Lumilautailu

Enni Rukajärvi otti tatuoinnin käsivarteensa kiitoksena lautavalmistajalle – ”ikuinen sopimus”

Julkaistu:

Kolumni
Big airin karsintakilpailuun valmistautuva lumilautailija Enni Rukajärvi halusi kiittää norjalaisyritystä erikoisella tavalla, kirjoittaa Juha Kanerva.
Yksi 2000-luvun kiinnostavimmista urheiluaiheisista väitöskirjoista on kulttuuriantropologi Riitta Hännisen vuonna 2012 tarkistettu Puuterilumen lumo. Siinä käydään läpi lumilautailun syntyhistoria ja pohditaan lajin taiteilua urheilun ja nuorisokulttuurin välimaastossa.

Itsekin lautailua harrastanut Hänninen paikantaa lukuisia ongelmia, joita lajin kaupallistuminen ja siirtyminen valtakulttuurin johdettavaksi ovat aiheuttaneet.

”Snoukkaus” syntyi Yhdysvalloissa 1960-luvulla osana vastakulttuurin New leisure -liikettä. Jälkihipit harrastivat surfausta, rullalautailua ja kehittivät maastopyörät.

Talvella haluttiin laskea omaan tahtiin omalla tyylillä, mikä johti lumilautailun syntyyn. Arvot ja tavoitteet olivat kovin erilaiset kuin perinteisissä urheilulajeissa. Tärkeintä oli yhteisöllisyys ja hauskanpito – kilpaileminen oli toissijaista.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

***

Lautailijoiden heimo sai sanella omat sääntönsä 1990-luvulle asti. Silloin etabloitunut urheilujärjestelmä kiinnostui nuorison suosiman lajin tarjoamista kaupallisista mahdollisuuksista.

Päästetään ääneen yksi Hännisen haastattelema laskija:

FIS on muuten ok, mutta se teki lautailusta ammatin ja hieman likaisemman urheilun. Se toi uudet säännöt, ja lautailijoiden itsensä hallitsema liitto ISF meni konkurssiin. ISF:n säännöt olivat laskijoiden tekemät, mutta FISin säännöt suosivat vain tv-pomoja ja alppihiihtomoguleita. FIS tuli mukaan vain rahan takia. Vielä 1990-luvun puolivälissä rinteissä havaittu reilu meininki (kaikki ovat kavereita, ikään, sukupuoleen tai lautaan katsomatta) on kadonnut.

Aikaisemmin lautailijoilla oli tapana ”splitata” palkintorahat, eli loppukilpailuun päässeet jakoivat potin keskenään tasan.

Olympiapuritaanit kavahtivat ”lökäpöksyjen” tuloa kisoihin (1998), mutta vielä pahemmin oirehtivat lautailijat. He pelkäsivät rakkaan lajin muuttuvan nationalistisia arvoja uusintavaksi teatteriksi, jossa yksilöiden sijaan maat kilpailevat toisiaan vastaan.

Samoin lautailijat kavahtivat olympiakisoissa käytettävää vaatetusta. Hännisen mukaan viralliset kisa-asut koettiin univormuiksi, jotka estivät tyylitietoisilta laskijoilta mahdollisuuden individualistiseen ilmaisuun.

***

Tätä taustaa vasten Enni Rukajärven eettiset ja fiskaaliset valinnat eivät yllätä. Hän on kritisoinut lukuisia huippu-urheiluun liittyviä epäkohtia ja vaatinut urheilijoille suurempaa valtaa päätöksenteossa.

Kaiken lisäksi hän ei ole tyytynyt sanoihin, vaan tekojakin löytyy. Rukajärvi on liputtanut kestävän kehityksen puolesta ja tehnyt epätavallisia valintoja.

Lautamerkin vaihduttua ja Red Bull -yhteistyön loputtua kuusamolaisen tulot putosivat 130 151 eurosta (2015) 28 935 euroon (2016), mutta elämänlaatu parani. Norjalaisvalmistaja Vimana antoi hänen suunnitella itselleen oman laudan, mikä on nykyään harvinaista.

Kesällä 2017 Rukajärvi vieraili Norjan Folgefonnassa kymmenen muun laskijan kanssa ja otti heimoaatteen nimissä Vimana-tatuoinnin käsivarteensa. Rukajärven elämänkumppanin mukaan (Kainuun Sanomat 13.2.) se symboloi ”ikuista sopimusta”.

Ja vielä...

Korealaismedian suosituimmat aiheet olympiakisojen aikana ovat käsitelleet pohjoisen naapurivaltion edustajia ja maiden välisen suhteen kehittymistä. Urheilutapahtumista näyttävät kiinnostavan kaukalopikaluistelu ja taitoluistelu.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt