Enni Rukajärvi teki kovan päätöksen – ”Jossain menee jokaisella se raja”

Julkaistu:

iso haastattelu
Enni Rukajärvi haluaa vain sellaisia tukijoita, joiden takana hän voi seisoa teeskentelemättä.
Lumilautailija Enni Rukajärvi teki viime vuonna kovan ratkaisun. Hän lopetti yhteistyönsä urheilua isosti sponsoroivan energiajuomajätti Red Bullin kanssa. Valinta oli maailman kärkeen kuuluvan laskijan oma.

– Sanotaan näin, että en pidä makeista juomista, ruokavaliotaan terveellisempään ja eettisesti kestävämpään suuntaan vuosien varrella muuttanut Rukajärvi muotoilee.

Hän kirjoitti taannoin blogissaan, että ”välillä urheilijat joutuvat valitettavasti laittamaan omat arvonsa hetkeksi sivuun, jotta on mahdollista toteuttaa sitä suurinta unelmaansa”. Enää Rukajärvi ei aio siihen alistua.

– Haluan toimia vain sellaisten yritysten kanssa, joiden arvojen takana voin seisoa ilman että minun pitäisi esittää mitään. Jossain menee jokaisella se raja, minkälaisia asioita haluaa edustaa.

Päätös merkittävän tukijan jättämisestä on kova, vaikka Rukajärvi onkin yksi parhaiten ansaitsevia yksilöurheilijoita Suomessa.

– Haluan rohkaista muitakin olemaan rehellinen itselleen. Silloin tulee paljon onnellisemmaksi.

Lähettiläänä ilmastoliikkeessä

Rukajärvi, 26, nousi maailman huipulle jo nuorena. Pohdinnat eivät olleet kovin syvällisiä siinä vaiheessa, kun tie oli auki maailmalle ja kohti suurta unelmaa, ammattimaista laskemista.

– Vuosien aikana on kasvanut ja alkanut enemmän miettiä omia arvoja ja sitä, mitä haluaa tuoda esille. Nykyisten tukijoideni takana voin seisoa sataprosenttisesti.

Asia ei liity vain sponsoreihin. Rukajärvi on puhunut aktiivisesti ilmaston ja luonnonsuojelun puolesta ja toimii lähettiläänä Protect Our Winters -ilmastoliikkeessä. Maailmalla kiertävä laskija on huomannut liikkeen tarpeellisuuden karusti itsekin.

– Lumi on vähentynyt jäätiköilläkin tosi paljon. Kisoja on peruutettu, ja välillä pitää arvuutella, voidaanko kisat järjestää vai ei.


Sama näkyy Suomessakin Rukajärven kotiseudulla, jonka puhdasta luontoa laskija on oppinut arvostamaan uudella tavalla maailmaa nähtyään.

– Vuodenvaihteessa on oltu plussalla ja on tuulista, vaikka yleensä tähän aikaan on kylmää.

Ehdolla Urheilugaalassa

Rukajärven omatuntoa kalvaa se, että hänelle kertyy työnsä takia runsaasti lentokilometrejä. Toisaalta juuri se auttaa häntä pääsemään esille ja tuomaan esille niitä asioita, joita hän pitää tärkeänä.

Huippu-urheilijan status sai vahvistusta Sotshin olympiakisoissa 2014, kun Rukajärvi laski hopeaa slopestylessa.

– Olympiamitalistina voin vaikuttaa asioihin paremmin kuin ilman mitalia, hän on huomannut.

Ei ole sattumaa, että Rukajärvi on yhtenä ehdokkaana Vuoden esikuva -palkinnon saajaksi ensi tiistain Urheilugaalassa.

– Olen siitä tosi otettu. Minulla on ammattiurheilijana ollut sellainen tavoite, että voin tehdä sen avulla jotain hyödyllistä, kuten juuri olla hyvänä esikuvana. Jos jotkut muut ajattelevat että olen siinä onnistunut, niin olen siitä ihan fiiliksissä! hän sanoo.

Rukajärvi ei pääse itse paikalle, sillä hän on silloin Sveitsissä, josta alkaa talven kiivain kilpailukausi.

Vuosi toisensa jälkeen paljon keskustelua herättävään Vuoden urheilija -valintaan Rukajärvellä ei ole kantaa.

– Kiistely siitä on vähän huvittavaa, sillä lajeja on vaikea vertailla. Kaikki huipulla olevat ansaitsisivat tittelin, eikä sen saajasta ainakaan kannattaisi kiistellä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt