Oon aika pettynyt omaan laskemiseen. Tuli amatöörivirheitä, kun vauhtien kanssa meni kikkailuksi. Ihan fiiliksissä kuitenkin siitä, että koitin juttuja. Ei muuta kuin takaisin mäkeen.

Finaaliin olisi lopulta tarvittu pisteet 76,25. Karsinnan voitti Itävallan Anna Gasser (98,00), jota Rukajärvi pitää perjantain finaalin ykkössuosikkina.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt